Terttu1.jpg
 
Rakas tätini Terttu Lindén nukkui pois tästä maailmasta tänään 10.8.2021 iltapäivällä Tampereella. Olen ottanut tiedon vastaan syvällä surulla, mutta jälleennäkemisen toivossa.
Terttu oli syntynyt 25.10.1928 Sodankylässä, Akseli ja Hulda Huttusen vanhimpana tyttärenä, asui lapsuutensa Kemijärvellä, mutta eli pääosan elämästään Tampereella. Hän työskenteli pitkään legendaarisen teatteriravintola Tillikan kassanhoitajana. Kulttuurielämän parissa hän oli tutustunut moniin mielenkiintoisiin ihmisiin, Tauno Paloa myöten. Minä muistan Terttu-tädin sanavalmiina, räiskyvänä, humoristisena ihmisenä, jolla riitti hauskoja tarinoita. Oman arvonsakin täti tunsi, piti huolen, että sukunimi Lindén kirjoitetaan varmasti heittomerkillä. Tamperelainen elämänmeno tuli hänen kauttaan tutuksi, ensimmäiset lomamatkani lapsena tein juuri hänen luokseen. Hänen luokseen sukulaiset olivat tervetulleita.
Terttu oli mummini vanhin sisar. Joku voi ajatella, isotäti, sehän on jo niin kaukainen sukulainen. Terttu oli kuitenkin keskeinen osa lapsuusperheeni elämää. Hänellä oli oma perhe ja elämä Tampereella, mutta kuitenkin hän oli jatkuvasti läsnä myös meidän Lapin omaisten vaiheissa. Kerran Terttu naurahti meillä käydessään ja valokuvia selatessaan: ”Voi kauhee, mää oon melkein jokaisella sivulla teidän perhealbumissa!”
Minulle Terttu opetti omalla esimerkillään, että vaikka aina ei olisi helppoa, niin elämästä voi myös nauttia, pienilläkin asioilla. Jos joskus huvittaa nukkua sohvalla, niin siinä voi nukkua – ei ole pakko mennä makuuhuoneeseen vain siksi, että jonkun mielestä pitää. Ja grilliltä tai jäätelöautoltakin voi joskus hakea ruokaa ilman tunnonvaivoja. Lapsena katselin hänen kanssaan paljon Speden ja Veskun hupiohjelmia, hauskaa, harmitonta, vanhan hyvän ajan viihdettä. Terttu innoitti myös minun perhettäni ulkomaanmatkoille. Hän itse matkusteli paljon. Kävimme hänen kanssaan pari kertaa yhdessäkin Kreikassa 1990-luvun alussa, ja lukuisia kertoja Ruotsin-risteilyillä. Täti risteili parhaimmillaan kahden kuukauden välein. Hillareissuilla hän kävi täällä Lapissa lapsuutensa maisemissa. Mutta omimmillaan muistan hänet Tampereella, kotonaan Nekalassa, Kauppahallissa, Hämeenkadulla, Koskikeskuksessa, Laukontorilla.
Poismeno ei ollut yllätys, mutta se tuntuu raskaalta. Kuin omia juuria revittäisiin irti. Sukupuu kuihtuu. En halua perheemme surua käydä täällä enempää läpi, mutta täti jätti jälkeensä niin valoisan, innoittavan muiston, joten halusin sen tässä jakaa. Syvää kiitollisuutta tuntien teen kunniaa hänen muistolleen ja luotan, että Golgatan veren kautta on tie ikuiseen elämään.
”Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.” (Job. 19:25)