Vanha Immi Hellénin kirjoittama lastenruno alkaa sanoin:

Vuosi vanha vaipuu hautaan
riemuineen ja murheineen.
Ihmissydän puhkee nöyrään
rukoukseen, kiitokseen.
Oi, jos vuosi alkava
oisi Luojan siunaama!

Huomaan sosiaalisesta mediasta, että moni tuttava on summannut kuluneen vuoden tai vuosikymmenen tapahtumia, tiiviimmin tai laveammin. Onhan vuoden vaihtuminen monelle meistä myös hetki pysähtyä ja tehdä tiliä menneestä.

Kymmenen vuotta sitten olin päättämässä opintojani Lapin yliopistossa. Edellisenä vuonna olin menettänyt Hulda-mummini, jota muistan edelleen päivittäin ja juhlinut Kemijärven Puustellissa oikeusnotaariksi valmistumistani. Olin myös valmistautumassa aloittamaan työn Lapin Keskustanuorten toiminnanjohtajana, tai tarkemmin ottaen äitiysloman sijaisena.

Vuosikymmenen alussa, 8.3.2010, valmistuin oikeustieteen maisteriksi. Lähes koko vuosikymmenen ajan, 9.8.2011-17.4.2019, työskentelin Eeva-Maria Maijalan eduskunta-avustajana. Sivutoimisesti pidin samalla omaa lakiasiaintoimistoa. Vapaa-ajastani suuri osa meni politiikkaan, olin Eeva-Marian ja Katrin vaalikampanjoissa mukana voimiani säästämättä, mutta ehdin jotkut vaalit käydä itsekin. Luterilaista kansankirkkoa sain palvella kirkkovaltuutettuna Kemijärvellä ja Rovaniemellä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä keväästä 2012 alkaen. Lukuisa määrä muitakin luottamustehtäviä tuli hoidettua ja kirjoitettua siinä sivussa parisenkymmentä kirjaa.

Kulunut vuosi 2019 ei jää muistoihini yksinomaan miellyttävänä vuotena. Kuningatar Elisabetia lainatakseni voisi sanoa, että se oli annus horribilis, kauhea vuosi. Moninaisten vaiheiden keskellä olen kuitenkin saanut kokea Jumalan läsnäolon sekä ystävieni tuen.

Alkuvuosi meni eduskuntavaaleihin valmistautuessa. Keskusta koki murskatappion. Se ei itseäni yllättänyt. Liian monta varoitusta oli jätetty kuuntelematta. Se sen sijaan oli yllätys, että esimieheni putosi eduskunnasta. Samalla lensin pellolle minäkin. Yhteisö, johon olin lähes kahdeksan vuotta kuulunut, piti kolmessa päivässä jättää. Epäilemättä moni tunsi vahingoniloa.

Eduskuntavaalien jälkeen minun oli käytävä EU-vaalit. Tietoisena, ettei ole mitään mahdollisuutta tulla valituksi, mutta kuitenkin piti olla tosissaan ja kerätä puolueelle ääniä. Kiersin ympäri maata, minkä vain jaksoin ja koetin rakentaa verkostoa. Taloudellisestikin vaalit olivat kova urakka. Koetin tuoda vaaleissa esiin perinteisiä maalaisliittolaisia arvoja ja viestiä, että meidän äänemme voi edelleen kuulua Keskustan kautta. Sain vajaat 8.500 ääntä. Vaalien jälkeen oli alettava tehdä lakihommia, minkä vain pystyin. En nostanut päivääkään mitään työttömyys- tai muitakaan korvauksia. Olin tiukoilla monta kertaa, mutta yksikään lasku ei jäänyt maksamatta.

Ajattelin jättää politiikan vähemmälle, mutta tempauduin kuitenkin mukaan Katrin puheenjohtajakampanjaan. Kouvolassa puoluekokouksessa Keskusta siirtyi Kulmunin aikaan. Toivon puolueen uusille vastuunkantajille voimia ja viisautta.

Lokakuussa täytin 35 vuotta. Järjestin syntymäpäivät Kemijärvellä ja Helsingissä. Ajattelin, että jotain mukavaakin raskaan pusertamisen jälkeen olen ansainnut. Kiitos kaikille, jotka kävitte juhlissa, jäi hyvät muistot! Loppuvuodesta kirjoitin myös ensimmäisen romaanini, Falkin emäntä. Olen jännityksellä odottanut palautetta. On aivan eri asia kirjoittaa tietokirjoja kuin kaunokirjallisuutta. Tätä kirjaa kirjoitin sydänverelläni.

Olen kiitollinen siitä tuesta, mitä vuoden aikana olen saanut – niin vaaleissa äänestäjiltä kuin ystäviltäni, jotka ovat minua kannustaneet ja kaikkia vaiheita myötäeläneet.

Henkilökohtainen elämänikään ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Ei se ole ollut sitä koskaan. En avaa näitä asioita enempää. Lähimmät ystäväni tietävät, että koko elämäni on ollut taistelua, joka ikinen päivä, lapsuudesta lähtien. Mutta paljon myös on aihetta kiitokseen.

Kuluneen vuoden aikana olen menettänyt monia läheisiä. Mainittakoon heistä tässä yhteydessä lapsuusperheeseeni tiiviisti kuuluneet ihmiset, tätini aviomies Elo Lehtelä ja setäni Akseli Kaisanlahti. Molemmat saivat turvata Golgatan sovitustyöhön lähtönsä hetkellä. Muistan heitä lämmöllä ja ylösnousemuksen toivossa odotan jälleennäkemistä.

En juhli uutta vuotta missään. Tulin päiväjunalla Helsinkiin ja kuuntelen rakettien pauketta yksin Lauttasaaressa. Joku kysyi, mikset mennyt juhlimaan tällaista päivää kenenkään kanssa?

Ei minulle ole ongelma olla silloin tällöin itsekseni. Yksinpä minä olen taisteluni tähänkin asti lopulta taistellut.

Vaikka jossain takaraivossa soi silti nuoruudessani usein, vaikeina hetkinä, itsekseni hyräilemäni laulu: ”Yksin en kulje, en hetkeäkään, vierelläin aina mä Jeesuksen nään…”

Kiitos kaikki ystävät kuluneesta vuodesta ja vuosikymmenestä!

Siunattua Uutta Vuotta 2020 teille kaikille!