000096_7878500bfc2b84hmrcd273-normal.jpg

Tänään Suomen MTV3-kanavalla esitettiin Kauniit ja rohkeat tv-sarjan jakso, jossa sarjan keskeisimpiin rooleihin kuuluneen Forresterin suvun matriarkan ja muotitalon perustajan, Stephanie Forresterin o.s. Douglas, hahmo menehtyi keuhkosyöpään Big Bearin vuoristoalueella sijaitsevalla perheen huvilalla. Jakso sai mieleni surulliseksi, ei tietenkään siksi, että surisin kuvitteellista henkilöä, vaan siksi, että yksi aikakausi tv-viihteen historiassa ja osin myös omassa elämässäni on päättynyt.

Olin 7-vuotias, kun MTV3-kanava alkoi näkyä Lapissa antenniverkossa omalla kanavapaikallaan. Muistan, että mummini Tampereella asuva sisar oli kertonut tästä jo Etelä-Suomessa näkyvästä tv-sarjasta, joka oli tulossa hyvin suosituksi. Kaupoissa oli hiljaista puoli kuuden ja puoli seitsemän välillä, jolloin ohjelmaa esitettiin.

Lapsena katsoin Kauniita ja rohkeita, jos en ollut kenenkään kaverin luona, kun sarja tuli sopivasti alkuillasta, jolloin olin yleensä jo läksyt tehnyt. Vaikka sarja onkin ihmissuhdedraamaa ja Hollywood-hömppää, niin siinä ei kai ollut mitään sellaista väkivallalla tai seksikohtauksilla mässäilyä, että minun annettiin sitä seurata. Muistan, että isovanhempani olivat kohtuullisen tarkkoja siitä, mitä minun oli sopivaa katsoa ja mitä ei, mutta Kauniita ja rohkeita ei rajattu pois. Ukki tosin tuhahteli joskus, että ajanhukkaa, mutta useimmiten jäi kuitenkin itsekin seuraamaan. 

Siksipä olikin melko historiallinen tunne, kun menin tänään varta vasten mummolaan, jossa isovanhempani edelleen asuvat, katsomaan heidän kanssaan tätä Kauniiden ja rohkeiden historiallista jaksoa. Samassa olohuoneessa, jossa katsoin ensimmäiset jaksoni yli 20 vuotta sitten. Massiivinen laatikkotelevisio tosin on muuttunut litteänäyttöiseen digitelevisioon.

Muistan, kun joskus alakoululaisena, kolmannella tai neljännellä luokalla, opettaja kysyi, että kuinka moni on katsonut Kauniita ja rohkeita. Nostin käden ylös ja sen jälkeen käännyin katsomaan ympärilleni. Olin ainoa, joka nosti käden. Muutamat tytöt mutisivat, että no ovat he joskus katsoneet. Minä olin rehellinen, moni muu ei ollut, sillä välitunneilla olin keskustellut useiden luokkatovereiden kanssa ohjelmasta, ja he olivat täysin perillä sarjan henkilöistä ja tapahtumista.

(En ymmärtänyt, mitä epämiehekästä tv-sarjan katsomisessa on, kun varsinkin poikien oli vaikea myöntää katsovansa sitä. Olletikin kun olin kavereitteni kanssa usein keskustellutkin siitä, ketkä sarjan naisnäyttelijöistä olivat mielestämme sievimpiä.)

Stephanien roolihahmosta olen pitänyt lapsuudestani saakka. Näyttelijä Susan Flanneryn 25-vuotinen suoritus oli todella upea. Muistan yhä monet Stephanien juonittelut ja raivokohtauksen ja sen taidokkaan näyttelijäntyön, joka ne kaikki mahdollisti. Muistan hyvin, kuinka ehkä 8-vuotiaana juoksin Levärannalla ollessani alakertaan jakson päätyttyä ja aloin kauhuissani kertoa isälle, mitä ihmeellistä oli tapahtunut, kun Stephanie tunnusti poliisille ampuneensa poikaansa, suojellakseen toista poikaansa, joka oli vaimostaan mustasukkaisena koettanut tappaa veljensä. Ja isäni ilme oli, että eipä voisi vähempää kiinnostaa.

Muistan hyvin myös sen, Suomen jaksoissa melko alkuvaiheeseen kirjoitetun pitkällisen juonenkäänteen, kun Stephanie ja Eric kävivät läpi (ensimmäistä) avioeroprosessiaan. Minun myötätuntoni oli Stephanien puolella. Inhotti, että joku paljon nuorempi nainen, joka oli sitä paitsi ensin seurustellut pariskunnan pojan kanssa, rikkoi vuosikymmeniä kestäneen avioliiton. Siihen nähden tämänpäiväinen jakso olikin varsin kauniisti kirjoitettu, jopa kristillisiä hyveitä sisältäen. Sarjan kantavin juoni on ollut Stephanien ja Brooken vihanpito, usein jopa hyvin sairaissa mittasuhteissa. Nyt Stephanie kuoli Brooken käsivarsille puolin ja toisin sovinnon tehneenä.

Stephanie tosin sisällytti hieman humoristisen piikin viimeisiin hetkiinsä. Hän otti kihlasormuksen pois sormestaan ja antoi sen Brookelle sanoen: "Saat sen, olethan saanut kaikki miehenikin."

Olen joillekin ystävilleni sanonut, että kenties Stephanien, vahvan matriarkan, roolityön seuraaminen lapsena on vaikuttanut siihen, että olen nyt politiikassa toimiessani mielelläni tukenut vahvoja naisia erilaisiin tehtäviin.

Katsoin joku aika sitten Kauniiden ja rohkeiden ensimmäisiä jaksoja. Siinä missä Stephanien hahmo ehti sarjan aikana muuttua keski-ikäisestä perheenäidistä ja muotitalon toisesta pääomistajaksi vanhaksi naiseksi ja aikuisten ihmisten isoäidiksi, olen ehtinyt käydä peruskoulun, lukion, armeijan, yliopiston ja päätyä erinäisten vaiheiden jälkeen työhön eduskuntaan. Oma elämäni on toki ollut paljon tylsempää kuin saippuasarjan hahmojen, mutta yhtä kaikki, vuodet ovat kuluneet.

Viime vuosina en ole katsonut enää paljon Kauniita ja rohkeita. Osin siksi, että aikaa siihen on ollut yhä vähemmän ja toisaalta siksi, että sarjan juonirakenne on viime vuosina alkanut kiertää hieman kehää. Kuitenkin kyseessä on edelleen yksi maailmanhistorian suosituimpia tv-sarjoja. Samojen tekijöiden sarja on myös joskus Suomessakin esitetty Tunteita ja tuoksuja (The Young and the Restless). Sen sarjan eräs keskeisimmistä näyttelijöistä, Katherina Chanchelloria esittänyt Jeanne Cooper, kuoli 8.5.2013, tehtyään lähes 40-vuotisen näyttelijänuran tämän roolin kanssa.

Haastattelussa Stephanieta näytellyt Susan Flannery, joka muuten on pitänyt yksityiselämänsä yleensä täysin julkisuuden ulottumattomissa, kertoi sairastaneensa oikeasti syöpää muutama vuosi sitten. Toivottavasti hän on selvinnyt siitä ja saa viettää Los Angelesissa hyvin ansaittuja eläkevuosia.