Harvoin tässä elämässä olen kokenut aidosti hyvää tekeväni. Eilen tuli kuitenkin hyvä mieli, kun saatoin ensin kuljettaa sukulaistätiä katsomassa hoitokodissa asuvaa, vakavasti sairasta miestään. Sitten kävin vanhainkodilla tervehtimässä erästä vanhaa ihmistä, jonka tunsin jo lapsena ja joka asui kotikylässämme. Vaikka muisti ei oikein toimisikaan, niin ehkäpä he silti ilahtuvat käynneistämme.

Laskeudun nyt hetkeksi joulun viettoon. Monenlaista mahtuu kuluneeseen vuoteen. Iloa ja surua, arkea ja juhlaa. Raskastakin on ollut, en kaikkia asioita julkisesti täällä avaa. Mutta paljosta on myös syytä kiitokseen. Olkoon kaikki koettu opiksi ja vahvistukseksi. Kiitos kaikki ystävät, jotka olette minua tukeneet ja kannustaneet. Ystävät ovat perhe, jonka valitsemme itse.

Haaveeni on, että jos saisin kaikilta muilta töiltäni edes pienen muutaman päivän loman, niin kirjoittaisin nyt valmiiksi erään historiallisen romaanin. En sitä ole ainakaan toistaiseksi aikeissa julkaista, vain yksi luottokriitikkoni saa sen lukea. Mutta olisi mukavaa ja rentouttavaa kirjoittaa proosaa kerrankin.

Nyt kuitenkin joulunpyhien äärelle. Joulun sanoma - Jumala tuli maailmaan ihmiseksi, avaamaan sen yhteyden, joka syntiinlankeemuksessa rikkoutui. Betlehemin lapsi, siinä on maailman toivo! Kaikki on armoa.