Kun vuosi 2011 kallistuu lopuilleen, niin ehkä on sopivaa näin omassa nettipäiväkirjassa katsoa hieman taaksepäin, millainen kulunut vuosi oli kohdallani.

Vuosi 2011 oli minulle varsin työntäyteinen, opettavainen, ajoin uuvuttavakin. Sain kokea monenlaisia onnistumisen hetkiä, nähdä oman työn tuloksia sekä kokea tukea ja ystävyyttä kanssaihmisiltä. Ja mahtui vuoteen myös monia pettymyksiä ja raskaampia hetkiä.

On varmasti aihetta katsoa ylöspäin ja todeta virren sanoin: "Kiitos, että rukoukset monet, monet kuulit Sä. Kiitos, että pyynnöt toiset eivät saaneet täyttyä."
 
Alkuvuosi sujui minulla eduskuntavaalien merkeissä. Olin irtisanoutunut joulukuun lopulla työstäni Lapin Keskustanuorten ma. toiminnanjohtajana. Alun perin olin suunnitellut jatkavani tehtävässä yli vaalien, jotta olisin kerran elämässäni nähnyt, miltä vaalityö näyttää puolueen työntekijän näkökulmasta.
 
Jälkikäteen ajatellen oli oikea ratkaisu jättää edellinen työpaikka, vaikka sillä hetkellä se ei niin mukavalta tuntunutkaan. Olin nimittäin nyt täysin vapaa tekemään vaalityötä haluamieni ehdokkaiden hyväksi. Järjestelinkin vaalitilaisuuksia ym. useiden ehdokkaiden hyväksi. Pääsääntöisesti alkukevät kului kuitenkin kahden naisehdokkaan, Katri Kulmunin ja Eeva Maria Maijalan vaalityössä. Muutamat ystäväni vitsailivatkin, että ei se Janne ole kaksiseen asemaan itseään saattanut: on kahden naisen loukussa ja kumpikaan ei ole edes oma!
 
 
Näiden kahden naisen vaalityössä kului minun kevääni melko tarkoin!
 
Ilman mitään korvausta tein alkuvuoden vaalityötä käytännössä täysipäiväisenä työnä. En ollut muussa työssä enkä saanut palkkaa mistään. Pitäköön joku itsekehuna, mutta olen useamman kuin yhden kerran sanonut niille, jotka ovat arvostelleet minua - joko siitä, että en kannattanut juuri jotakin tiettyä ehdokasta Keskustan listalta tai siitä, että olen tehnyt vahinkoa puolueelle arvostelemalla liian city-liberaaliksi mieltämääni Keskustan linjaa - niin heille olen kyllä sanonut, että teittekö puolueen hyväksi yhtä paljon työtä viime keväänä?
 
Laadin molemmille ehdokkaille vaalilehdet, suunnittelin kampanjaa monin tavoin, tein mainoksia, järjestin vaalitilaisuuksia, soittelin ihmisille jne. - Joskus menin puoli neljältä aamuyöllä nukkumaan ja heräsin yhdeksän aikaan jommankumman ehdokkaan puheluun ja taas koneelle.
 
Vaalityö, jos sen tosissaan ottaa, on joskus hyvin kokonaisvaltaista. Eikä ole kovin helppoa tehdä intensiivistä työtä kahdelle ehdokkaalle, jotka kuitenkin ovat kilpailijoita keskenään, vaikka mahtuivatkin sangen sopuisasti järjestämään yhteisiä vaalitilaisuuksia.
 
Tässä yhteydessä haluan mainita Katrin vaalipäällikön, torniolaisen Tuija Palosaaren, jonka kanssa yhteistyö toimi hyvin ja joka piti myös minut järjissään, kun tunnelma alkoi välillä käydä liian kireäksi. En tuntenut häntä ennen vaalityön alkua ja hänhän olisi voinut asennoitua minuun hyvinkin epäluottamuksella, kun olin myös toisen ehdokkaan kampanjassa. Tuija kuitenkin luotti minuun täysin, ja luottamushan on hedelmällisen yhteistyön pohja.
 
Vaalituloksen otin vastaan ristiriitaisin tuntein. Toisaalta olin hyvilläni, kun Eeva Maria Maijala nousi eduskuntaan Keskustan ääniharavana Lapista. Itä-Lappi sai vihdoin oman keskustalaisen kansanedustajan. Eeva Marian valinta yllätti monet. Minulle se oli selvää jo viikkoja ennen vaaleja. Katri Kulmuni tuli 1. varasijalle ja jäi alle 300 äänen päähän valinnasta. Iältään 23-vuotiaalle ja suurelle yleisölle täysin tuntemattomalle nuorelle naiselle tulos oli upea ja antaa loistavaa pohjaa ajaa maakunnan asioita eri yhteyksissä, vaikkei henkilökohtaisesti eduskuntaan tullutkaan valituksi. Hänellä on kaikki edellytykset toimia Lapin parhaaksi monin tavoin, jos hän vain haluaa pysyä yhteiskunnallisessa toiminnassa mukana ja pitää kiinni perinteistä Keskusta-aatteesta enkä usko, etteikö hän näin tekisi.
 
Toisaalta kävi niin, että Keskusta hävisi vaalit. Muistan, miten monet, varsinkin nuoret keskustalaiset juhlivat Lahden puoluekokouksen jälkeen "Uutta alkua". Sanoin tuolloin ystävilleni, että tämä uusi alku vie Keskustan historialliseen vaalitappioon. Tehtyjä virheitä ei korjattu, maakuntaväen luottamusta ei edes yritetty palauttaa. Vaihdettiin vain henkilöitä, mutta mitä merkitystä sillä oli, kun niihin selviin merkkeihin, jotka enteilivät vaalitappiota, ei kiinnitetty huomiota.
 
Toisaalta on silti edelleen niin, että ilman Keskustaa meno on kylmää. Nykyinen hallitus on aloittanut laajalla rintamalla ampua alas maakuntamaista elämänmuotoa. Kuntien pakkoliitokset ja opiskelupaikkojen leikkaukset osoittavat edelleen, mikä on sinipunapolitiikan linja: keskitetty yhteiskunta. Keskustan aate on ainutlaatuinen. Sen on vain näyttävä poliittisissa teoissa.
 
Eduskuntavaaleissa kävi myös niin, että Uudellemaalle ehdokkaaksi siirtynyt Paavo Väyrynen jäi valitsematta. Se ei johtunut hänen poliittisesta linjastaan. Ihmiset alkoivat nähdä harjoitetun EU-politiikan virheet. Mutta Keskusta ei ollut tarpeeksi kuunnellut Paavo Väyrystä eivätkä EU-kriittiset luottaneet meihin, vaan äänestivät Perussuomalaisia. Ehkäpä me kaikesta koetusta nyt opimme ja muutamme puolueen kurssia.
 
Paavo Väyrynen ilmoitti jo vaalien aikana olevansa käytettävissä presidenttiehdokkaaksi. Hän aloitti armottoman kovan kenttäkierroksen. Silloin kun moni piiloutui poliittiseen perunakuoppaan, Paavo kiersi maata ja koetti innostaa vaalitappion masentamaa keskustaväkeä. Presidenttikisaan haettiin vastaehdokasta, mutta kukaan ei lopulta uskaltanut haastaa Paavo Väyrystä. Itse kannatin Paavoa alusta alkaen ja iloitsin suuresti hänen valinnastaan ehdokkaaksi. Loppuvuoden aikana onkin kulunut vapaa-aikaa Paavon vaalityöhön.
 
 
Valtiotieteen tohtori Paavo Väyrynen valittiin presidenttiehdokkaaksi. Parempaa ehdokasta ei olisi voinut löytää.
 
Mutta eduskuntavaalien jälkeen kuvittelin, että poliittinen toiminta jäisi elämässäni nyt taka-alalle. Olin vaalien jälkeen aika kyllästynyt kaikkeen, mikä liittyy Keskustapuolueeseen. Suunnittelin siirtyväni täysin juridiikan maailman - jos vain saisin töitä. Oman toiminimen Lakipalvelu Janne Kaisanlahti rekisteröinkin ja sivutoimisesti teen yhä pieniä lakijuttuja. Hain yhtä projektiluontoista työtä, johon en tullut valituksi. Aloin suunnitella jatko-opintoja ja pohtia, miten pääsisin auskultoimaan käräjäoikeuteen.
 
Kieltäydyin useita kertoja Eeva Maria Maijalan pyynnöistä ryhtyä hänen eduskunta-avustajakseen. Totesin, että eduskunta ei ole Lapissa enkä muuta Helsinkiin. Olin suosittelemassa Eeva Marialle avustajaksi Matti Lustigia, joka toimi aikaisemmin Janne Seurujärven avustajana ja jonka tunnen hyväksi työntekijäksi. Hänet Eeva Maria ottikin ensin avustajaksi. Matti ilmoitti kuitenkin aikeistaan siirtyä syksyllä oman alan töihin, opettajan tehtäviin, niin minun nimeni tuli uudestaan esille.
 
Olin päättänyt ennen vaaleja, että en lähde kummankaan ehdokkaani avustajaksi, jos heistä jompikumpikaan tulisi valituksi. Tämä oli vilpitön suunnitelmani. Pelkäsin rehellisesti sanottuna yleisön reaktiota, että "ei se Janne niin pyyteetöntä työtä tehnytkään, haki vain itselleen työpaikkaa" jne. – Ja olin myös kertonut lähipiirissäni, etten lähde avustajaksi. Kun tein sitten toisen ratkaisun, sain tästä jonkun verran piikkejä osakseni, ja ne osuivat.
 
Kuitenkin, kun Eeva Maria kertoi haluavansa maakunta-avustajan, joka työskentelee pääasiassa Lapissa ja joka tuntee alueen olosuhteet, ja kun en ollut siinä vaiheessa muuhun työhön sitoutunut, niin vastasin myöntävästi. Eeva Maria korosti sitä, että hän ei halua palkita minua vaalityöstäni eikä pyytänyt minua tehtävään kiitollisuudenvelasta, vaan koska uskoi minun voivan antaa sellaista työpanosta, mitä hän kansanedustajan avustajalta odotti. Avustajan työ on avannut minulle huikean näköalapaikan maamme tärkeimmän valtioelimen toimintaan. Yhteistyömme on sujunut hyvin.
 
Upposin politiikan maailmaan takaisin sitten vielä toista kautta siten, että tulin yllättäen valituksi Lapin Keskustanuorten puheenjohtajaksi. Olin kuvitellut jo jättäväni Keskustanuoret taakseni. Itse asiassa olin siirtänyt jo virallisen puoluejäsenyytenikin oman kotikyläni paikallisosastoon. Mutta sitten piirin puheenjohtaja, ystäväni ja tärkeimpiin yhteistyötovereihini kuuluva Katri Kulmuni, lähti opiskelemaan Pietarin yliopistoon Venäjälle eikä hän halunnut jatkaa tehtävässä. Halusin pitää piirijärjestön hyvissä käsissä ja keskustelin kahden henkilön kanssa, haluaisivatko he puheenjohtajaksi. He kuitenkin toivoivat tehtävään minua ja annoin suostumukseni. Ajattelin kyllä, että kenties sieltä kaivetaan vastaehdokas, joka voittaa minut enkä osallistunut itse edes valintakokoukseen. Olin itse asiassa kotona nukkumassa, kun Katri soitti minulle ja kertoi, että olin tullut valituksi. Monenlaisia haasteita sekin tehtävä on nyt tuonut tullessaan.
 
 
Lapin Keskustanuorten johtokunnan kokouksessa piiritoimistolla Kemissä.
 
Kotipaikkakunnallani Kemijärvellä olen toki hoitanut myös luottamustehtäviä. Niistä ehkä tärkein on kirkkovaltuuston puheenjohtajuus, joka tuli osakseni vuoden alussa. Seurakunnassa talousvaikeudet ovat leimanneet kulunutta vuotta. Perustimme taloustyöryhmän, jonka työtä pidän onnistuneena. Sen pohjalta on laadittu hyvä selviytymisohjelma, ja monien mielestä nyt näyttääkin paljon valoisammalta ihan perustellusti. Riittävät puitteet evankeliumin ilosanoman julistamiseksi ja muille seurakunnan tärkeille tehtäville pyritään takaamaan jatkossakin.
 
Myös kaupunginvaltuuston puolella suurena huolena meillä on ollut muuttotappio ja sen seuraukset. Palvelutarjontaa joudutaan jatkuvasti sopeuttavaan ikääntyvän ja pienentyvän väestön tarpeisiin. Kunpa tämä suunta kerran kääntyisi! Tulijoita olisi jos vain tasapuoliset elämisen mahdollisuudet taattaisiin kaikkialla maassa.
 
Kemijärveltä uutisotsikoista on jäänyt eniten mieleen epäilemättä kaupunginhallituksen valintaan liittyvä prosessi. Tulihan siinä vähän kuohuntaa. Olen pohtinut, että olisiko pitänyt sovun vuoksi olla hiljaa ja jättää vaatimatta henkilövaihdoksia. Silloin ei minua päästäisi riitelijäksi syyttelemään ja olisin kenties suositumpi joissakin piireissä. Mutta äänestäjäni ovat jo tottuneet siihen, että tuon julki asioita päätöksenteosta enkä vaikene, jos kohtaan jotain sellaista, jonka koen vallan väärinkäytöksi – varsinkaan sen takia, että pelkäisin itseeni kohdistuvaa kielteistä julkisuutta. Ja voin puolustautua sillä, että kesän aikana todella yritimme sovintoa, ettei uutta äänestystä olisi tarvinnut. Mutta toiselta puolelta ei haluttu tulla yhtään vastaan ja kaikki kompromissit torjuttiin, vaikka osa ensin lupasikin toisin.
 
Kun sanotaan, että politiikka on joskus raadollista, niin onhan se sitä. On aina oltava valmiina tarkastelemaan myös omia tekemisiä ja joskus toki on yhteisymmärryksen syntymisen vuoksi valmis oltava valmiina liikkumaan alkuperäisistä asemista. Minulla on niin poliittisessa toiminnassa kuin omassa elämässäni ollut mitä parhain onni saada ympärille todellisia ystäviä, jotka uskaltavat antaa myös kriittistä palautetta ja joiden tukeen olen voinut vankasti luottaa. He ovat jaksaneet kuunnella asioita elämäni eri puolilta ja kenties minäkin olen joskus edes vähäsen voinut heidän kuormiaan keventää. Jätän nimet luettelematta, jotten loukkaisi ketään jättämällä listasta pois. Kiitos kuitenkin kaikille.
 
Omassa henkilökohtaisessa elämässäni ei ole kuluneen vuoden aikana tapahtunut suuria muutoksia. Lähimmät omaiseni ovat saaneet elää melko terveenä ja läheisyydessäni. Kuljen arkeni Kemijärven, Rovaniemen ja ajoittain nyt Eduskuntatalonkin väliä. Kemijärvellä asun siis edelleen äitini peräkamarissa :) Tosin sen verran sain aikaan keväällä, että ostin sedältäni pienen rantatontin kotikylästäni Levärannalta. Jos joskus on aikaa ja rahaa, niin ehkä sinne jotain pientä voisi rakennella. Tontti on lohkaistu samasta kiinteistöstä, jolla sijaitsi aikanaan myös isomummini, tammikuussa 2009 taivaallisen voiton saavuttaneen Hulda Kaisamatin koti.
 
Omien juurien tunteminen on minulle tärkeä asia. Sukuyhteyksien säilyminen helpottaa myös monia käytännön asioita. Ollessani Eduskunnassa en nimittäin ole missään kalliissa vuokra-asunnossa (sellaista minun ei palkalla, joka todellakaan ei ole lähelläkään kansanedustajan palkkoja, kannattaisi ottaa!), vaan olen majoittunut vuoroin Sipoossa asuvan setäni ja Helsingissä asuvan tätini perheiden luona.
 
Joskus olen saanut kuulla arvostelua siitä, että minulla on elämässäni pääsisältönä politiikka. Vaikka nahkani on kovettunut, niin kyllä loukkasi kuulla viime seurakuntavaalien jälkeen erään seurakunta-aktiivin arvostelu, että miten se Janne voi kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi tulla. Eihän se osaa pitää hartauksiakaan, kun se puhuu vain politiikkaa. Jumalalle kiitos, elämässä on ollut paljon muuta kuin politiikkaa, vaikka se kuluneen vuoden aikana välillä saikin turhan suuren osan viikkorytmistäni. Erityisen tärkeänä pidän sitä, että olen saanut viettää vapaa-aikaa niin sukulaisteni kuin hyvien ystävieni seurassa - erilaisten harrastusten, tai sitten ihan vain tapaamisten ja leppoisan yhdessäolon merkeissä.
 
 
Kaliforniassa katsomassa jättimäisiä mäntyjä, jotka voivat elää tuhansien vuosien vanhoiksi.
 
Syksyllä tein isäni ja Jyrki-veljeni kanssa lomamatkan Los Angelesiin, missä isosetäni asuu, hän on muuttanut sinne jo 1970-luvun alussa. Matkailuhan on minulle jo lapsena opittu harrastus, kun isoäitini Else alkoi tehdä ulkomaanmatkoja ja olin niillä mukana. Edelleenkin hän vierailee mielellään ulkomailla ja tänä vuonna kävin hänen kanssaan muutaman päivän reissuilla, talvella Pietarissa uudella Allegro-junalla, kesällä Riiassa ja Tukholmassa, syksyllä Tallinnassa sekä nyt joulukuussa muutaman päivän matkalla Kööpenhaminassa.
 
Kotimaassa olen matkustanut myös jonkin verran työhön liittyvien matkojen lisäksi. Omaan isänmaahamme tutustumista ei ole syytä aliarvioida. Tampereella olen vieraillut monesti tänä vuonna; sehän on minulle tuttu paikka jo lapsuudesta, kun mummini vanhin sisar Terttu asuu siellä ja lapsuudenperheestäni vierailtiin hänen luonaan melko usein. Kesällä kävin ensi kertaa eläessäni maamme pohjoisimmassa kunnassa Utsjoella, tapaamassa siellä työskennellyttä vanhaa kaveriani. Kyllä pohjoisessa kauniita maisemia riittää! Pyhäinpäivän aikoihin kävin myös Kuopiossa; eräs parhaimmista ystävistäni on savolainen ja kävin nyt vihdoin katsomassa, miltä maailma siellä näyttää. Omatkin juureni kulkeutuvat Savoon, tosin sangen kaukaa, isoukkini Akseli Huttusen isä Olli tuli sieltä Rovaniemelle vuonna 1898. Lapsuudessani tätä savolaisyhteyttä pidettiin kuitenkin kiitettävästi esillä.
 
 
Else-mummi Pietarissa. Taustalla Aleksanteri Nevskin patsas ja Moskva-hotelli.
 
Syksyllä minulla oli kunnia osallistua hyvän ystäväni häihin. Muutoin syksyllä jouduin käymään paljon surullisemmissa juhlissa. Äitipuoleni mummot kuolivat päivälleen kuukauden välein, toinen oli 94. ja toinen 98. ikävuodellaan. Samoin kuoli pitkäaikainen Sauli-naapurimme, jota olin myös saattamassa. Nämä kuolinviestit tosin olivat odotettuja, toisin kuin sukulaiseni Raili Kaisanlahden äkillinen poismeno sairaskohtaukseen. Hänen ruumiinsa tuotiin Ruotsista kotiseudun multiin.
 
 
Äitipuolen Aili-mummon hautajaisissa Misin hautausmaalla. Haudalla laulettiin Kristallivirta -laulu: "On luonain Jeesus, kun silmäni sulkeutuu ja päärlyportit mulle avautuu. On luonain Hän, kun jätän tämän maan ja muutan Isän kotiin ihanaan."
 
Paljon muutakin voisi kenties luetella kuluneesta vuodesta, mutta tässä nyt asiat, mitä päällimmäisen aatonaaton ja aaton välisenä yönä nousi mieleen.
 
Toivotan kaikille lukijoille Rauhallista Joulua ja kaikkea hyvää alkavalle vuodelle!
 
 
 
Viime kesänä Saarenkylässä. Ilmeet ovat vakavat, mutta upseerin poikana on oppinut, että tyhjää ei pidä naureskella! Kuvassa siis minä ja velipojat sekä Miina-serkku.

Täällä ovat juureni. Leväranta, kylä Kemijoen varrella. Kuva otettu viime kesänä.