Kun katson taaksepäin, niin mietin, että onpahan tässä aikamoinen työ takana. Paavo Väyrynen tuli presidentinvaaleissa kolmanneksi ja keräsi suuremman kannatuksen kuin Keskusta sai eduskuntavaaleissa. Väyrynen on näyttänyt meille, minkälaisella linjalla Perussuomalaiset voitetaan. Paljoa tämä ei toki ole mieltäni lohduttanut, sen verran katkeralta Vihreiden Pekka Haaviston nousu toiselle kierrokselle, ohi Väyrysen, tuntuu.

Mutta olen tyytyväinen tehtyyn työhön. Tuin Paavo Väyrysen ehdokkuutta jo silloin, kun huomattava osa niin puoluejohtoa kuin kenttää ei hänen mahdollisuuksiinsa nousta muutamaa prosenttia suuremmalle tasolle uskonut. Olen lapsesta saakka ollut "väyrysläinen" ja olen hautaan saakka. Aivan kaikesta en ole Paavon kanssa samaa mieltä, mutta peruskäsitys yhteiskunnasta meillä on samankaltainen.

Muistan viime kevään, jolloin Keskusta oli kärsinyt murskatappion. Soinin jytky pudotti Paavo Väyrysenkin Uudellamaalla eduskunnasta. Kun vaalien jälkeen pidetyssä Keskustan Lapin piirin kokouksessa ystäväni Katri Kulmuni piti puheen, jossa hän sanoi, että tarvitsemme paluun tulevaisuuteen, niin ajattelin mielessäni, että niin me tarvitsemmekin. Mutta suhtauduin sen toteutumiseen silti hyvin epäileväisesti. Tällä ilmaisullahan viitattiin kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen presidenttiehdokkuuteen. Kyseessä oli paluu, sillä Paavolla on pitkä ura, ja hän on ollut ennenkin ehdokkaana, mutta kuitenkin paluu tulevaisuuteen. Sillä Paavon linja on tulevillekin sukupolville hyvä.

Vaikka tuin Väyrysen ehdokkuutta, niin sisimmässäni epäilin, että onko kentällämme rohkeutta lähteä nostamaan Paavoa ehdolle. Aliarvioin kenttäväkemme. He lähtivät ja nostivat - ja sellaisella voimalla, että kukaan muu ei uskaltanut edes yrittää Keskustan presidenttiehdokkaaksi.

Keskusta tarvitsee Paavoa ja sitä ajattelutapaa, jota hän edustaa. Henkisillä, hengellisillä ja yhteisöllisillä arvoilla on edistettävä ihmisten hyvinvointia - materialismin ylivaltaa ja kuluttamisen ihannointia vastaan. Kestävän kehityksen on näyttävä jokaisella politiikan sektorilla. Tämä on keskustalaisuuden ydintä: talo on jätettävä seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin on sen itse saanut ottaa vastaan. Tämä talo on koko planeettamme. Paavo Väyrysen ihmiskuntapoliittinen ajattelu tulee kerran saamaan vielä suuren arvon.

Olen saanut jonkin verran palautetta siitä, että olen julkisesti lähtenyt kannattamaan Sauli Niinistöä vaalien toisella kierroksella. Palaute on ollut pääosin myönteistä. Väyrysen kannattajista suurin osa tulee äänestämään Sauli Niinistöä. Ei tukeakseen Kokoomuksen keskittämispolitiikkaa, vaan koska kokee Niinistön olevan parempi käyntikortti ja vienninedistäjä maailmalla kuin vastaehdokkaansa ja koska pitää Niinistön perusarvoja kuitenkin läheisempänä kuin Haaviston.

Jotkut ovat sitä mieltä, ettei olisi pitänyt ottaa kantaa ollenkaan. Minä en kuitenkaan katso tarpeelliseksi todistella keskustalaisuuttani huutamalla suureen ääneen, etten äänestä, kun ei ole keskustalaista ehdokasta. On sitä ennenkin Suomen historiassa ollut tilanteita, jolloin maalaisliitto-keskustalaisten on täytynyt valita muiden kuin omaan puolueeseen kuuluvien väliltä eikä vaalien boikotoiminen ole mielestäni kovin isänmaallista. Tietystikään ei ole pakko kertoa kenellekään, ketä äänestää, ja aina on myös mahdollista pudottaa tyhjä lappu.

Olen saanut kuulla, joskus hieman ilkeäänkin sävyyn esitettyjä vihjauksia, että tuen kokoomuslaista politiikkaa, kun olen äänestänyt Niinistöä. Jos tukisin Haavistoa, niin sitten minulle varmaankin sanottaisiin, että tuen Vihreiden politiikkaa. Ja jos en sanoisi kantaani, niin kauhisteltaisiin, että kuinka sinä et nyt Niinistölle tee työtä ja siis edistät Haaviston kampanjaa jne.

Tällaista se politiikka on, että teki mitä tahansa, niin joku aina pahoittaa mielensä. Ja henkilövaalit ovat niitä, niin paikallisella kuin valtiollisella tasolla, jotka nostattavat eniten tunteita pintaan. Omalta kohdaltani olen nyt vain tullut siihen tulokseen, että en halua Vihreiden Pekka Haavistoa presidentiksi ja koska näin tunnossani koen, niin olen sitten toiminut sen mukaan. Joku toinen toimii toisin ja se on vapaassa maassa aivan luonnollista.

Erityisen huvittavalta kyllä tuntuu se, että kuusi vuotta sittenhän lähes koko Keskusta, puoluejohtoa myöten, tuki vaalin toisella kierroksella Sauli Niinistön valintaa. Minä en ollut niissä riveissä. Niin nyt sitten on vähän sellaista henkeä, että pitäisi olla hiljaa. Olen nauranut muutamien kavereitteni kanssa, että koskahan sitä toimisi niin, että olisivat tyytyväisiä :)

Esimieheni, kansanedustaja Eeva Maria Maijala, on ollut esillä muutamassa Lapin Kansan numerossa presidentinvaalien tiimoilta. Eilen julkaistiin hänen kirjoituksensa otsikolla "En kannata Haavistoa enkä Niinistöä", eli Eeva Maria ei ole mukana kummankaan ehdokkaan kampanjassa eikä anna julkisia äänestyssuosituksia ihmisille. Aikaisemmassa haastattelussa hän oli presidentinvaalitappion harmistuttamana pohdiskellut, Kokoomuksen ylivaltaa vastustaakseen, että jos pakko olisi valita, niin olisiko pienempi paha näistä kahdesta sitten Haavisto.

Luonnollisesti maakunnassamme tämä asia on herättänyt hyvin paljon keskustelua. Eeva Maria on tarkemmin kertonut ajatuksistaan mm. Lapin Kansassa ja blogikirjoituksessaan.

Politiikan pelikentät jo kohtuullisen hyvin tuntien tiedän, että sitä, että olemme esiintyneet hieman eri painotuksilla (Eeva Maria ei siis ole julkisesti kummankaan tukija ja minä tuen Niinistöä), on voitu jonkun verran repostella. Ehkäpä on ajateltu, että olemme riidelleet asiasta keskenämme ja jotkut ovat kyselleet minulta ihan suoraan, että mitä nyt, kun meillä on vähän erilaiset painotukset tässä asiassa.

Vaikka tällaiset pohdinnat tuntuvatkin minusta aika hullunkurisilta, niin sanottakoon nyt kuitenkin tässä, että on täysin luonnollista, että kaksi ihmistä on joskus eri mieltä asioista. Sananparsi kuuluu, että jos kaksi ihmistä on aina kaikesta samaa mieltä, niin se merkitsee sitä, että jompikumpi ei ajattele omilla aivoillaan. Ja poliittisessa elämässä olisi aika vaikeata toimia, jos ei hyväksy sitä, että on joskus toisen ihmisen kanssa eri linjoilla. Olen edelleen erittäin hyvissä väleissä esimieheni kanssa ja välillämme vallitsee sama luottamus, joka syntyi vuosi sitten Eeva Marian vaalikampanjaa hänen ja hänen tukijoittensa kanssa rakennettaessa. Uskoakseni toimin vielä pitkään hänen avustajanaan. Toki jossain vaiheessa tarkoitukseni olisi päästä auskultoimaan

Kannattaa muistaa, että kiersimme yhdessä monta päivää maakuntaa Paavo Väyrysen kampanjan merkeissä. Olemme varmasti olleet siis samaa mieltä siitä, että Paavo Väyrynen oli paras presidenttiehdokas, ei Pekka Haavisto eikä Sauli Niinistö.

Todettakoon tässä yhteydessä nyt samalla, että jos joku, joka on ollut pahoillaan Eeva Marian valinnasta ääniharavana eduskuntaan, kuvittelee, että lähden hajottamaan hänen ääniään vuoden 2015 eduskuntavaaleihin, niin täytyy jo tässä vaiheessa tuottaa pettymys. Jos Eeva Maria on käytettävissä 2015 eduskuntavaaleissa, niin kantani on, että Itä-Lapista ei kannata asettaa toista ehdokasta. Henkilökohtaisesti toivon, että Eeva Maria on käytettävissä myös ensi vaaleissa.

Kun katson taaksepäin, niin mietin, että onpahan tässä aikamoinen työ takana. Paavo Väyrynen tuli presidentinvaaleissa kolmanneksi ja keräsi suuremman kannatuksen kuin Keskusta sai eduskuntavaaleissa. Väyrynen on näyttänyt meille, minkälaisella linjalla Perussuomalaiset voitetaan. Paljoa tämä ei toki ole mieltäni lohduttanut, sen verran katkeralta Vihreiden Pekka Haaviston nousu toiselle kierrokselle, ohi Väyrysen, tuntuu.

Mutta olen tyytyväinen tehtyyn työhön. Tuin Paavo Väyrysen ehdokkuutta jo silloin, kun huomattava osa niin puoluejohtoa kuin kenttää ei hänen mahdollisuuksiinsa nousta muutamaa prosenttia suuremmalle tasolle uskonut. Olen lapsesta saakka ollut "väyrysläinen" ja olen hautaan saakka. Aivan kaikesta en ole Paavon kanssa samaa mieltä, mutta peruskäsitys yhteiskunnasta meillä on samankaltainen.

Muistan viime kevään, jolloin Keskusta oli kärsinyt murskatappion. Soinin jytky pudotti Paavo Väyrysenkin Uudellamaalla eduskunnasta. Kun vaalien jälkeen pidetyssä Keskustan Lapin piirin kokouksessa ystäväni Katri Kulmuni piti puheen, jossa hän sanoi, että tarvitsemme paluun tulevaisuuteen, niin ajattelin mielessäni, että niin me tarvitsemmekin. Mutta suhtauduin sen toteutumiseen silti hyvin epäileväisesti. Tällä ilmaisullahan viitattiin kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen presidenttiehdokkuuteen. Kyseessä oli paluu, sillä Paavolla on pitkä ura, ja hän on ollut ennenkin ehdokkaana, mutta kuitenkin paluu tulevaisuuteen. Sillä Paavon linja on tulevillekin sukupolville hyvä.

Vaikka tuin Väyrysen ehdokkuutta, niin sisimmässäni epäilin, että onko kentällämme rohkeutta lähteä nostamaan Paavoa ehdolle. Aliarvioin kenttäväkemme. He lähtivät ja nostivat - ja sellaisella voimalla, että kukaan muu ei uskaltanut edes yrittää Keskustan presidenttiehdokkaaksi.

Keskusta tarvitsee Paavoa ja sitä ajattelutapaa, jota hän edustaa. Henkisillä, hengellisillä ja yhteisöllisillä arvoilla on edistettävä ihmisten hyvinvointia - materialismin ylivaltaa ja kuluttamisen ihannointia vastaan. Kestävän kehityksen on näyttävä jokaisella politiikan sektorilla. Tämä on keskustalaisuuden ydintä: talo on jätettävä seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin on sen itse saanut ottaa vastaan. Tämä talo on koko planeettamme. Paavo Väyrysen ihmiskuntapoliittinen ajattelu tulee kerran saamaan vielä suuren arvon.

Olen saanut jonkin verran palautetta siitä, että olen julkisesti lähtenyt kannattamaan Sauli Niinistöä vaalien toisella kierroksella. Palaute on ollut pääosin myönteistä. Väyrysen kannattajista suurin osa tulee äänestämään Sauli Niinistöä. Ei tukeakseen Kokoomuksen keskittämispolitiikkaa, vaan koska kokee Niinistön olevan parempi käyntikortti ja vienninedistäjä maailmalla kuin vastaehdokkaansa ja koska pitää Niinistön perusarvoja kuitenkin läheisempänä kuin Haaviston.

Jotkut ovat sitä mieltä, ettei olisi pitänyt ottaa kantaa ollenkaan. Minä en kuitenkaan katso tarpeelliseksi todistella keskustalaisuuttani huutamalla suureen ääneen, etten äänestä, kun ei ole keskustalaista ehdokasta. On sitä ennenkin Suomen historiassa ollut tilanteita, jolloin maalaisliitto-keskustalaisten on täytynyt valita muiden kuin omaan puolueeseen kuuluvien väliltä eikä vaalien boikotoiminen ole mielestäni kovin isänmaallista. Tietystikään ei ole pakko kertoa kenellekään, ketä äänestää, ja aina on myös mahdollista pudottaa tyhjä lappu.

Olen saanut kuulla, joskus hieman ilkeäänkin sävyyn esitettyjä vihjauksia, että tuen kokoomuslaista politiikkaa, kun olen äänestänyt Niinistöä. Jos tukisin Haavistoa, niin sitten minulle varmaankin sanottaisiin, että tuen Vihreiden politiikkaa. Ja jos en sanoisi kantaani, niin kauhisteltaisiin, että kuinka sinä et nyt Niinistölle tee työtä ja siis edistät Haaviston kampanjaa jne.

Tällaista se politiikka on, että teki mitä tahansa, niin joku aina pahoittaa mielensä. Ja henkilövaalit ovat niitä, niin paikallisella kuin valtiollisella tasolla, jotka nostattavat eniten tunteita pintaan. Omalta kohdaltani olen nyt vain tullut siihen tulokseen, että en halua Vihreiden Pekka Haavistoa presidentiksi ja koska näin tunnossani koen, niin olen sitten toiminut sen mukaan. Joku toinen toimii toisin ja se on vapaassa maassa aivan luonnollista.

Erityisen huvittavalta kyllä tuntuu se, että kuusi vuotta sittenhän lähes koko Keskusta, puoluejohtoa myöten, tuki vaalin toisella kierroksella Sauli Niinistön valintaa. Minä en ollut niissä riveissä. Niin nyt sitten on vähän sellaista henkeä, että pitäisi olla hiljaa. Olen nauranut muutamien kavereitteni kanssa, että koskahan sitä toimisi niin, että olisivat tyytyväisiä :)

Esimieheni, kansanedustaja Eeva Maria Maijala, on ollut esillä muutamassa Lapin Kansan numerossa presidentinvaalien tiimoilta. Eilen julkaistiin hänen kirjoituksensa otsikolla "En kannata Haavistoa enkä Niinistöä", eli Eeva Maria ei ole mukana kummankaan ehdokkaan kampanjassa eikä anna julkisia äänestyssuosituksia ihmisille. Aikaisemmassa haastattelussa hän oli presidentinvaalitappion harmistuttamana pohdiskellut, Kokoomuksen ylivaltaa vastustaakseen, että jos pakko olisi valita, niin olisiko pienempi paha näistä kahdesta sitten Haavisto.

Luonnollisesti maakunnassamme tämä asia on herättänyt hyvin paljon keskustelua. Eeva Maria on tarkemmin kertonut ajatuksistaan mm. Lapin Kansassa ja blogikirjoituksessaan.

Politiikan pelikentät jo kohtuullisen hyvin tuntien tiedän, että sitä, että olemme esiintyneet hieman eri painotuksilla (Eeva Maria ei siis ole julkisesti kummankaan tukija ja minä tuen Niinistöä), on voitu jonkun verran repostella. Ehkäpä on ajateltu, että olemme riidelleet asiasta keskenämme ja jotkut ovat kyselleet minulta ihan suoraan, että mitä nyt, kun meillä on vähän erilaiset painotukset tässä asiassa.

Vaikka tällaiset pohdinnat tuntuvatkin minusta aika hullunkurisilta, niin sanottakoon nyt kuitenkin tässä, että on täysin luonnollista, että kaksi ihmistä on joskus eri mieltä asioista. Sananparsi kuuluu, että jos kaksi ihmistä on aina kaikesta samaa mieltä, niin se merkitsee sitä, että jompikumpi ei ajattele omilla aivoillaan. Ja poliittisessa elämässä olisi aika vaikeata toimia, jos ei hyväksy sitä, että on joskus toisen ihmisen kanssa eri linjoilla. Olen edelleen erittäin hyvissä väleissä esimieheni kanssa ja välillämme vallitsee sama luottamus, joka syntyi vuosi sitten Eeva Marian vaalikampanjaa hänen ja hänen tukijoittensa kanssa rakennettaessa. Uskoakseni toimin vielä pitkään hänen avustajanaan. Toki jossain vaiheessa tarkoitukseni olisi päästä auskultoimaan

Kannattaa muistaa, että kiersimme yhdessä monta päivää maakuntaa Paavo Väyrysen kampanjan merkeissä. Olemme varmasti olleet siis samaa mieltä siitä, että Paavo Väyrynen oli paras presidenttiehdokas, ei Pekka Haavisto eikä Sauli Niinistö.

Todettakoon tässä yhteydessä nyt samalla, että jos joku, joka on ollut pahoillaan Eeva Marian valinnasta ääniharavana eduskuntaan, kuvittelee, että lähden hajottamaan hänen ääniään vuoden 2015 eduskuntavaaleihin, niin täytyy jo tässä vaiheessa tuottaa pettymys. Jos Eeva Maria on käytettävissä 2015 eduskuntavaaleissa, niin kantani on, että Itä-Lapista ei kannata asettaa toista ehdokasta. Henkilökohtaisesti toivon, että Eeva Maria on käytettävissä myös ensi vaaleissa.

  
(kuva Niinistön facebook-sivuilta)

Vaalit on käyty. Tulosta on kunnioitettava. Arvoilmasto, joka tähän maahan on luotu ja jota media on nostattanut, satoi nyt Haaviston laariin. Tuntuu pahalta ajatella, että maaseutuhenkiselle elämänkatsomukselle, joka nojaa kestäviin ja terveisiin perusarvoihin, ei tunnu olevan enää elintilaa. Se lohtu tuloksessa toki on, että Keskustan perinteinen väki on palannut ruotuun - ja osoittanut, millainen linja todella vetää, jos puolue halutaan ylöspäin.

Minua on haukuttu kovasti, mm. viime syksyn televisioesiintymisestä, kun olen sanonut, että puolue on mennyt liian city-liberaaleille linjoille. Väyrysen tulos osoittaa väitteeni todeksi. Perinteinen linja kerää peruskannatuksemme, mutta keinotekoinen metropoliväen kosiskelu ääriliberalismilla höystettynä murtaa Keskustan. Tämä terveisenä kaikille niille, jotka olivat tekemässä Lahden puoluekokouksessa "Uutta Alkua".

Erittäin syvästi pettyneenä vaalitulokseen haluan kuitenkin ottaa kantaa vaalien toiselle kierrokselle.

Vuonna 2006 äänestin Tarja Halosta, sillä arvoeroista huolimatta hänen ulkopoliittinen linjansa oli mielestäni luotettava. Myös mm. Paavo Väyrynen äänesti tuolloin Halosta.

Nyt vastakkain on kaksi ehdokasta, joiden ulkopoliittiset linjat ovat melko lähellä toisiaan. Kummankaan heidän äänestäminen tuntuu todella vastenmieliseltä. Molemmat ovat suurkaupunkilaisia keskittämispolitiikan kannattajia ja sitä paitsi arvoliberaaleja. Molemmat ovat EU-federalisteja, liittovaltiointoilijoita ja siten ollen nykyisen surkean EU-politiikan kannattajia.

Moni sanoo kenties, että koska kokoomuslaiset taktikoivat ja äänestivät osin Haavistoa estääkseen Väyrysen nousun toiselle kierrokselle, niin nyt kostoksi ei äänestetä Kokoomuksen ehdokasta.

Tässä väitteessä on kyllä paljon perää. Mutta meidän ei pidä olla yhtä halpamaisia kuin nämä kokoomuslaiset. Hehän eivät vuonna 2000 tulleet tukemaan Esko Ahoa 2. kierroksella, mutta pitivät itsestään selvänä tukeamme Niinistölle vuonna 2006. Minua monet oikeistolaiset kohtelivat todella epäasiallisesti, kun en suostunut tukemaan Niinistöä.

Nyt äänestän toisella kierroksella Sauli Niinistöä.

Minulla on paljon kokoomuslaisia ystäviä. Heidän ei kannata kiitellä minun antaamani tukea. Tuon julki, että äänestän Niinistöä todella syvästi pahoillani ja hampaat irvessä.

Koska ehdokkaiden ulkopoliittiset linjat ja arvomaailmat ovat kovin samankaltaisia, on valinta tehtävä suomalaista sanontaa käyttäen periaatteella "pienempi paha".

Sauli Niinistö on koulutukseltaan varatuomari, Pekka Haavisto ei ole onnistunut suorittamaan ylioppilastutkinnon lisäksi mitään loppututkintoa, vaikka onkin käyttänyt professorin arvonimeä ansioluettelossaan varsin kyseenalaisin perustein. Niinistö on toiminut pidempään ja vastuullisemmissa tehtävissä valtiollisessa elämässä kuin Pekka Haavisto, jonka ansioita ulkomailla on sanoinko aika vahvasti ylikorostettu. Niinistön johtamistyyli ei ole kieltämättä kehuja eduskunnassa kerännyt, mutta myönnän, että minuakin on hykerryttänyt, kun hän pisti rahahanoja kiinni ja puuttui ylettömään tuhlaamiseen. Ehkä se oli populismia, mutta kansahan tykkää, kun herrojen etuihin puututaan, eikö totta?

Pekka Haavistoa on väitetty ulkopolitiikan asiantuntijaksi sillä perusteella, että hän on työskennellyt YK-tehtävissä ulkomailla. Ei kuitenkaan se, että on ollut töissä ulkomailla, pätevöitä vielä sinällään ulkopolitiikan johtoon. Haavisto on varmasti hoitanut hyvin ne tehtävät, joita hänelle on uskottu. Mutta ei hän mikään Ahtisaaren veroinen rauhanneuvottelija valitettavasti ole, vaikka vaalipropaganda koettaa sellaista rummuttaa. Sauli Niinistö on puolestaan toiminut pitkään ministerinä ja eduskunnan puhemiehenä - ja on niissä tehtävissä varmasti oppinut paljon valtiollisen elämän toiminnasta.

Maakuntien äänestäjiin tullaan varmasti vetoamaan kuntauudistuskysymyksellä. Siihen voin vain sanoa, olisitte äänestäneet Väyrystä. Jokainen, joka äänesti jotakin muuta ehdokasta täällä pohjoisessa, sahasi todella pahasti omaa oksaansa. En voi kun ihmetellä heitä. Jos minulla olisi lapsia, niin olisin kyllä tehnyt pahoin heitä kohtaan edistämällä keskittämispuolueiden ehdokkaiden valintaa presidentiksi, kun tarjolla oli kerran maakunnallemme hyvä vaihtoehto. Mutta nyt vastakkain on kaksi keskittämispuolueen ehdokasta. Pekka Haavisto on ilmoittanut vaalikoneessa, ettei hän hyväksy kuntien pakkoliitoksia ja Sauli Niinistö ne hyväksyy. Mutta miten Pekka Haavisto kuvittelee nykyisen hallituksen voivan toteuttaa haaveensa sadasta kunnasta ilman pakkoa? Se on mahdotonta. Maakuntaväki älköön sentään tähän halpaan menkö. Molempien poliittinen linja on meille vahingollinen - mutta Sauli Niinistö on sentään rehellinen!

En tiedä, millainen on Sauli Niinistön hengellinen vakaumus, mutta Pekka Haavisto on vaalitentissä ilmoittanut, ettei hän usko kristinuskon Jumalaan. Uskonnon ja politiikan "sekoittamisesta" saa kuulla kyllästymiseen asti, mutta minusta kuitenkin on hyvä, että presidentti luottaa ja turvaa Korkeimman johdatukseen. Sauli Niinistö kuuluu kirkkoon. Pekka Haavisto on eronnut kirkosta, mutta on kertonut olevansa valmis liittymään kirkkoon, jos homopareja alettaisiin vihkiä. Tämä olisi kuitenkin vastoin kirkon omaa oppia. Jokaisella uskontokunnalla pitäisi olla oikeus itse määritellä, mihin se uskoo ja miten se toimii. Ei kirkon tule luopua ikuisista arvoistaa Pekka Haaviston tämäkin kannanotto kertoo, millainen on hänen arvomaailmansa. Olisipa hauska tietää, uskaltaisiko hän esittää muslimeille mielipiteen, että imaamien täytyisi alkaa vihkiä moskeijoissa homopareja. Tuntuu hassulta, miten monikulttuurisuutta sokeasti ihannoivat Vihreät haluavat maahamme niin paljon islamin uskoa tunnustavia ja korostavat heidän oikeuttaan kulttuuriinsa - ja samalla arvostelevat voimakkaasti niitä kristittyjä, jotka haluavat muslimien tavoin pitää kiinni oman uskontonsa opeista.

Lisäksi olen sitä mieltä, että Pekka Haaviston sarjakuvakampanja Internetissä, jossa viitataan alatyylisesti sukupuolielämään, on ollut todella mauton. Sellainen ei sovi tulevan presidentin arvovallalle.

Presidentti-instituutio on arvokas ja sillä on pitkät perinteet. Presidentti on Suomen käyntikortti maailmalla. Presidentti on valtionpäämies.

Sauli Niinistön aviovaimosta Jenni Haukiosta saamme edustavan ja arvokkaan Maan Äidin. Hän on osoittanut kykynsä myös kirjalliseen tuotokseen ja edustaisi varmasti maatamme ulkomailla kunniakkaasti.

Lisäksi on muistettava valinnan vaikutus sisäpolitiikkaan. Vihreiden painoarvo kasvaisi räjähdysmäisesti, jos heistä tulisi presidenttipuolue. Mitä se merkitsisi Lapille? Millainen on ollut Vihreiden linja ylisuojelun, Lapin museoimisen suhteen? Millaista petopolitiikkaa Suomessa on Vihreiden yllyttämänä harjoitettu? Vetoan erityisesti kaikkiin lappilaisesta alkutuotannosta huolta kantaviin - älkää erehtykö äänestämään Vihreiden ehdokasta! Ei Kokoomuksenkaan linja kovin hyvä Lapille ole, mutta Kokoomus kuitenkin kannattaa yrittäjyyttä ja uskoakseni suhtautuu myönteisesti myös siihen, että porotalousyrittäjien toimintaedellytykset säilytetään yltiösuojelun sijaan. Varsinkin kaikki te poromiehet, miettikää mitä Vihreä politiikka on tehnyt teidän elinkeinollenne! Se onneton linja vahvistuu tässä maassa entisestään, jos presidentiksi valitaan Vihreiden edustaja.

Näistä perusteista joku voi olla kanssani eri mieltä. Mutta näin ajattelen minä ja minulla on oikeus antaa oma ääneni kenelle haluan. Pohdin myös sitä vaihtoehtoa, että en äänestäisi ketään tai että kirjoittaisin äänestyslappuun Väyrysen ensimmäisen kierroksen ehdokasnumeron. Miksi en näin tee? Peruste on varsin tunnepitoinen. Mietin, millaisin uhrauksin oikeus äänestää on meille lunastettu. Isoukkini Akseli Huttunen taisteli vapaus-, talvi- ja jatkosodissa sen puolesta, että meillä on oikeus valita itse omat päättäjämme, taisteli Suomen vapauden, kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta, ja vammautui vuosikymmeniksi vihollisen kranaatinsirpaleista.

Siksi minä en voi jättää äänestämättä tai antaa ääntä pilailumielessä. Niin kallis asia on demokratia. Sittenkin, vaikka se tuottaisi itselle mitä epämiellyttävimpiä lopputuloksia.

Minä haluan Suomelle presidentin ja armeijalle ylipäällikön, jonka mielestä tämä maa on puolustamisen arvoinen. Niin kallis, että sitä on tarvittaessa puolustettava vaikka asein vihollisen hyökkäystä vastaan. Minun isoukkini eli koko elämänsä aineellisesti köyhyydessä, mutta hänet tunteneet ovat kertoneet, että hän oli poliittisesti etupäässä kokoomuslainen. Ehkäpä sitten minäkin, jonka taloudelliset asiat ovat ainakin vähän paremmin, voin tämän yhden ja ainoan kerran mennä Kokoomuksen ehdokkaan taakse.

Eihän kumpikaan ehdokkaista ole Paavo Väyrysen veroinen, ei kokemuksen, koulutuksen eikä ideologian puolesta. Mutta kansa äänesti niin kuin äänesti. Olen ajatellut Väyrysen valinnasta nyt - se olisikin ollut vähän liian hyvää ollakseen totta.

Mutta vaalityö on nyt tehty ja elämä jatkuu. Minä olen todella paljon uhrannut elämästäni tämän puolueen ja aatteen hyväksi. Moni politiikassa paistatteleva toimii vain silloin, kun on itse ehdokkaana ja siis hyötyy itse henkilökohtaisesti. Vaaliteltoilla tätä poliitikkotyyppiä ei näe, jos hän ei ole keräämässä ääniä itselleen. Minua voi monesta syyttää perustellusti, mutta ei tästä. Lähes puolitoista vuotta olen käytännössä elänyt puolueelle. Siihen mahtuu paljon iloa ja onnistumisen hetkiä, paljon ystäviä, mutta myös paljon pettymyksiä. Valitettavan usein olen saanut kokea myös sitä, että moni, moni työ, johon olen odottanut tukea ja yhteistyötä muilta, on jäänyt käytännössä sitten kuitenkin minun hoidettavakseni. Ei pitäisi muistella menneitä, mutta ihminen minäkin vain olen eikä ole aina mukavaa tuntea sitä, että silloin on haluttu ja muistettu, kun asianomainen voi hyötyä jotakin. Paavo Väyrynen onkin sanonut, että politiikassa ystävyyssuhteet muuttuvat usein hyväksikäyttösuhteiksi. Politiikan myrskyissä luottamuksen säilyminen ihmisten välillä on joskus todella haastavaa.

Samalla on toki sanottava, että onhan tämä ajanjakso paljon antanut. Opettanut ja kasvattanut. En ole yhteiskunnallisessa toiminnassa saanut aikaan vielä paljon mitään (paitsi ulkovessa Honkakankaan hautausmaalle), mutta vaikka se tähän iltaan loppuisi, niin voisin kirjoittaa kaikesta kokemastani paksun muistelmateoksen! Tänä iltana, vaalituloksen ratkettua, minulle muuten soitti eräs eteläsuomalainen keskustanuori. Annoin tulla täyslaidallisen painokelvotonta tekstiä mielipiteenäni vaalituloksesta. Hän kuunteli ja rauhoitteli, puhui ystävänä eikä poliitikkona. Ystävystyin hänen kanssaan, kun aikanaan jouduin todella vaikeaan tilanteeseen enkä nähnyt ulospääsyä. Hän sanoi minulle suoraan, miten minun kannattaa toimia ja näin tein. Joskus ulkopuolinen näkee elämäntilanteet paremmin. Ymmärsin, että vaikka en olisi mukana jatkossa yhtä paljon poliittisessa toiminnassa, niin hän olisi silti ystäväni. Tällaiset voitot, saada oikeita ystäviä, ovat henkilökohtaisesti paljon suurempia kuin mitkään vaalitulokset voisivat antaa.

Joskus on aika pohtia, mitä muuta tässä elämässä voisi tehdä. Minusta tuntuu, että minulla on nyt sen pohtimisen aika.

Oheisessa videossa neljä lappilaista nuorta - Susanna Viitala, minä, Jukka Vaara ja Katri Kulmuni - kertovat, miksi Paavo Väyrynen on mielestämme paras ehdokas tasavallan presidentiksi.

Meille lappilaisille nyt käytävät presidentinvaalit avaavat historiallisen mahdollisuuden. Voimme saada oman maakunnan miehen tasavallan presidentiksi. Urho Kekkosesta on sanottu, että hän hiihti pohjoisen Suomen kartalle. Paljon hän tekikin rakastamansa Lapin hyväksi.

Nyt presidentin valtaoikeudet ovat toiset. Silti presidentti voi tehdä nykyisessäkin roolissaan - ulkopolitiikan johtajana ja arvojohtajana - paljon meidänkin alueemme hyväksi. Erityisesti kehittämällä lähialueyhteistyötä ja suhteitamme naapurivaltioihin. Lappi on kolmen valtakunnan ympäröimänä Suomen kansainvälisin maakunta. Kaupankäynti ja
matkailu yli rajojen avaa huikeat näköalat alueemme elinkeinoelämän kehittämiselle. Siinä suhteessa presidentti voi vaikuttaa paljon.

Presidentinvaalit ovat ensisijaisesti henkilökysymys. Yksikään presidentti ei ole voinut tulla valituksi vain oman poliittisen ryhmänsä äänillä. Kehotamme lappilaisia äänestämään jo ensimmäisellä kierroksella oman etunsa mukaisesti - oikeaa Lapin miestä, tohtori ja yrittäjä Paavo Väyrystä.

Ahti Majava
sitoutumattomien kaupunginvaltuutettu, Kemijärvi

Janne Kaisanlahti
keskustalainen kaupunginvaltuutettu, Kemijärvi