Ajattelin ensin, että en ota tähän Purra/persu-keskusteluun mitään kantaa. Ensinnäkin siksi, etten ole missään sellaisessa asemassa, että minulla olisi velvollisuutta siitä mitään lausua, ja toiseksikin siksi, että aikamme keskustelukulttuuri on menossa jatkuvasti ikävämmäksi ja epä-älyllisemmäksi. Jos tuomitsen Purran kirjoitukset, olen punavihreän median myötäjuoksija ja osa ”vihervasemmisto-oppositiota”. Jos osoitan niitä kohtaan ymmärrystä, niin olen ihmisoikeuksien vihollinen ja melkein natsi. Mutta koska tästä niin moni näkyy huutelevan, niin huudahdanpa minäkin. Vaikka olisikin vain huutoa tuuleen.

Ensinnäkin se on selvää, että sellaiselle ajattelulle, että jonkun ihmisryhmän ihmisarvo olisi vähäisempi hänen ihonvärinsä, etnisen taustansa tai geeniperimänsä takia, ei saa olla sijaa valtionjohdossamme. Sen on oltava myös selvää, että kenellekään ei saa vahingossakaan syntyä mielikuvaa, että valtionjohdossamme kukaan voisi osoittaa minkäänlaista ymmärtämystä ideologioille, jotka perustuvat fasistiseen ja/tai kansallissosialistiseen ajatteluun. Eikä ole Suomelle kunniaksi, että tätä asiaa on pitänyt nyt maailmalle vakuutella.

Samalla meidän on kuitenkin pidettävä pää kylmänä ja muistettava, että kun näkemyksiä tähän meneillään olevaan kohuun osoitetaan, niin siihen osallistuvilla poliittisilla toimijoilla on omat poliittiset päämääränsä. Hallituksen linjan määrittelee ennen kaikkea hallitusohjelma ja tuleva hallituksen toiminta. Ja ministerin toimintaa on arvioitava ensi sijassa sillä perusteella, miten hän ministerin tehtäviään hoitaa ja mitä hän siinä roolissaan lausuu. Hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta. Punakaartit eivät voittaneet vuonna 1918, joten meillä ei ministereitä eroteta torikokouksien tai nettiadressien perusteella. Vaalitulos oli huhtikuussa se mikä se oli ja demokratiaan on tyytyminen, kun parempaakaan ei ole keksitty.

Perusteita eduskunnan koolle kutsumiseen kesken kesätauon ei mielestäni ollut, koska eduskuntaryhmien enemmistö ei sitä halunnut. RKP olisi halutessaan voinut ratkaista asian toisin. Nyt se paheksuu ja moralisoi – mutta hallitusvastuu kelpaa.

Sitä paitsi – jos hallitus tulee toteuttamaan niin oikeistolaista ja keskittävää politiikkaa kuin pahasti pelkään – tulee Perussuomalaisten kannatus putoamaan ja siitä aiheutuva kipuilu aiheuttamaan hallituksessa vielä suurempia vaikeuksia kuin mitä viime viikkoina on nähty.

Mutta vielä tästä itse asiasta. Kun olen lukenut matkan varrella aika paljon näitä lukuisien persupoliitikkojen vanhoja tekstejä – muitakin kuin nyt kohuttuja – niin kaikkea ei voi niputtaa yhteen. Joukossa on aidosti todella vastenmielisiä tekstejä, joista paistaa läpi halveksuva suhtautuminen toisiin väestöryhmiin. Mutta joukossa on myös asiayhteydestään irrotettuja tekstejä, jotka voivat osa olla harkitsemattomasti laadittuja, mutta joissa vaikuttaa kumminkin olevan varsinaisena pyrkimyksenä osallistuminen poliittiseen debattiin. Usein ne ovat kummunneet turhautumisesta maahanmuuttopolitiikan epäkohtiin, joista Suomessakin vaiettiin liian pitkään.

Sen verran kannattaa myös itse kunkin pysähtyä miettimään, että kuinka moni meistä on elänyt tavalla, jossa elämämme jokainen teko ja purkaus kestää kriittisen tarkastelun. Olenpa kuullut yksityisissä keskusteluissa monenkin hyvin liberaalin ja suvaitsevaisena esiintyvän ihmisen esittävän ajatuksia ja käyttävän vähemmistöryhmistä ilmaisuja, joita nykyään tuskin pidettäisiin soveliaina. (Ja jos joku olisi nauhoittanut kaikki yksityiset kommenttini, mitä olen joskus vuosia sitten suutuksissani mennyt savolaisista sanomaan, niin kai joku kansanryhmän loukkaamistuomio siitäkin tulisi…)

Eivätkä Perussuomalaiset ole ainoita, joiden riveistä on höpöjä puheltu. Mieleeni muistuu mm. muuan viime kaudella eduskunnassa istunut demarikansanedustaja, jonka jäljiltä löytyi suuri määrä todella törkeitä erityisesti juutalaisiin, mutta myös muihin ryhmiin kohdistuvia solvauksia. Hän valehteli ensin, ettei ole niitä kirjoittanut, mutta pakon edessä joutui lopulta myöntämään tekstit omikseen. Seurauksena poliitikot sanoivat, että anteeksi pitää antaa ja valtionsyyttäjäkin teki syyttämättäjättämispäätöksen, vaikka totesikin, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan on periaatteessa kyllä tapahtunut. – En yhtään ihmettele, jos joku persu on nyt nykyisen kohun aikana ajatellut, että eikö laki ole kaikille sama.

Natsivitsailujen osalta olen kyllä miettinyt, että ehkä me suomalaiset emme täysin käsitä, miten näihin asioihin muualla Euroopassa suhtaudutaan. Oma historiamme Kolmanteen valtakuntaan on toisenlainen. Mehän olimme Hitler-Saksan aseveljiä maailmansodassa – olkoonkin, että pitkälti olosuhteiden pakosta ja kun muualtakaan ei apua Stalinia vastaan saatu, mutta kuitenkin. Traditiomme on erilainen kuin niillä mailla, jotka joutuivat miehitetyksi ja joiden juutalaisvähemmistö ja eräät muut ihmisryhmät vietiin tuhottavaksi.  (Täällä Lapissa meillä on toki vieläkin jonkun verran muistoja aseveljien toiminnasta maailmansodan loppuvaiheessa. Vielä lapsuusvuosinani saattoi joku heittää Rovaniemellä Pohjanhovin ravintolassa tulitikkuaskin saksalaisen turistiseurueen pöytään.)

Nykypäivänä valtamedian – jonka toimittajista selkeästi hyvin moni edustaa ns. vihervasemmistoa ja liberaalia ajattelua – parista lähdetään yhä helpommin osapuoliksi meneillään oleviin poliittisiin vääntöihin. Tämä on johtanut osaltaan siihen, että toisella tavalla poliittisesti asennoituvista ihmisistä yhä useampi on menettänyt luottamuksensa perinteisiin medioihin – ja sen seurauksena ovat vaarassa hakea tietonsa ns. vaihtoehtoisista kanavista ja voivat pahimmillaan alkaa uskoa mitä älyttömimpien salaliittomökeltäjien aivoituksia. Ja koska voimme valita nykyään oman kuplamme, niin voimme yhä helpommin päättää uskoa vain sitä, mitä haluamme uskoa.

Esim. aina ajoittain netissä kiertää, muistaakseni presidentinvaalien 2006 alla keksitty väite, että Tarja Halonen olisi SAK:n lakimiehenä pitänyt 1970-luvulla vappupuheen, jossa olisi vaatinut Suomen liittämistä Neuvostoliittoon. Jokainen vähänkään Suomen historiasta älyävä ymmärtää, että tuollaista puhetta ei ole voitu pitää. Se olisi merkinnyt varmasti hänen uransa loppumista niin SAK:ssa kuin puoluepolitiikassakin. Mutta jotkut uskovat tähän väitteeseen ilmeisen tosissaan ja raivostuvat, jos se kyseenalaistetaan.

Minäkin taisin menettää jonkun Facebook-kaverin, kun kerran paheksuin, että julkikristittyinä esiintyvät ihmiset kehtaavat levittää tuollaista valhetta. Muistuupa tätä kirjoittaessani nyt myös tapaus, jonka minulle kertoi nyt jo edesmennyt sotaveteraani ja pitkäaikainen kirkkovaltuutettu Kemijärvellä. Hän oli sosialidemokraatti, vanhoja ”tannerilaisia”. Eräässä seurakunnan tilaisuudessa nuorempi uskovainen nainen oli tullut kauhistelemaan hänelle, ”kuinka sinä voit lesboa äänestää”. Tuolloin tämä vanha, rollaattorin kanssa vaikeasti liikkunut veteraani oli noussut ylös ja sanonut rauhallisesti, ”hyvä rouva, en halua kuulla tällaista puhetta” ja kävellyt pois.

Vaikka olen konservatiivi, niin en ole sokea sille, että me konservatiivitkin voimme tehdä kaikenlaista tyhmää mielestämme oikeita arvoja puolustaessamme.

Mutta ihmisoikeuksien määrittely ei voi olla vain liberaalien varassa. Kuinka monesti ole kuullut, että ”ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymyksiä”, mutta näillä sanoilla voidaan pyrkiä rajoittamaan monenlaista keskustelua.

Muutama päivä sitten mieshenkilö (joka ilmeisesti pitää itseään naisena) voitti missikisat Hollannissa ja tulee edustamaan maataan Miss Universum -kisoissa. Jokunen vuosi sitten tällaista olisi pidetty mahdollisena lähinnä jossain sketsiohjelmassa. Mutta epäilemättä on paljon ihmisiä, joiden mukaan tämäkin on ihmisoikeus ja jo se, että arvostelen asiaa tai pidän sitä naurettavana, osoittaa minun olevan ihmisoikeuksien polkija. Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä asioista, joissa median kautta on luotu niin voimakas paine, että ihmiset joutuvat varomaan sanojaan leimautumisen ja aggressiivisten reaktioiden pelossa.

Suomen historiassa on ollut henkisesti ahtaita aikoja esim. 1930-luvulla Lapuan liikkeen ym. oikeistoradikalismin ja 1970-luvulla taistolaisten vähemmistökommunistien painostaessa yhteiskuntaa eri tavoin. Nämä eivät olleet vain kansallisia ilmiöitä, vaan osa maailmanlaajuista ideologista liikehdintää, kuten woke-, cancel- ym. kulttuurit tänä päivänä. Aina on ihmiskunnalla joku vouhotus.

Jatkuva polarisoituminen ei tietenkään ole hyväksi yhteiskunnalle. Tarvittaisiin kokoavia tasapainottavia poliittisia voimia ja siihen kykenevää valtioviisautta.

Ehkä edes yksi pieni askel siinä olisi se, että voisimme oman aatteemme erinomaisuudessa rypemisen keskelläkin koettaa ymmärtää toistemme motiiveja ja yrittää käsittää, että eri tavalla ajattelevien ihmisten taustamotiivit eivät välttämättä kuitenkaan ole pahoja. Se ei ole toki aina helppoa.

En ole presidentti Bidenin faneja, mutta hänen Suomen vierailunsa kunniaksi on hyvä muistaa tarina, josta hän on kertonut usein eri yhteyksissä. Toimiessaan senaattorina Biden oli monesti eri mieltä asioista erään voimakkaana oikeistolaisena tunnetun republikaanisenaattorin (Jesse Helms) kanssa.

Kerran oli käsitelty lakimuutosta, joka koski kehitysvammaisten ihmisten olosuhteita. Kun senaattorit olivat eri mieltä lain toteutuksesta, Biden oli suuttunut ja haukkunut republikaanin kovin sanoin, ettei tämä välitä vammaisista. Sitten Biden sai tietää, että tämä samainen republikaanisenaattori oli aikanaan vaimonsa kanssa adoptoinut orpokodista 9-vuotiaan kehitysvammaisen pojan, luettuaan lehdestä, että tämä poika oli toivonut saavansa jouluksi oman äidin ja isän. Biden oli käynyt pyytämässä sanojaan anteeksi, ja hän on myöhemmin kertonut julkisesti monta kertaa, ettei hän olisi saanut kyseenalaistaa vastapuolen motiiveja. Asioista voi olla eri mieltä ja myös toisten arvostelukyvyn voi kyseenalaistaa. Mutta jos voimme kuitenkin uskoa, että toiset todella tahtovat hyvää isänmaalle, vaikka katsovatkin asioita kovin erilaisten lasien läpi, niin edes jonkinlainen tie eheämpään yhteiskuntaan on edessä.

* * *

Oman puolueeni vastuuhenkilöille haluan vielä todeta, että vaikka Maalaisliitto-Keskusta on ollut perinteisesti yhteiskunnallisia jännitteitä tasoittava voima, niin se ei ole ”kompromissi kaikesta” eikä sen ydinviesti ole se, että voimme tehdä yhteistyötä kaikkien kanssa. Sen toiminnan perustana tulee olla vahva keskustalainen, desentralistinen aatemaailma, jonka keskiössä on ihminen ja ihmisen hyvä elämä koneiston sijaan.

Toivon, että Keskusta tekee omalta aatteelliselta perustaltaan nousevaa itsenäistä oppositiopolitiikkaa niin, ettei meitä voi uskottavasti niputtaa ”vihervasemmisto-oppositioon”, kuten Keskustan poliittiset vastustajat varmasti haluaisivat tehdä.

Huomaan, että monet keskustalaiset ovat viime päivinä jakaneet sitaattia Santeri Alkion tunnetusta ajatuksesta ihmisyydestä ja sen kehitystarpeesta. Tämä on hyvä sitaatti ja paikallaan toki myös muistutuksena ihmisyyden ja ihmisarvon kunnioittamisen merkityksestä kaiken poliittisen ajattelun perustana. Alkiolaisuus on ihmisyysaatetta.

Mutta on hyvä myös muistaa, missä yhteydessä Alkio tuon ajatuksensa lausui. Kokonaisuudessaan tuo ajatus löytyy Alkion vuonna 1919 julkaisemasta kirjasesta ”Maalaisliittolaisesta näkökulmasta” ja kuuluu: ”Ihmisyyden kehitystarve ja sen edellytykset on pantava kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen uudistuksen pohjaksi. Ja silloin on välttämättömyys hajottaa suurkeskuksiin kootut ihmisjoukot kautta laajojen maaseutujen, viljelemään ja varjelemaan sitä, sekä tekemään maa itselleen alamaiseksi.”