Pidin oikeusnotaariksi valmistumiseni johdosta vähän kahvittelua Kemijärven Puustellissa 18.6.2009. Vaikka minua tuskin kukaan kuoltuani tulee luonnehtimaan ”vaatimattomaksi ja hiljaiseksi ihmiseksi”, niin olen aina pitänyt enemmän järjestää muille juhlia kuin pitää niitä itselleni. Mutta kuten olen sanonut, koska nykyään ihmiset kokoontuvat lähinnä vain häihin ja hautajaisiin, ja koska häitä ei näyttänyt ainakaan tälle kesälle tulevan, ei omia eikä toisien, ja Ämmi-vainajan hautajaiset olivat talvella, niin nyt oli aika iloisemmalle kokoontumiselle.

Huomattava osa sukulaisistani asuu kaukana, samoin lukuisat ystäväni ovat koulut käytyään lähteneet pois pohjoisesta. Monet yhteistyötoverini eri järjestöjen piiristä ovat hekin sijoittuneet ympäri maata. Tämä luonnollisesti rajoitti osallistumista. Sain monilta kaukaisilta sukulaisilta ja ystäviltä kortteja, kukkia ja lahjoja, joten hekin olivat näin hengessä mukana – lämmin kiitos kaikille! Ja tulihan paikallekin ihan mukavasti väkeä.

Tunturilan pitopalvelusta Aulikki-emännän johdolla oli tuotu monenlaista suolaista ja makeaa tarjottavaa, ja myös isovanhempani olivat valmistaneet leivonnaisia. Maljoja ei luonnollisestikaan nosteltu eikä alkoholia tarjoiltu. En ole mistään sellaisesta ryhmittymästä, joka pakottaisi olemaan juomatta. Minulla vain on ollut aika hauskaa kohta 25 vuotta selvin päin, niin en ole ajatellut enää muita vaihtoehtoja kokeilla ja uskon, että kaikki vieraani tämän kestivät.

Lauloimme yhteislauluna muutamia Siionin matkalauluja, jotka ovat mielestäni hyvin kauniita. Sitten Eero Kaisamatti soitti haitaria ja Tarja Perälä laulatti meillä tutut yhteislaulut: Arvon mekin ansaitsemme, Kotimaani ompi Suomi sekä Kemijärvi-valssin.

Lähimmistä omaisistani olivat paikalla vanhempani Tarja Kaisanlahti ja Unto Kaisamatti, isovanhempani Else ja Heino Kaisanlahti sekä Marjatta ja Mauri Kaisamatti, äitipuoleni Marja-Riitta Kaisamatti sekä veljeni Jyrki ja Jukka. Jyrki oli sotilaspuvussa, hän oli päässyt lomille muutama tunti aikaisemmin; parin viikon päästä hän pääseekin siviiliin. Lähisukulaisista paikalle pääsivät myös Else-mummini sisar Eila Lehtelä miehensä kanssa, Heino-ukkini veli Akseli Kaisanlahti vaimonsa ja tyttärensä kanssa, isosetäni leski Elli Kaisanlahti tyttärensä kanssa. Isänpuoleista sukulaisista minua tulivat tervehtimään Ranualta isoenoni, pitkäaikainen kunnallismies Tauno Hiltula perheineen sekä Mauri-ukkini serkut Eero Kaisamatti ja Risto Kaisamatti vaimoineen. Paikalle saapui myös äitipuoleni äiti Anna-Liisa Kulppi.

Ensimmäisenä Puustellin ovesta saapui joukko kemijärveläisiä aatetovereitani valtuutettu Kaarina Soppelan johdolla. Keskustalaiset ystäväni Kaarina Soppela, Aulikki Imporanta, Tarja Perälä, Kaisa Juujärvi, Tuulikki Juujärvi ja Timo Kyyhkynen antoivat lahjaksi paikallisen taiteilijan maalaaman kauniin talvimaiseman Kemijoen varresta; se löytää paikkansa Rovaniemen-asuntoni seinältä.

Eivätkä suinkaan vain omat aatetoverini käyneet minua tervehtimässä. Ensimmäisten joukossa saapui Kokoomuksen valtuutettu Pertti Poropudas. Kokoomusta edusti myös pitkäaikainen yhteistyötoverini Irma Kortelainen, joka kollegani Kemijärven kirkkovaltuustossa; kaupunginvaltuuston Irma jätti viime vaaleissa 24 vuoden jälkeen. Sosialidemokraatteja edustivat puolestaan ystäväni Lasse Haarahiltunen sekä Eila Hyvönen ja hänen miehensä. Lasse ja Eila ovat molemmat kaupunginvaltuutettuja ja Eilan kanssa pidämme ääntä myös kirkkovaltuustossa.

Kemijärven kaupungin nuorisotoimea edusti nuorisosihteeri Kaisu Kilpeläinen, ja hänen kanssaan saapui myös entinen kulttuurisihteeri Raila Hiltunen. Olin aikanaan neljä kuukautta työssä nuorisotoimessa, miltä ajalta minulle on jäänyt monia ystäviä. Raila on pitkän linjan vasemmistolainen, mutta olemme silti ystäviä ja monestipa on löytynyt asioita, joista olemme olleet samaakin mieltä.

Kemijärven seurakunnan tervehdyksen minulle toivat talouspäällikkö Esa Kujala ja toimistosihteeri Riitta Vihriälä. Lähetystyön puolelta minua onnittelivat lähetyssihteeri Ritva Uusitalo ja lähetystyön johtokunnan jäsen, opettaja Eeva Heinonen. Kotiseurakunnan muistaminen oli luonnollisesti minulle hyvin liikuttavaa. Vaikka minkään seurakunnan jäsenyys ei sinällään pelasta, vaan ainoastaan usko Jeesukseen, niin kotiseurakunta on tietysti minulle hyvin rakas (vaikka joissakin kysymyksissä silloin tällöin käytän siellä kriittistäkin ääntä). Yksi asia kaikkia kristittyjä yhdistää – tunnustamme, että Jumalan poika Jeesus Kristus on voittanut synnin ja kuoleman Golgatan ristillä!

Entisiä opettajiakin saapui juhlatilaisuuteen ilahduttavan paljon. Ala-astevuosiltani minua muistivat kolmannen ja neljännen luokan opettajani Airi Kanniainen sekä hänen samoihin aikoihin koulun rehtorina toiminut miehensä Eero Kanniainen. Yläastevuosinani minua opettaneet, historian ja yhteiskuntaopin lehtori Raili Toivanen sekä biologian ja maantiedon rehtori Timo Korva kävivät samoin minua tervehtimässä. Lukioväestä minua puolestaan kävivät onnittelemasta englannin lehtori Pirkko Gröötilä, historian ja yhteiskuntaopin lehtori Lea Mourujärvi, joka on myös valtuustotoverini ja Matti Oskari Lahtelan Perinneyhdistyksen puheenjohtaja, sekä koulun pitkäaikainen kanslisti Eeva Kantola. Samoin paikalle saapui taiteilija Ritva K. Imporanta, jonka taidekoulua kävin lapsuudessani seitsemän vuoden ajan.

Kemijärven Suomi-Amerikka Yhdistystä edusti puheenjohtaja, lehtori Kirsti Honkanen, joka on toiminut yhdistyksemme puheenjohtajana vuodesta 2005. Samoin tilaisuuteen saapuivat myös yhdistyksen sihteeri, opettaja Airi Kellokumpu ja hänen miehensä, Asuste Oy:n toimitusjohtaja Hannu Kellokumpu. Itse olen M.O. Lahtelan Perinneyhdistyksen sihteeri ja olen sitä kautta myös tehnyt yhteistyötä Kellokumpujen kanssa, sillä Hannu Kellokumpu on kansanedustaja Lahtelan tyttärenpoika. Kemijärven kotiseutuyhdistys Kotikiekeröä puolestaan edusti puheenjohtaja, maanviljelijä Pekka Narkilahti.

Paikallislehti Koillis-Lappia edustivat lehden päätoimittaja Anita Seppänen sekä vs. myyntipäällikkö Sari Kananen. Lehden kanssa olen tehnyt hyvää yhteistyötä jo kohta vuosikymmenen ajan. Toimittajakuntaa edusti myös Unto Viitamäki, joka on niin ikään kirkkovaltuustokollegani.

Lapsuudenperheeni tuttavista olivat paikalla hyvät naapurit Pertti ja Lea Lampela sekä Raimo ja Sylvi Kiiskinen. Lapsena olin seurakunnan kerhossa Kaisa Heikkisen ohjauksessa; hän tuli juhliini miehensä kanssa. Kotikylästäni Levärannalta paikalle tulivat Pertti ja Maire Kyyhkynen. Vanhoista koulukavereistani paikalla oli ekaluokalta lukion loppuun saakka samoja kouluja käynyt Mikko Alaluusua kihlattunsa kanssa. Soppelan kylästä juhliini saapui kylä- ja puolueaktiivi Irja Uusisalmi.

Ämmi-vainaja, eli isomummini Hulda Kaisamatti, pääsi Taivaan kotiin 2.1.2009. Vielä joulun alla hän kyseli minulta, enkö jo kohta valmistu. Maisin silmin hän ei sitä saanut nähdä. Vein Puustellin salin seinälle hänen muotokuvansa, joten sillä tavoin hänkin olla tilaisuudessa mukana meidän mielissämme. Vein juhlan päätyttyä ruusukimpun hänen haudalleen.

Useat vieraani kysyivät, mitä aion nyt ja toivoivat, että jään Lappiin. Sehän tässä on koko ajan ollut tarkoituksena. Maisteritutkielman pyrin saamaan valmiiksi loppukesään mennessä. Sitten pitäisi töitä löytää. Toisin kuin eräät ovat arvelleet, en ole tehnyt palkatonta puoluetyötä palkkiovirkojen tms. toivossa.

Minulla ei ole tietoa, mistä alan leipää repimään. Pohjoisesta en kuitenkaan ole aikeissa lähteä, joten kotimaakunnasta toivon töitä saavani. Jumala siinä minua auttakoon ja ystävieni esirukouksia varmasti tarvitsen.

Juhlaväkeä Puustellissa.

Minä sekä velipojat Jukka ja Jyrki.

"Kanakopla ja porvari", vitsailtiin tätä kuvaa otettaessa. Kemijärven kunnallispolitiikan vaikuttajia, keskustalaiset Kaarina Soppela, Tarja Perälä ja Timo Kyyhkynen sekä Kokoomuksen Irma Kortelainen.

Lahjapöytä.

Eli vielä tässä ilmoitan: ystävät, tuttavat, kylänmiehet - tervetuloa kahvittelemaan juhannusviikon torstaina.

Minulta on kysytty, minkä tutkinnon oikeastaan olen suorittanut. Vastaus on siis seuraava: olen valmistunut oikeusnotaariksi. Olen suorittanut myös oikeustieteen maisterin opinnoista pääosan, ainoastaan graduun liittyvät suoritukset uupuvat, ne teen kesän kuluessa.

Aloitin opintoni syksyllä 2004 vanhalla tutkintojärjestelmällä, silloin vielä valmistuttiin vain oikeustieteen kandidaatiksi. Myöhemmin järjestelmä muuttui ns. kaksiportaiseksi, eli vanha kandidaatin tutkinto jakautui kahteen osaa, ensin valmistutaan oikeusnotaariksi ja sitten maisteriksi. Saamme nyt siis kaksi tutkintoa aiemma yhden sijasta. Olin vanhan järjestelmän puitteissa ehtinyt kuitenkin tehdä jo suurimman osan myös maisterivaiheen opinnoista, opintojen suoritusjärjestys oli tuolloin erilainen kuin nyt. Niinpä valmistuessani oikeusnotaariksi, opintosuoritusotteeni sisältää myös valtaosan maisteriopinnoista.

Tällä juhlalla juhlistan molempia valmistujaisia, en ole siis aikeissa pitää syksyllä uusia peijaisia maisterin paperien vuoksi.

Tulin juuri Rovaniemen City-hotellissa pidetyistä Keskustan vaalivalvojaisista. Tv-ruudulta ja tietokoneilta seurasimme ääntenlaskentaa, paikalla oli mm. piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Janne Seurujärvi, toiminnanjohtaja Pekka Lehto sekä toinen piirin EU-ehdokkaista, Keskustanuorten Timo Tapaninen.

Muutama sana päällimmäisistä tunteistani nyt, kun vaalit on käyty.

Vaalit olivat meille tappio. Se on tunnustettava reilusti ja suoraan. Usein puhutaan torjuntavoitoista (niitähän me aina EU-neuvotteluistakin on saatu...), nyt sellaisista ei kannata puhua. Hävisimme jälleen. Lapissa otimme raskaasti turpaan, myös Kemijärvellä. Asia ei selittelyllä kummene.

Kuitenkin tulos on siedettävä. Tappio olisi voinut olla suurempikin. Moni meistä varautui pahimpaan, media rummutti Keskustan suurtappiota kuukausikaupalla. Vaalivalvojaisissamme tunnelma ei ollut epätoivoinen. Varsinkin viimeisinä päivinä huonot kortit pelattiin niin hyvin kuin oli mahdollista. Tämä oli odotettavissa, pahemmalta sentään vältyttiin. Samalla on toki muistettava kylmä tosiasia, tappion putki on katkaistava. Muuten putoamme oppositioon ja sitten maakunnissa tulee todella kylmää.

Eduskuntavaaleihin on kaksi vuotta. Ylimääräiselle puoluekokoukselle ei ole tarvetta. Nyt on mietittävä ennen kaikkea, miten Keskusta voi kirkastaa aluepoliittista linjaansa, miten muuttoliike käännetään. Aluepolitiikka käsittää myös kaupunkipolitiikan. Ei ole Helsinginkään etu, että koko Suomen väestö ahdetaan sinne. Ja miten järjestökoneisto saadaan uudelleen terään. Timo Soinin vaalivoittoa ei voi kuitata vain haukkumalla populistiksi. Peiliin on katsottava. Onko Suomen nykyinen EU-politiikka ollut aina niin oikeata? Mielestäni olemme kulkeneet liiaksi kohti liittovaltiota ja mallioppilaina hyssytelleet kriittistä keskustelua. Lissabonin sopimus on ollut suuri virhe.

Asioita on käytävä nyt läpi, ei henkilöitä. Vielä tässä vaiheessa ei hyödytä keskustella linjalla: "Matti vaihtoon/ Matti jatkamaan". Puoluekokoukseen tulee varmaankin monia hyviä nimiä ehdolle niin puheenjohtajaksi kuin varapuheenjohtajistoon. Keskustan kenttä on ennenkin osannut valita kuhunkin aikaan sopivat johtajat. Kunnon kierrokset sitten, kun niiden aika on!

Olen tyytyväinen tekemäämme vaalityöhön. Lapin Keskustanuoret olivat ahkerasti mukana tilaisuuksissa. Kun entinen toiminnanjohtajamme Matti Lustig siirtyi Seurujärven avustajaksi, mietin, miten piirille käy. Huoleni oli turha. Olemme saaneet fiksun ja osaavan nuoren naisen, Sanna Ruokamon, toiminnanjohtajaksi; hänen johdollaan kävimme hyvän EU-vaalikampanjan.

Sitten itse vaalituloksesta.

Keskustan kolme paikkaa menivät istuville mepeille Anneli Jäätteenmäelle ja Hannu Takkulalle sekä nuorelle Riikka Mannerille.

Anneli on toistamiseen Keskustan äänikuningatar. Se on asia, jota kannattaa iloita. Ihmeellinen nainen, päätään pidempi niin monia! Uskon Annelin roolin vahvistuvan aikanaan myös kotimaan päätöksenteossa. Hän tai Paavo Väyrynen, jommastakummasta on tehtävä Suomen seuraava presidentti. Vähempään älkäämme tyytykö!

Riikka Mannerin valinta oli myös suuri ilon aihe. Me Keskustanuoret jännitimme kovasti hänen valintaansa ja seurasimme pitkin iltaa äänimäärän kehitystä. Vaikka asetelma oli haastava, kun Itä-Suomi ja Keskustan kannatusalueet paljolti nukkuivat, Manner sai vyöryn taakseen. Ei Paavo ketä tahansa tue! Upeata olla puolueessa, jossa on niin paljon upeita naisia! Mannerin valinta on selvä viesti puolueen uudistumisen puolesta. Olin kuulemassa, kun Manner ja Paavo kävivät Kemijärvellä. Mannerin asialistan kärjessä on aluepolitiikka ja koko maan tasapuolinen kehitys, tuollaisissa nuorissa on isänmaan parempi tulevaisuus.

Lapin Keskustanuorten ehdokas Timo Tapaninen kävi näkyvän kampanjan, mutta se ei tuonut kovin hyvää tulosta. Keskustaa rokotettiin Lapissa, ääniä meni Perussuomalaisille, ja Lapista oman Keskustalaisen ehdokkaan valintaa haluavat menivät Takkulan taakse. Idearikkaana ja työteliäänä nuorisopoliitikkona Tapanisella on varmasti tulevaisuus yhteisten asioiden hoidossa.

Kokoomus, tuo nousukiidossa oleva, yhdistetty trendi- ja kykypuolue, hävisi puoli prosenttiyksikköä ja unelmoitu neljäs paikka jäi saamatta. Hymyilyllä ja kiiltokuvilla ei aina vaaleja voiteta. Lapin ehdokas Heikki Auttoa on kunnioitettava, vaikken pitänytkään hänen mainoksestaan, jossa hän sanoi kantavansa vastuuta vielä 30 vuoden kuluttua. Ei meistä kukaan tiedä sen enempää kannatustaan kuin elinpäiviäänkään sinne saakka. Mutta jos ihmeitä ei tapahdu, niin Ulla Karvon eduskuntaura jää yhteen kauteen ja Autto menee 2011 Arkadianmäelle että paukahtaa.

Medialla on suuri valta. Sen osoittaa Isä Mitron valinta. Kuka meistä tietää mitään hänen EU-poliittisesta linjastaan? Mutta veikeästi hymyilevä naama jäi mieleen. Mitenhän SDP:lle olisi käynyt ilman Isä Mitroa, olisiko läpi mennyt vain Äiti Liisa? Ei käy kateeksi Jutta Urpilaisen asema. Sanoin demariystävälleni Lauri Haarahiltuselle aikanaan, että valitkaa Erkki Tuomioja SDP:n puheenjohtajaksi. En ole Tuomiojan kanssa juuri mistään samaa mieltä, mutta arvostan miestä. Hän on politiikan raskasta sarjaa.

Vasemmistoliitolle kävi vielä onnettomammin, meni ainoakin paikka. Se olisi sentään ollut Annika Lapintie, mielestäni puolueen huterasta listasta kuitenkin paras nimi. En ole koskaan tuntenut kovin suurta lämpöä Vasemmistoliittoa kohtaan, sen sisällä kummittelevat vieläkin maanpetturi Otto Wille Kuusisen ja hänen tyttärensä Hertan haamut. Sirpillä ja vasaralla ei valtiolaivan konetta korjata, puolue hiipuu olemattomiin vanhojen kommunistien kuollessa. Silti on sanottava, SKDL-Vasemmistoliitto on tehnyt hyvääkin historiansa aikana. Sen kannattajista monet ovat vilpittömästi köyhän ihmisen asialla, puolue on usein puolustanut Maalaisliitto-Keskustan kanssa perusturvaa SDP:n ja Kokoomuksen muistaessa vain ansiosidonnaista nauttivia. Punainen neilikka Vasemmistoliiton haudalle.

Vihreät ottivat jälleen vaalivoiton. Pääsi rumia sanoja, kun kuulin ääntenlaskun loppuvaiheessa paikkaluvun nousevan kahteen. Anteeksi. Vihreiden nousu selittyy Vasemmistoliiton laskulla. Varsinkin senhenkiset nuoret, jotka olisivat 1960-70-luvuilla hypänneet SKDL:n kelkkaan, suuntaavat nyt Vihreisiin. Toivottavasti Hassi tai Hautala palaa 2011 eduskuntavaaleissa takaisin Suomeen ja Cronberg nousee EU-parlamenttiin. Hän on fiksu nainen ja ymmärtää maakuntienkin asioita, toisin kuin moni muu kyseisessä puolueessa.

RKP säilytti paikkansa, haastava asema aktivoi puolueen äänestäjät. Suhtaudun varmaan RKP:hen ja kaksikielisyyteen myönteisemmin kuin keskivertolappilainen. Tosin Astrid Thorsin nuuskantuonnin ja yltiöliberaalien lausuntojen myötä puolueen kunnioitus on osaltani hieman rapissut.

Perussuomalaisten ja Kristillisten vaaliliitto sai odotetut kaksi paikkaa. Liitto oli kannattava ja järkevä, vaikka niin monet sitä haukkuivat. Mitä on paavi katolisille, sitä Soini Perussuomalaisille. Vaikkei miehen kaikista mielipiteistä ja toimista pitäisi, on pakko ihailla, miten hänen johdollaan konkurssiin joutuneen SMP:n raunioista nousi uusi puolue. Se on varmasti ollut työntakana. KD:n Sari Essayah nousi EU-parlamenttiin Soinin äänillä. Tässä juurettomassa ajassa kristillisiä arvoja on hyvä pitää esillä. En ole aina pitänyt tavasta, jolla uskontoa ja politiikkaa on joskus sekoitettu, varsinkin KD-puolueen piireissä, mutta Essayah on käsittääkseni asiallinen tyyppi. En Keskustasta lähde, ellei minua joskus nakata ulos, mutta KD on puolueista minua seuraavaksi lähinnä. En ole pahoillani sen menestymisestä, vaikka en sille ääntäni antaisikaan.

Eduskunnan ulkopuolisilla puolueilla meni taas kerran huonosti. Oikein minua säälittää. Tasapuolisuuden nimissä heitäkin pitäisi ottaa vaalitentteihin ja asettaa ennen vaaleja joltisestikin samalle viivalle, olivatpa miten huu-haa porukkaa tahansa. Ei tunnu reilulta.

Mielenkiintoinen havainto on, että enemmän ääniä kuin yksikään pienpuolue sai Liisa Sulkakosken yhden naisen valitsijayhdistys, yli 8400 ääntä. Suomen Kommunistinen Puolue, Köyhien Asialla, Itsenäisyyspuolue, Suomen Työväenpuolue ja Senioripuolue saivat yhteensäkin vain noin 1,5 % äänistä.

Kansa ja Eurooppa ovat puhuneet, tulosta on kunnioitettava. Mieli on iloinen, paremminkin olisi voinut mennä, mutta elämä jatkuu.

Euroopan parlamentin vaalit ovat kohta käyty. Sunnuntaina on vaalipäivä ja illalla saamme tietää tuloksen. Ennakkoääniä annettiin enemmän kuin viimeksi.

RKP tulee luultavasti menettämään parlamenttipaikkansa, jos äänestysaktiivisuus nousee reilusti yli 40 %:n. Jos aktiivisuus jää matalaksi, RKP saanee pitää ainoan paikkansa. Toinen puolue, joka tulee hyötymään laiskasta vaalivilkkaudesta on Kokoomus, jonka kannattajat ovat yleensä muita ahkerammin liikkeellä. Siis - jos jätät äänestämättä, tuet RKP:ta ja Kokoomusta. Oikeistolaiset, suurituloisimmat ja suurkaupunkien asukkaat saavat kyllä edustajansa läpi. Mutta me muut, meidän täytyy rientää suurella joukolla uurnille, jos aiomme nostaa edustajamme valittujen joukkoon!

Hyvät blogini lukijat, käyttäkää äänioikeuttanne!

Lieköhän kovin paljon liioittelen sanoessani, että tässä maassa ovat liikkeellä voimat, jotka haluavat ahtaa kaikki suomalaiset suurkaupunkien lähiöihin ja tehdä maakunnissa luonnonpuistoja ja turistikohteita. Suomeen halutaan sinipunahallitus, jota näillä vaaleilla pohjustetaan. Ainoa, joka voi sen estää, on Suomen Keskusta. Monia virheitä on omakin puolueeni tehnyt, eikä senkään aluepoliittinen linja ole aina ollut timantinkirkas, mutta sittenkin, parempaa vaihtoehtoa meillä ei ole.

Vahvistetaan aluepolitiikkaa, ei heikennetä sitä. Äänestetään Keskustan listaa, ei protestoida. Listalla on ehdokkaita joka lähtöön.

Tänään oli viimeinen kampanjointipäivä. Kemijärvellä satoi puoliltapäivin lunta ja rakeita, sellainen kesäkuu. Olimme silti muutaman tunnin vielä Koivuniemen edustalla makkaraa ja aatetta jakamassa. Moni oli käynyt äänestämässä, moni aikoi käydä vasta huomenna.

Olen Keskustan kojulla pitänyt pientä kyselyä, jossa on saanut vastata, kenen arvelee tulevan valituksi. Kävin palautetut 64 lappua läpi. Niiden perusteella kemijärveläiset pitävät Anneli Jäätteenmäkeä varmimpana läpimenijänä. Vastanneista 56 arveli hänen tulevan valituksi. Toiseksi eniten läpimenijäksi arvattiin Hannu Takkulaa. Tämä ei ollut yllätys, onhan hän lappilaisille tuttu pitkältä ajalta. Kolmannesta ja neljännestä paikasta kisaisivat vastanneiden mukaan melko tasaisesti Antti Kaikkonen, Kyösti Karjula ja Riikka Manner, kaukana ei olisi Esa Härmäläkään. Mainintoja kyselyssä saivat myös Kauko Juhantalo, Johanna Korhonen, Markku Laukkanen, Anna Ranki, Jukka Salmi, Timo Tapaninen ja Merja Vanhanen.

Vaalikahvittelua.

Ministeri Paavo Väyrynen puhumassa, vas. hänen kannattamansa ehdokas Riikka Manner.

Minä ja Iiris paistamassa makkaroita Timo Tapanisen vaalitilaisuudessa.

Helena Alatarvas ja Tuulikki Juujärvi viimeisenä kampanjointipäivänä.

Tänään keskustaväki sai kesken EU-vaalitohinan kuulla pysähdyttävän ja järkyttävän uutisen. Keskustan kansanedustaja, kauhavalainen Susanna Haapoja kuoli Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa puolenpäivän aikoihin. Hän oli saanut äkillisen aivoverenvuodon edellisenä päivänä. Susanna Haapoja oli kuollessaan vasta 42 vuoden ikäinen. Hän toimi kansanedustajana vuodesta 2003. Muista luottamustehtävistä merkittävimpiin kuuluu varmasti toiminta Keskustanaisten puheenjohtana ennen Anneli Jäätteenmäkeä vuosina 2003-05. Aikaisemmin hän oli mukana aktiivisesti myös Keskustanuorten toiminnassa.

Susanna Haapoja oli koulutukseltaan agrologi ja hän toimi mm. MTK:n palveluksessa ennen kansanedustajuuttaan. Maaseudun asiat ja vahva aluepolitiikka olivat hänen sydäntään lähellä. Europarlamentaarikko Kyösti Virrankoski on todennut tänään: "Erityisesti suomalainen maaseutu, kansallinen kulttuurielämä ja keskustalainen elämänkatsomus menettivät hänessä vahvan ja vakuuttavan puolustajan."

Susanna Haapoja edusti juurevaa, pohjalaista keskustalaisuutta. Hän oli reilusti pienen ihmisen ja maakuntien puolella. Pohjanmaalla maalaisliittolainen aate on syntynyt. Pohjanmaalta jääkäritkin saivat vahvimman tukensa, kun isänmaan vapaudesta taisteltiin. Koti, uskonto ja isänmaa ovat edelleen arvoja, joihin lakeuksilla uskotaan.

Työikäisen, terveen ihmisen äkkikuolema muistuttaa meille kylmästä tosiasiasta: omakin elämämme voi katketa milloin tahansa. Silloin on jätettävä rakas kotiseutu ja kotimaakunta, arjen työt ja yhteisetkin riennot. Tämä on asia, jonka helposti haluaa torjua mielestä, mutta se olisi syytä muistaa. Miten meille käy, kun ylitämme kuoleman rajan? Jos otamme henkilökohtaisesti vastaan evankeliumin ilosanoman, tunnustamme Herran Jeesuksen syntiemme sovittajaksi, saamme uskoa omalle kohdalle todeksi Vapahtajan lupauksen: "Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa"