Kuluneen kevään aikana Kemijärvellä käytiin vilkasta keskustelua, joka syntyi siitä, kun tein kirkkovaltuutettuna aloitteen koskien seurakunnan työntekijöiden palkkausperusteita. Vaadin, että työntekijöitä valittaessa on hakuilmoituksessa esitettävä asianmukainen koulutusvaatimus. Aloitteeni hyväksyttiin. Samassa yhteydessä esitin kysymyksen, että halutaanko Kemijärven seurakuntaan töihin vain naispapin vastustajia. Tämän kysymykset esittäminen nähtävästi loukkasi monia, mutta mielestäni minulla oli oikeus sen esittämiseen.

Luulin, että keskustelun pahimmat laineet ovat jo laskeutuneet. Olin kuitenkin väärässä. Kemijärven kirkkovaltuuston kokouksessa 26.4. otettiin viralisena kokousasiana esille minun käytökseni ja se, että olen esittänyt arvostelua Kemijärven seurakuntaa kohtaan. Tietääkseni kirkkoneuvosto ei ollut mainittua asiaa valmistellut, mutta puheenjohtaja salli kuitenkin keskustelun asiasta. Tuomion sanoja ja syyllistämistä riitti. Olen lehtikirjoituksillani ja Oulun tuomiokapitulissa seurakuntavaalikoulutuksessa (johon muuten menin omalla kustannuksellani) kuulemma arvostellut Kemijärven seurakuntaa tavalla jota pidettiin varsin paheksuttavana. Kirkkoherran mukaan Kemijärven seurakunnan työntekijät ovat kärsineet lehtikirjoituksistani. Tehtiin varsin selväksi, että en saisi kirjoittaa lehtiin ja että saisin kertoa vain positiivisia asioita seurakunnasta. En todellakaan kokenut, että olin terveen kansankirkon kokouksessa, vaan jossain ihan muualla.

Pidän todella erikoisena, että kirkkovaltuuston puheenjohtaja Timo Alaräisänen salli tämänkaltaisen asian käsittelyn virallisessa kokouksessa. Jos tuomion kohteena olisi ollut joku muu kirkkovaltuutettu, menettelyä tuskin olisi hyväksytty. Minun syyttämiseni toi esille kirkkovaltuutettu Esa Kangas, kirkkoherran vankkumaton tukija. Olen varsin varma, että asiasta oli sovittu kirkkoherra Lasse Marjokorven kanssa etukäteen. En tiedä, mihin sillä oikein pyrittiin. Ovathan minun mielipiteeni seurakunnan hallinnon toimintatavoista ja naispappeudesta olleet julkisia jo aikaisemmin. Ehkä minut halutaan vain jotenkin suututtaa tai tehdä elämästäni Kemijärven seurakunnassa niin hankalaa, että en haluaisi enää lähteä ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin. Muut kirkkovaltuutetut eivät yhtyneet kuitenkaan mollaamiseeni, paitsi Tuulikki Juujärvi, joka kertoi, että hävettää kertoa olevansa Kemijärveltä lehtikirjoitusteni vuoksi.

Nähtävästi eräitä kirkkovaltuutettuja ärsytti suunnattomasti jo se, että vastoin ennakko-odotuksia minut valittiin seurakuntavaalien vaalilautakuntaan. Sain äänestyksessä toiseksi eniten ääniä ja Kokoomuksen Irma Kortelainen, hyvä yhteistyötoverini, sai eniten ääniä. Sen sijaan Tuulikki Juujärvi, jota Leena Juujärvi esitti vaalilautakunnan puheenjohtajaksi, jäi äänestyksessä kokonaan valitsematta.

Voi, kunpa olisikin niin, että Kemijärven seurakunnan kaikki ongelmat ja puutteet johtuisivat yhdestä 25-vuotiaasta kirkkovaltuutetusta! Mutta epäilen, että vaikka minä lähtisin pois, mitä moni selvästi toivoo, voisi jotain epäkohtia jäädä jäljellekin. Se, miksi puhun asiat suoraan ja julkisesti, johtuu siitä, että seurakunta on julkinen yhteisö. Minut on valittu seurakuntalaisten edustajaksi ja seurakunnan jäsenten verovaroilla seurakunnan hallintoa pyöritetään. Kukaan seurakunnan työntekijä tai luottamushenkilö ei omista seurakuntaa eikä voi pätevästi kieltää minua kertomasta seurakunnan hallintoon liittyviä asioita. En ole ensimmäistä enkä kai viimeistäkään kertaa ottamassa vihaa ylleni sen takia, että sanon ääneen niitä asioita, joita muut kuiskivat.

Kirkkovaltuuston kokouksessa käytiin myös pari äänestystä, seurakunnan vaalilautakunnan valinnasta. Tätäkin tunnuttiin kauhistelevan, että joudutaan äänestämään. En voi käsittää, mitä pahaa siinäkin muka on? Jo Raamatussa kerrotaan, että kun Juudas hirtti itsensä, oli silloinkin vapaana olevaan paikkaan tarjolla kaksi hakijaa, joista toinen valittiin ja toista ei.

Perusongelma tässä on se, että minä hyväksyn naisen toimimisen pappina ja uskallan sanoa sen ääneen. Sitä ei saisi Kemijärvellä tehdä. Minulle on mm. sanottu, että olen Saatanan asialla, kun hyväksyn naispappeuden.

Kun syksyllä käydään seurakuntavaalit, toivon mahdollisimman monen seurakuntalaisen ryhtyvän ehdokkaaksi. Uusia vastuunkantajia tarvitaan. Samalla sanon kaikille niille, jotka ovat eri ”protestisyistä” eronneet kirkosta – liittykää kirkkoon! Kansankirkkoomme kannattaa kuulua. Nämä meidän pienet erimielisyytemme ovat kuitenkin merkityksettömiä kirkon tärkeimmän tehtävän rinnalla. Niin kauan kuin kirkko julistaa evankeliumia Jumalan rakkaudesta, niin kauan kirkkoon kannattaa kuulua. Sen perussanoma on ikuinen ja murtumaton, mutta kirkon tulee myös osata vastata kunkin ajan haasteisiin toimintatapojaan kehittäen ja hallintoaan uudistaen.

Haluan vielä lopuksi kiittää kaikkia niitä ihania seurakuntalaisia, jotka ovat minua tukeneet ja kannustaneet ja tarvittaessa vähän rauhoitelleetkin, etten olisi kaikkiin purkauksiin vastannut ”samalla mitalla”. Aina en ehkä ole siinä onnistunut, pyhimystä kun en ole koskaan yrittänytkään esittää. Te, rakkaat ystävät, jotka olette minua tukeneet, olette mahdollistaneet, että olen jaksanut jatkaa työtäni seurakuntalaisten minulle antaman valtakirjan nojalla.