Maanantaina 19.12. uutiset kertoivat ensin Ankarassa tapahtuneesta attentaatista, jossa terroristi ampui Venäjän Turkin-suurlähettilään taidenäyttelyn avajaisissa. Pian sen jälkeen Saksasta kantautui uutinen, että rekka-auto ajoi joulutorilla tahallisesti ihmisten päälle tappaen 11 ihmistä, minkä lisäksi auton kuljettaja oli ammuttu terroristin kaapattua auton. Viattomien ihmisten henget vaatineilla teoilla oli selvästi yhteinen nimittäjä, ääri-islam.

Tiedotusvälineiden mukaan Berliinin iskut tehnyt mies, joka ammuttiin tänään Milanossa, oli tehnyt Euroopassa useita rikoksia ja ollut vankilassakin, mutta häntä ei ollut saatu karkotetuksi. Tällä löperyydellä olivat kohtalokkaat seuraukset. Raskaan poliittisen vastuun kantaan Saksan liittokansleri Angela Merkel, jonka "avoimien ovien" pakolaispolitiikka on mahdollistanut valtavan ihmisvyöryn Eurooppaan etupäässä islamilaisista maista.

Vaikka käytäntöjä väitetään kiristetyn, niin tänne turvapaikkaa hakevat tulevat pystyvät aika vapaasti Euroopassa kulkemaan ja liikkumaan turvapaikkapäätöstä odottaessa ja myös käytännössä jäämään tänne vielä kielteisen päätöksen saatuaankin. (Kyse on rikollisesta toiminnasta silloin, vaikka poliittisesti korrekti kieli ei sallikaan puhuttavan "laittomista", vaan "paperittomista", joille vielä vaaditaan palveluita veronmaksajien rahoilla.)

Ymmärrän, että moni ajaa näkemyksiään hyväsydämisen ajattelun pohjalta, mutta todelliset ongelmathan eivät näin ratkea. Pikemminkin tällä politiikalle haalimme Lähi-Idän ongelmat Eurooppaan. Todellinen suuri hätä on pakolaisleireillä, joiden toimintaa pitäisi tukea ja avustaa. Järjetöntä politiikkaa on leikata kehitysyhteistyöstä rahoja ja toisaalta pitää lähes avointa piikkiä maahanmuuttokustannusten osalta. Toisaalta rikkailta arabimailta ei vaadita mitään solidaarisuutta. Ja mikä pahinta on, että tämän avoimien omien politiikan puitteissa myös terroristeja tai potentiaalisesti radikalisoituvaa väkeä soluttautuu Eurooppaan.

Tietenkin on hyvin herkkä asia perustaa esim. leirejä nyt maahan tuleville, siitä alettaisiin helposti huutaa, että "haluatte pistää keskitysleireihin ihmiset" tms., eikä sovi vähätellä niitä sosiaalisia ongelmia, joita tästä seuraisi, mutta voiko olla oikein sekään, että maista, joissa ääri-islamilaisuus on hyvin vahva, voi kuka tahansa marssia kuin paraatiovesta sisälle Euroopan maihin odottelemaan kuukausia tai vuosia turvapaikkapäätöstä - olletikin, jos on ääriyhteyksiä ja entistä rikostaustaa takana? Yhdysvalloissa monet sanovat: "Emme halua, että tästä maasta tulee samanlainen kuin Euroopasta, siksi äänestimme Trumpia."

Meille syntynyt eurooppalainen arvoyhteisö ja hyvinvointi ei ole tullut tyhjästä. Se on saavutettu sukupolvien kovan työn ja uhrausten tuloksena. Kuinka paljon olemme valmiita uhraamaan siitä suvaitsevaisuuden nimissä? Terrorismin edessä on käytettävä koviakin keinoja. Rajavalvontaa on tehostettava, vihaa saarnaavat imaamit on voitava vaientaa, ja vapaasta liikkuvuudesta on oltava valmiita tinkimään ihmisten turvallisuuden tähden. Jos päättäjät sulkevat silmänsä tosiasioilta, on heidät vaihdettava. Tästä on Amerikan kansa jo näyttänyt esimerkkiä Atlantin tälle puolen.