Tänään 6.11. vietetään Ruotsalaisuuden päivää, Svenska Dagen. Päivä muistuttaa paitsi ruotsinkielisen kansanosamme oikeuksista ja olemassaolosta, niin myös Suomen kaksikielisyydestä. Päivä on Ruotsi-Suomen kuninkaan Kustaa II Aadolfin kuolinpäivä, kun tämä suuri soturikuningas kaatui Lützenin taistelussa 6.11.1632. Sattumalta päivä 6.11. on myös ainoan Suomessa vakituisesti asuneen ja Suomeen haudatun Ruotsin kuningattaren, Kaarina Maununtyttären, syntymäpäivä. (Mainittakoon, että kansallisen heräämisen aikoihin Kaarina Maununtyttärelle koetettiin sepittää suomalaisia sukujuuria, ja vieläkin joskus kohtaa väitteisiin, että hän olisi suomalaista syntyperää. Mitään todisteita väitteille ei kuitenkaan ole, hänen äitinsä oli uplantilaisen maanviljelijän tytär, isä oli tukholmalainen sotilas.)

Ruotsin kielen asema puhututtaa aika ajoin hyvinkin voimakkaasti. Kun suomenruotsalaisten suhteellinen prosenttiosuus maamme väestöstä on pienentynyt, ja englannin kielestä on tullut yhä yleisempi kieli myös pohjoismaisessa kanssakäymisessä, moni voi kokea ruotsin taidon merkityksen aiempaa vähäisemmäksi. Itse olen kuitenkin johdonmukaisesti aina puolustanut Suomen kaksikielisyyttä, vaikka voi olla itälappilaisena keskustalaisena en sillä kannatusta tule keräämään. - Itse asiassa olin kerran Helsingissä EU-vaalien aikaan Suomalaisuuden liiton vaalipaneelissa. Kun siellä kysyttiin ns. pakkoruotsin asemasta, niin vastasin, että "tämän jälkeen en kyllä taida saada yhtään ääntä tästä salista", mutta ilmoitin kannattavani kaksikielistä Suomea.

Kun työskentelin Eeva-Maria Maijalan eduskunta-avustajana, sanoin hänelle, että meidän ei tarvitse olla kaikessa samaa mieltä, mutta sen toivon, ettet lähde heikentämään ruotsin kielen asemaa tässä maassa. Eikä hän lähtenytkään, vaan toimi aktiivisesti mm. Pohjoismaiden neuvostossa.

Tunnettu on J. K. Paasikiven sanonta: "Tässä maassa tulee aina olemaan kaksi kieltä, ja jos ruotsi otetaan pois, niin tilalle tulee toinen - eikä se ole espanja!" Ruotsin kieli sitoo meidät erityisellä tavalla pohjoismaiseen yhteistyöhön ja Pohjolan kulttuuripiiriin. Sen merkitystä ei englannin yleistyessäkään tule vähätellä. Ruotsin osaaminen avaa niin kulttuurisia kuin taloudellisia yhteyksiä läheisimpään naapurimme Ruotsiin ja Pohjolaan. Kansainvälisellä pelikentällä ensisijainen viitekehyksemme, identifioitumiskohteemme, ovat Pohjoismaat - ei EU, Venäjä tai Nato. Tämä kannattaa muistaa, kun tuskastellaan "pakkoruotsia", joka ei ole sen pakollisempaa kuin "pakkomatematiikka".

Minun on ollut aina hyvin vaikea ymmärtää, miksi ruotsin kieltä valitetaan vaikeaksi oppia. Kyse on uskoakseni ennen kaikkea koululaisten asenteista, joita vanhemmat ruokkivat kotona myötäilemällä, että "eihän sitä ruotsia koskaan tarvitse". Ruotsin kieli on mielestäni paljon helpompaa oppia ja kieliopiltaan loogisempi kuin vaikka englannin kieli. Ruotsin kielen oppiminen helpottaa myös monien muiden eurooppalaisten kielten, kuten saksan, hallitsemista. Minä olen luonnostani huono vieraissa kielissä. Joillekin on helppo omaksua uusia kieliä, kadehdin heitä. Minulla on vaatinut kovaa työtä oppia edes nämä muutama jotenkin osaamani kieli. Mutta ruotsin kieli ei tuntunut koskaan erityisen vaikealta, kirjoitin siitä lopulta laudaturin. Mutta tietenkin, kun kieltä ei tule käytettyä aktiivisesti, se ruostuu. Huomaan sen itsestäni. Olen koettanut ylläpitää kielitaitoani ostamalla aina Tukholmassa käydessäni kasan ruotsinkielisiä kirjoja aihepiireistä, jotka kiinnostavat minua. Erityisesti Ruotsin Kuninkaanlinnan lahjapuoti on ollut käyntieni kohteena lapsuudestani saakka.

Myös täällä Lapissa kielen hallinnalla on suuri merkitys, koska rajayhteistyötä Ruotsin ja myös Norjan rajan ylitse tehdään ja tullaan tekemään jatkossakin. Omalla perheelläni, ja monilla muilla itälappilaisilla, on sitä paitsi vanhoja yhteyksiä ruotsinkieliselle Pohjanmaalle evakkovuosilta. Isovanhempani ja heidän perheensä ja sukulaisensa olivat evakossa jatkosodan ja Lapin sodan aikaan mm. Leppälahdessa, Teerijärvellä ja Jepualla. Isoäitini on vaalinut yhteyksiä isäntäperheensä lapsiin. Ukkini puolestaan oli vähällä jäädä kokonaan Pohjanmaalle, kun hänen isänsä oli sodan päätyttyä suunnitellut maatilan ostamista pojalleen Teerijärveltä, mutta tuolloin 17-vuotias ukkini oli kuitenkin halunnut palata Lappiin kotiseudulleen takaisin.