perjantai, 13. tammikuu 2017

Luottamuspaikkavalintoja Rovaniemellä

Toimin Rovaniemen evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtajana 8.6.2016-11.1.2017.

Kauteni päättyessä kiittelen kaikkia yhteistyötä kanssani tehneitä ja minua rukouksin siunanneita. Tehtävä tuli minulle - kuten sanonta kuuluu - "pyytämättä ja yllätyksenä". Olenhan kotoisin toiselta paikkakunnalta ja ensimmäisen kauden valtuutettu.

Oli sovittu, että alkavalla kirkkovaltuustokaudella 2015-18 valtuuston puheenjohtajuus on kaksi vuotta Keskustan ryhmällä ja kaksi vuotta Kokoomuksen ryhmällä. Kirkkovaltuustokauden alussa kannatin kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi laajan kokemuksen omaavaa kotiseutuneuvos Leena Aspegrénia. Tehtävään kuitenkin valittiin ensimmäisen kauden valtuutettu, toimittaja Anni Tolppi. Kun Anni Tolppi yllättäen erosi tehtävästään viime kesänä, olin edelleen Leena Aspegrénin kannalla. Hän ei kuitenkaan ollut käytettävissä, ja niin suostuin toimimaan loppukauden, reilut puoli vuotta, tässä tehtävässä. Parhaani yritin, muiden tehtävä on arvioida, oliko minusta mihinkään. Mielenkiintoinen kokemus tämä aika joka tapauksessa oli.

Uudeksi kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi ryhmien välisen sopimuksen mukaisesti tuli nyt Kokoomuksen ryhmän edustaja, joksi ryhmä valitsi hall. kand. Terttu Luoma-ahon. Varapuheenjohtajana jatkaa Laajapohjaisen ryhmän edustaja, ylilääkäri Heikki Salo.

Omatkaan tehtäväni eivät kuitenkaan päättyneet, sillä tulin nyt valituksi kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi. Kirkkoneuvosto on kunnanhallitusta vastaava toimielin, joka valmistelee päätökset kirkkovaltuustolle ja panee ne täytäntöön sekä käyttää päätösvaltaa erinäisissä kysymyksissä. Kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii aina viran puolesta kirkkoherra. Varajäsenekseni kirkkoneuvostoon valittiin kuvataiteilija Enni Remes, jonka kanssa olen aikaisemmin tehnyt yhteistyötä mm. useiden kirjahankkeitteni parissa.

Kirkkoneuvostoon valittiin jäseniksi (ja varajäseniksi) seuraavat henkilöt:

Keskustasta työnohjaaja Pertti Ahokas (vara: eläkeläinen Simo Rahtu) sekä yrittäjä Mirja Mäntymäki (vara: Tulkaa kaikki listalta isonen Joni Tähtisaari); Kokoomuksesta herastuomari Raili Kerola (vara: palvelusihteeri Hannele Simonen) sekä rehtori Asko Peuraniemi (vara: ekonomi Arto Harju-Autti); Laajapohjaisesta ryhmästä toimitusjohtaja Ville-Pekka Jokela (vara: insinööri Raimo Miettunen) sekä metsätalousinsinööri Leena Pernu (vara: kuntohoitaja Maisa Sarajärvi-Nuorti); Vanhoillislestadiolaisten ryhmästä hammaslääkäri Aino Paananen (vara: asumisohjaaja Laura Ylinampa) sekä ekonomi Jukka Vaara (vara: työnjohtaja Veli-Matti Latvakoski) ja Demareilta sairaanhoitaja Kimmo Niukkanen (vara: erikoislääkäri Antti Liikkanen).

* * *

On ollut hyvin mielenkiintoista aikaa toimia luottamushenkilönä uudessa seurakunnassa, vaikka toki Rovaniemi on minulle tuttua seutua jo lapsuudestani alkaen. Toimikausi kestää vuoden 2018 loppuun. Jos Luoja suo, niin hoidan tehtävän loppuun.

Jotkut ovat kuulemma levittäneet juorua, että olisin tulossa takaisin Kemijärvelle ja osallistumassa siellä kunnallisvaaleihin. En missään tapauksessa ole tällaista edes harkinnut. Olen erittäin tyytyväinen nykyiseen elämääni ja tehtäviini täällä. En ole myöskään lähdössä Rovaniemelle kunnallisvaaleihin. Tuen hyviä ehdokkaita ja teen heille vaalityötä.

lauantai, 31. joulukuu 2016

Vuodesta 2016

Vuoden päättyessä on jälleen muisteltava hetki elettyä vuotta. Monenlaisia kokemuksia ja muistoja tästäkin vuodesta on talteen saanut. Usein olen vuoden vaihtuessa ja muutenkin erilaisten ajanjaksojen päättyessä viitannut ajatelmaan, jota Urho Kekkonenkin puheissaan lainasi: "Katso taaksepäin, kiitä. Katso eteenpäin, luota. Katso ylöspäin, usko."

Kulunut vuosi 2016 on maailmalla ollut myllerysten vuosi. Terrori-iskut ovat jatkuneet sellaisessa laajuudessa, että voidaan todeta ääri-islamilaisten järjestöjen olevan sodassa läntistä maailmaa ja sen edustamia arvoja vastaan. Ihmisten epäluottamus siihen, että valtiolliset johtajat pystyvät takaamaan ihmisten turvallisuuden, ovat johtaneet länsimaissa poliittisten mannerlaattojen liikkeisiin. Tähän on tietysti vaikuttanut myös laajemmin epävarmuus, jota koetaan sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden kasvaessa ja perinteisten arvojen horjuessa. Juurevat kansanihmiset eivät piitanneet gallupeista ja maittensa poliittisten eliittien neuvoista, vaan nousivat ja protestoi äänestyslapun avulla niin Britanniassa EU-äänestyksessä kuin Yhdysvalloissa presidentinvaaleissa. Samaa liikehdintää näkyy monissa muissakin maissa. Toivoa sopii, että liikehdintä pysyy rauhallisena ja tapahtuu demokratian keinoin. Haasteeseen vastaaminen vaatii Suomessakin tosiasioiden tunnustamista kuplassa elämisen sijaan, myös omassa poliittisessa liikkeessäni.

Oman elämäni tapahtumista kuluneen vuoden aikana haluan kertoa lyhyesti.

Olen saanut pitää lähimmät omaiset edelleen luonani, Taivaan Isälle kiitos siitä. Olen asunut Rovaniemellä, kulkien kuitenkin paljon myös Helsingissä ja Kemijärvellä. Olen jatkanut työssäni kansanedustaja Eeva-Maria Maijalan eduskunta-avustajana. Vähän olen vain ehtinyt tekemään lakitöitä oman toiminimeni puitteissa.

Helsingistä ostin pienen asunnon keväällä. Totesin eduskunnassa kaupanteon jälkeen eräille kansanedustajille: "Toivon, että silti teette sellaista politiikkaa, että sijoitukseni arvo tulee laskemaan." - Ei puhettakaan, että olisi ollut varaa kuin pieneen yksiöön Helsingistä. Mitä sillä rahalla olisikaan Lapissa saanut? Onko tässä omaisuuden uusjaossa mitään järkeä? Pitääkö Suomi rakentaa kahteen kertaan?

Tätini Sinikka Kaisanlahti kuoli syöpään kesäkuussa. Lähipiirin suru-uutisista mainittakoon tässä vielä, että kuluneen vuoden aikana olin perhetuttavamme Ritva Vikajärven sekä ystäväni Kaarlo Nurmikummun hautajaisissa. Kaarlon elämäkertateoksen ehdin toimittaa juuri ennen hänen kuolemaansa. Kirja nimeltään Proletaari muistelee julkaistiin joulukuussa.

Kirjoitin vuoden aikana myös kirjan Kaikuja Kemijärveltä yhdessä Kemijärven kotiseutumuseon entisen museoemännän Helena Poikolaisen kanssa. Olen ollut pitkään mukana erilaisessa kotiseututyössä. Vuoden lopussa jäin pois Kemijärven Kotikiekerö ry:n ja Koillismaakunnan Historiallisen Kirjallisuuden Tukisäätiön toiminnasta. Tuntuu, että ainakin toistaiseksi olen osani tehnyt, ja uhrannut kovin suuren osan ajastani näille harrastuksille. Toivon uusia vastuunkantajia näihin toimintoihin mukaan.

Kirjallisista töistäni mainitsen tässä vielä, että jatkona muotikauppias Lyyli Perungasta kertovalla kirjalleni kirjoitin kuluneen vuoden aikana uuden näytelmän Lyyli Perungan elämästä. Paikallisteatteri aikoo sen esittää.

Kesällä olin itse teatterimaailmassa myös muualla kuin kirjoituspöydän takana. Esiinnyin Paavo Väyrysen näytelmässä Urho ja hänen kisällinsä. Esitin nuoren Väyrysen roolia. Oli melkoinen haaste ja kokemus! Ilmeisesti ihan hyvin siitä selviydyin, huomioiden, että olemme toki vain harrastajia.

Paavon ratkaisu perustaa uusi puolue ja jäädä pois Keskustan toiminnasta on ollut raskas asia, mutta kaikki olosuhteet huomioiden ymmärrän hänen ratkaisunsa. Itse olen Keskustan jäsen edelleen. Toivon silti Paavolle kaikkea hyvää. Isänmaa tarvitsee hänen edustamaansa poliittista linjaa. Toivottavasti sitä voidaan myös Keskustan sisällä edelleen edistää.

Ystäväni Susanna Junttila tuli valituksi Paavon avustajaksi. Kävin Susannan kanssa kesäkuussa kerran Brysselissä. Kesäkuussa Keskustan puoluekokouksessa Seinäjoella olin mukana Katri Kulmunin kampanjassa puolueen varapuheenjohtajaksi. Hänet valittiinkin tehtävään suurella äänimäärällä. Toivon Katrille voimia pitää aatteen lippua korkealla. Kova työ oli siinäkin kampanjassa.

Kirkollisella puolella jatkui työni kirkolliskokouksessa, kun sain äänestäjiltä luottamuksen jatkaa kirkolliskokouksen maallikkojäsenenä ja äänimääräni nousi huomattavasti edellisvaaleista. Lapin osalta vaalit menivät muuten huonosti, kun jäin koko maakunnan ainoaksi edustajaksi, hiippakunnan edustuksen keskittyessä Pohjois-Pohjanmaalle. Ilon aihe Lappiin oli kuitenkin se, että ehdokaslistaltamme samalla kertaa pidetyissä hiippakuntavaltuuston vaaleissa valtuustoon valittiin Aino Kulpakko Pelkosenniemeltä ja Ritva Lampela Keminmaalta. Kirkolliskokouksessa on monia suuria haasteita edessä, mutta koetan parhaani käyttääkseni valitsijoitteni ääntä kristillisten perusarvojen ja pohjoisen seurakuntien puolesta. (Saamelaiskäräjien edustaja/ varaedustajat eivät ole osallistuneet jostain syystä kuluneen vuoden aikana lainkaan työskentelyyn, joten koko Lapin edustaminen on jäänyt minun varaani.)

Rovaniemen seurakunnassa olen toiminut kesäkuusta alkaen kirkkovaltuuston puheenjohtajana, johon tehtävään minut valittiin edellisen puheenjohtajan erottua kesken kauden. Parhaani olen koettanut.

Keväällä tein pyhiinvaellusmatkan Israeliin, meillä oli mukava matkaseurue, pääasiassa Rovaniemeltä mutta muualtakin maasta. Matka oli ikimuistoinen ja sain nähdä monia Raamatun tapahtumien alkuperäisiä tapahtumapaikkoja. Else-mummin kanssa tein kaksi risteilyä vuoden aikana, Tallinnaan ja Tukholmaan, ja joulukuussa kävimme muutaman päivän matkalla Moskovassa. Kotimaassa olen Kemijärven, Rovaniemen ja Helsingin välin kulkemisen lisäksi tehnyt joitakin pienempiä matkoja.

Mielenkiinnolla odotan, millainen seuraavasta vuodesta tulee.

lauantai, 31. joulukuu 2016

Vuodesta 2016

Vuoden päättyessä on jälleen muisteltava hetki elettyä vuotta. Monenlaisia kokemuksia ja muistoja tästäkin vuodesta on talteen saanut. Usein olen vuoden vaihtuessa ja muutenkin erilaisten ajanjaksojen päättyessä viitannut ajatelmaan, jota Urho Kekkonenkin puheissaan lainasi: "Katso taaksepäin, kiitä. Katso eteenpäin, luota. Katso ylöspäin, usko."

Kulunut vuosi 2016 on maailmalla ollut myllerysten vuosi. Terrori-iskut ovat jatkuneet sellaisessa laajuudessa, että voidaan todeta ääri-islamilaisten järjestöjen olevan sodassa läntistä maailmaa ja sen edustamia arvoja vastaan. Ihmisten epäluottamus siihen, että valtiolliset johtajat pystyvät takaamaan ihmisten turvallisuuden, ovat johtaneet länsimaissa poliittisten mannerlaattojen liikkeisiin. Tähän on tietysti vaikuttanut myös laajemmin epävarmuus, jota koetaan sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden kasvaessa ja perinteisten arvojen horjuessa. Juurevat kansanihmiset eivät piitanneet gallupeista ja maittensa poliittisten eliittien neuvoista, vaan nousivat ja protestoi äänestyslapun avulla niin Britanniassa EU-äänestyksessä kuin Yhdysvalloissa presidentinvaaleissa. Samaa liikehdintää näkyy monissa muissakin maissa. Toivoa sopii, että liikehdintä pysyy rauhallisena ja tapahtuu demokratian keinoin. Haasteeseen vastaaminen vaatii Suomessakin tosiasioiden tunnustamista kuplassa elämisen sijaan, myös omassa poliittisessa liikkeessäni.

Oman elämäni tapahtumista kuluneen vuoden aikana haluan kertoa lyhyesti.

Olen saanut pitää lähimmät omaiset edelleen luonani, Taivaan Isälle kiitos siitä. Mauri-ukkini jäi kesällä eläkkeelle täytettyään vähän aikaisemmin 80 vuotta. Nuorin veljeni Jukka valmistui loppukesästä kadettikoulusta. Olen asunut Rovaniemellä, kulkien kuitenkin paljon myös Helsingissä ja Kemijärvellä. Olen jatkanut työssäni kansanedustaja Eeva-Maria Maijalan eduskunta-avustajana. Vähän olen vain ehtinyt tekemään lakitöitä oman toiminimeni puitteissa.

Helsingistä ostin pienen asunnon keväällä. Totesin eduskunnassa kaupanteon jälkeen eräille kansanedustajille: "Toivon, että silti teette sellaista politiikkaa, että sijoitukseni arvo tulee laskemaan." - Ei puhettakaan, että olisi ollut varaa kuin pieneen yksiöön Helsingistä. Mitä sillä rahalla olisikaan Lapissa saanut? Onko tässä omaisuuden uusjaossa mitään järkeä? Pitääkö Suomi rakentaa kahteen kertaan?

Tätini Sinikka Kaisanlahti kuoli syöpään kesäkuussa. Lähipiirin suru-uutisista mainittakoon tässä vielä, että kuluneen vuoden aikana olin perhetuttavamme Ritva Vikajärven sekä ystäväni Kaarlo Nurmikummun hautajaisissa. Kaarlon elämäkertateoksen ehdin toimittaa juuri ennen hänen kuolemaansa. Kirja nimeltään Proletaari muistelee julkaistiin joulukuussa.

Kirjoitin vuoden aikana myös kirjan Kaikuja Kemijärveltä yhdessä Kemijärven kotiseutumuseon entisen museoemännän Helena Poikolaisen kanssa. Olen ollut pitkään mukana erilaisessa kotiseututyössä. Vuoden lopussa jäin pois Kemijärven Kotikiekerö ry:n ja Koillismaakunnan Historiallisen Kirjallisuuden Tukisäätiön toiminnasta. Tuntuu, että ainakin toistaiseksi olen osani tehnyt, ja uhrannut kovin suuren osan ajastani näille harrastuksille. Toivon uusia vastuunkantajia näihin toimintoihin mukaan.

Kirjallisista töistäni mainitsen tässä vielä, että jatkona muotikauppias Lyyli Perungasta kertovalla kirjalleni kirjoitin kuluneen vuoden aikana uuden näytelmän Lyyli Perungan elämästä. Paikallisteatteri aikoo sen esittää.

Kesällä olin itse teatterimaailmassa myös muualla kuin kirjoituspöydän takana. Esiinnyin Paavo Väyrysen näytelmässä Urho ja hänen kisällinsä. Esitin nuoren Väyrysen roolia. Oli melkoinen haaste ja kokemus! Ilmeisesti ihan hyvin siitä selviydyin, huomioiden, että olemme toki vain harrastajia.

Paavon ratkaisu perustaa uusi puolue ja jäädä pois Keskustan toiminnasta on ollut raskas asia, mutta kaikki olosuhteet huomioiden ymmärrän hänen ratkaisunsa. Itse olen Keskustan jäsen edelleen. Toivon silti Paavolle kaikkea hyvää. Isänmaa tarvitsee hänen edustamaansa poliittista linjaa. Toivottavasti sitä voidaan myös Keskustan sisällä edelleen edistää.

Ystäväni Susanna Junttila tuli valituksi Paavon avustajaksi. Kävin Susannan kanssa kesäkuussa kerran Brysselissä. Kesäkuussa Keskustan puoluekokouksessa Seinäjoella olin mukana Katri Kulmunin kampanjassa puolueen varapuheenjohtajaksi. Hänet valittiinkin tehtävään suurella äänimäärällä. Toivon Katrille voimia pitää aatteen lippua korkealla. Kova työ oli siinäkin kampanjassa.

Kirkollisella puolella jatkui työni kirkolliskokouksessa, kun sain äänestäjiltä luottamuksen jatkaa kirkolliskokouksen maallikkojäsenenä ja äänimääräni nousi huomattavasti edellisvaaleista. Lapin osalta vaalit menivät muuten huonosti, kun jäin koko maakunnan ainoaksi edustajaksi, hiippakunnan edustuksen keskittyessä Pohjois-Pohjanmaalle. Ilon aihe Lappiin oli kuitenkin se, että ehdokaslistaltamme samalla kertaa pidetyissä hiippakuntavaltuuston vaaleissa valtuustoon valittiin Aino Kulpakko Pelkosenniemeltä ja Ritva Lampela Keminmaalta. Kirkolliskokouksessa on monia suuria haasteita edessä, mutta koetan parhaani käyttääkseni valitsijoitteni ääntä kristillisten perusarvojen ja pohjoisen seurakuntien puolesta. (Saamelaiskäräjien edustaja/ varaedustajat eivät ole osallistuneet jostain syystä kuluneen vuoden aikana lainkaan työskentelyyn, joten koko Lapin edustaminen on jäänyt minun varaani.)

Rovaniemen seurakunnassa olen toiminut kesäkuusta alkaen kirkkovaltuuston puheenjohtajana, johon tehtävään minut valittiin edellisen puheenjohtajan erottua kesken kauden. Parhaani olen koettanut.

Keväällä tein pyhiinvaellusmatkan Israeliin, meillä oli mukava matkaseurue, pääasiassa Rovaniemeltä mutta muualtakin maasta. Matka oli ikimuistoinen ja sain nähdä monia Raamatun tapahtumien alkuperäisiä tapahtumapaikkoja. Else-mummin kanssa tein kaksi risteilyä vuoden aikana, Tallinnaan ja Tukholmaan, ja joulukuussa kävimme muutaman päivän matkalla Moskovassa. Kotimaassa olen Kemijärven, Rovaniemen ja Helsingin välin kulkemisen lisäksi tehnyt joitakin pienempiä matkoja.

Mielenkiinnolla odotan, millainen seuraavasta vuodesta tulee. Kiitos jälleen kaikille, jotka olette kanssani kulkeneet ja taakkojani huojentaneet kuluneen vuoden aikana.

* * *

Jo vanha vuosi mennyt on,
sun kiitos, Jeesus, olkohon,
kun olet meitä suojellut
ja vaaroissamme varjellut.

 

perjantai, 23. joulukuu 2016

Berliinin iskujen jälkeen

Maanantaina 19.12. uutiset kertoivat ensin Ankarassa tapahtuneesta attentaatista, jossa terroristi ampui Venäjän Turkin-suurlähettilään taidenäyttelyn avajaisissa. Pian sen jälkeen Saksasta kantautui uutinen, että rekka-auto ajoi joulutorilla tahallisesti ihmisten päälle tappaen 11 ihmistä, minkä lisäksi auton kuljettaja oli ammuttu terroristin kaapattua auton. Viattomien ihmisten henget vaatineilla teoilla oli selvästi yhteinen nimittäjä, ääri-islam.

Tiedotusvälineiden mukaan Berliinin iskut tehnyt mies, joka ammuttiin tänään Milanossa, oli tehnyt Euroopassa useita rikoksia ja ollut vankilassakin, mutta häntä ei ollut saatu karkotetuksi. Tällä löperyydellä olivat kohtalokkaat seuraukset. Raskaan poliittisen vastuun kantaan Saksan liittokansleri Angela Merkel, jonka "avoimien ovien" pakolaispolitiikka on mahdollistanut valtavan ihmisvyöryn Eurooppaan etupäässä islamilaisista maista.

Vaikka käytäntöjä väitetään kiristetyn, niin tänne turvapaikkaa hakevat tulevat pystyvät aika vapaasti Euroopassa kulkemaan ja liikkumaan turvapaikkapäätöstä odottaessa ja myös käytännössä jäämään tänne vielä kielteisen päätöksen saatuaankin. (Kyse on rikollisesta toiminnasta silloin, vaikka poliittisesti korrekti kieli ei sallikaan puhuttavan "laittomista", vaan "paperittomista", joille vielä vaaditaan palveluita veronmaksajien rahoilla.)

Ymmärrän, että moni ajaa näkemyksiään hyväsydämisen ajattelun pohjalta, mutta todelliset ongelmathan eivät näin ratkea. Pikemminkin tällä politiikalle haalimme Lähi-Idän ongelmat Eurooppaan. Todellinen suuri hätä on pakolaisleireillä, joiden toimintaa pitäisi tukea ja avustaa. Järjetöntä politiikkaa on leikata kehitysyhteistyöstä rahoja ja toisaalta pitää lähes avointa piikkiä maahanmuuttokustannusten osalta. Toisaalta rikkailta arabimailta ei vaadita mitään solidaarisuutta. Ja mikä pahinta on, että tämän avoimien omien politiikan puitteissa myös terroristeja tai potentiaalisesti radikalisoituvaa väkeä soluttautuu Eurooppaan.

Tietenkin on hyvin herkkä asia perustaa esim. leirejä nyt maahan tuleville, siitä alettaisiin helposti huutaa, että "haluatte pistää keskitysleireihin ihmiset" tms., eikä sovi vähätellä niitä sosiaalisia ongelmia, joita tästä seuraisi, mutta voiko olla oikein sekään, että maista, joissa ääri-islamilaisuus on hyvin vahva, voi kuka tahansa marssia kuin paraatiovesta sisälle Euroopan maihin odottelemaan kuukausia tai vuosia turvapaikkapäätöstä - olletikin, jos on ääriyhteyksiä ja entistä rikostaustaa takana? Yhdysvalloissa monet sanovat: "Emme halua, että tästä maasta tulee samanlainen kuin Euroopasta, siksi äänestimme Trumpia."

Meille syntynyt eurooppalainen arvoyhteisö ja hyvinvointi ei ole tullut tyhjästä. Se on saavutettu sukupolvien kovan työn ja uhrausten tuloksena. Kuinka paljon olemme valmiita uhraamaan siitä suvaitsevaisuuden nimissä? Terrorismin edessä on käytettävä koviakin keinoja. Rajavalvontaa on tehostettava, vihaa saarnaavat imaamit on voitava vaientaa, ja vapaasta liikkuvuudesta on oltava valmiita tinkimään ihmisten turvallisuuden tähden. Jos päättäjät sulkevat silmänsä tosiasioilta, on heidät vaihdettava. Tästä on Amerikan kansa jo näyttänyt esimerkkiä Atlantin tälle puolen.

 

lauantai, 17. joulukuu 2016

Puheeni Kaarlo Nurmikummun hautajaisissa 17.12.2016

IMG_6428%20%E2%80%93%20Kopio.jpg

Hyvä saattoväki,

Olemme laskeneet nyt Kaarlo Nurmikummun haudan lepoon. Tässä samassa Kemijärven kunnassa, Soppelan kansakoululla perheen evakkoretkellä alkanut sotaorvon pitkä matka, joka kulki ympäri Lappia ja Suomea ja lopulta Moskovaan saakka, on nyt viimein päättynyt tänne synnyinpitäjän kalmistoon.

Siihen matkan varrelle mahtuvat lapsuusvuodet Sallassa ja Pohjois-Pohjanmaalla, kouluvuodet monine muistoineen, työvuodet savotoilla ja hätäaputyömailla eri puolilla maata. Vuonna 1984 Kaarlo muutti tänne Kemijärvelle, josta hän oli aikanaan parin viikon ikäisenä lähtenyt evakkoretken jatkuessa takaisin vanhempiensa kotipitäjään Sallaan, vaikka vanhempien kotikylä Sovakylä olikin jäänyt talvisodan jälkeen piirretyn uuden rajan toiselle puolen.

Tänne kokoontuneille Kaarlo on ollut läheinen ihminen – elämäntoveri, setä, eno, omainen, ystävä. Teillä on varmasti hänestä paljon lämpimiä muistoja. Miten usein Kaarlo puhuikaan läheisistään ja sukulaisistaan! Paitsi vierailukäynnit, niin jopa lyhyet puhelinsoitot tai tietokoneen välityksellä lähetetyt tervehdykset ilahduttivat häntä suuresti.

Tällä paikkakunnalla ja kauempanakin myös lukuisat kansalaispiirit tunsivat Kaarlo Nurmikummun. Kaarlon poikkeuksellinen sinnikkyys oman ideologisen vakaumuksen puolestapuhujana yhdistettynä nokkelaan huumoriin sekä lämpimään myötätuntoon ihmisiä ja heidän ongelmiaan kohtaan teki hänestä persoonan, joka herätti ihmisten kiinnostusta.

Minä en voi puhua täällä Kaarlon aatetoverina tai uskonveljenä. Mutta voin puhua aikalaisena, saman pitäjän miehenä, ja viimeisten elinvuosien osalta myös ystävänä.

Yhteiskunnallisella kentällä teimme työtä erilaisten maailmankatsomusten eteen. Mutta uskon, että myös monet sellaiset ihmiset, jotka eivät jakaneet Kaarlon ideologista vakaumusta, voivat tunnustaa hänen vilpittömät pyrkimyksensä oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Kaarlon päämäärä oli se, että täällä olisi kaikilla hyvä olla. Erityisesti että myös ne kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmiset ja heidän tarpeensa otettaisiin huomioon.

Tulevat mieleeni Minna Canthin haudalla lausutut sanat: ”Sinä, sinä opetit meitä näkemään ihmisyyden, opetit meitä etsimään ihmisyyttä ja löytämään sen sieltäkin, missä maailma ei tahtonut sitä nähdä eikä tunnustaa olevan.”

Kaarlo kannusti ihmisiä tiedon hankkimiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Itse hän luki ja kirjoitti paljon. Oppi-isänsä Leninin sanoin Kaarlo usein totesi: ”Oppikaa ja opiskelkaa!”

Kaarlo koki elämässään monia vaikeita ja raskaita asioita. Silti elämänmyönteinen huumori säilyi hänen olemuksessaan aina viimeisiin elinpäiviin saakka. Kun Kaarlon elämäkertateosta koottiin loppuun viimeisten kuukausien aikana, oli hän tietoinen siitä, ettei hän välttämättä ehtisi nähdä kirjaa painettuna. Tätä hän ei kuitenkaan surkutellut, vaan naurahti: ”Mitäpä väliä sillä on, vaikka minä en sitä kirjaa näkisi – kyllähän minä muutenkin tiedän, mitä siinä lukee!”

Uskon, että Kaarlo halusi opettaa meitä myös nauramaan itsellemme ja muistamaan, ettei elämää kannata aina ottaa liian vakavasti. Joskus hän hauskuutti ihmisiä toteamalla, että sen takiahan hän on niin viisas, kun syntyikin kansakoulurakennuksessa – ja kyseli, että jokohan ovat pistäneet sinne koulun seinään kyltin, että kuuluisa Nurmikumpu syntyi täällä 5.5.1940!

Lukemattomat ihmiset ovat kertoneet minulle viime viikkoina muistojaan Kaarlosta. Jakaessaan puolueensa lehteä S-Marketin kulmilla liki neljännesvuosisadan ajan, kohtasi hän valtaisan määrän ihmisiä. Ja vaikka hänen ideologiansa ei saanutkaan tässä maassa sitä kannatusta, jonka hän olisi sille suonut, ei Kaarlon toiminta mennyt hukkaan. Hänen persoonansa kosketti ja puhutti lukemattomia kanssaihmisiä. Tässä pienessä itälappilaisyhteisössä hänet tunnettiin hyvin.

Auttamisenhalu ja vilpitön myötätunto kärsiviä ihmisiä kohtaan olivat Kaarlon luonteen keskeisiä ominaisuuksia. Raskaan sairautensa keskelläkin Kaarlo jaksoi kantaa huolta toisten ihmisten vaikeuksista – ja muistaa kiitellä sairaalassa hoitajia saamastaan hyvästä huolenpidosta.

Kaarlon kuolinaamuna olin Moskovassa. Matkallani siellä ajattelin usein, näillä kaduilla Kaarlokin on opiskeluvuosinaan silloisen Neuvostoliiton pääkaupungin katuja toisten suomalaisnuorukaisten kanssa mittaillut – että ehkäpä hänkin on tällä metroasemalle kulkenut väkijoukon keskellä – ja täällä Punaisella torilla ja Leninin mausoleumissa hän ainakin on jonon mukana astellut.

Näistä vuosista Kaarlolle jäi perinnöksi kiinnostus idänsuhteita sekä Venäjän kulttuuria ja kieltä kohtaan. Pakkasukko oli joulupukkia mieluisampi ja kaupastakin hän osti etupäässä venäläistä teetä. Toisaalta hän korosti minulle usein sitä, että hän on Suomen mies eikä Neuvostoliiton mies. Sotilasvalaansa ja Suomen armeijassa saamaansa aliupseerikoulutusta hän piti suuressa arvossa. Poliitikkonakin hän korosti Suomen itsenäisyyden ja suomalaisen kulttuurin vaalimisen tärkeyttä.

Vaikka moni vieraampi saattoi pitää Kaarloa hyvinkin poliittisena ja niin muodoin jyrkkälinjaisena miehenä, niin hänen luonteensa oli kuitenkin hyvin herkkä ja toiset huomioiva. Kaarlon isä oli menehtynyt talvisodan nostomiehenä saamiinsa vammoihin Kaarlon ollessa viiden kuukauden ikäinen. Äiti oli muistellut myöhemmin Kaarlolle, että kuolinvuoteella maannut isä oli todennut tästä nuorimmaisestaan, yhdennestätoista lapsestaan, joka oli kätkyessään itkenyt, että voi kuinka paljon lapsiriepu saatkaan vielä itkeä? Myös äiti oli Kaarlon mukaan usein itkenyt, elämänsä suruja ja menetyksiä muistellessaan. Lapsuutensa kokemuksista Kaarlokin peri herkän mielen, joka oli avoin ja tunteva lähimmäisten menetyksiä kohtaan.

Kaarlon poliittisiin oppi-isiin kuulunut Fidel Castro menehtyi kaksi päivää ennen Kaarloa. Viime keväänä viimeisessä julkisessaan puheessaan Castro kertoi, että hän on jo vanha mies ja pian hän on niin kuin kuka tahansa muu edesmennyt – mutta aatteet ja ajatukset jäävät elämään.

Ainakin tänne kotiseudulleen Kaarlo jätti jälkeensä muistoja ja tarinoita varmasti monien sukupolvien ajaksi.

Mietin, mitä Kaarlo olisi ajatellut omista hautajaisistaan. Mitä hän olisi meille halunnut sanoa, jos olisi etukäteen jotain viestiä tänne jättänyt? Ja kuunnellessani erästä vanhaa työväenlaulua tuli minulle sellainen tunne, että ehkä jotain tällaista Kaarlo meille sanoisi:

Kun kevät jälleen herättää taas kukat kummullein,
niin linnut virttä lohdutuksen mulle laulelee.
Tää alttari on kärsineen ja hauta uupuneen,
jonk' kyynelhelmin kukat puhkee ilmoille.

Jos tiedon saat sä armaani mun kuolemastani
ja tiedät missä sijaitsee mun lepopaikkani,
niin ruusu veripunainen haudallein istuta.
Se kasvaa siinä aatteheni muistona.

Nuoruudessaan Kaarlolla oli haave tulla lestadiolaissaarnaajaksi. Hän luopui lapsuususkostaan, mutta kuitenkin uskovaisen lapsuuskodin tausta näkyi mm. siinä, että hän lainasi puheissaan ja kirjoituksissaan usein Raamattua. Siksi minäkin katson sopivaksi lainata tähän loppuun psalmia 103:

”Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne.”

Kaarlo Nurmikummun matka tällä planeetalla on päättynyt. Kiitos Kaarlo, että saimme olla osa tätä ihmeellistä, värikästä matkaasi. Ikimuistoisella tavalla täytit ihmisen osan.