IMG_0518-normal.jpg

Kuvassa keskustelen Peräpohjolan Keskustanaisten puheenjohtaja Tuija Palosaaren kanssa Turun torilla.

Parisen viikkoa sitten Suomen Keskustan puoluekokous järjestettiin Turussa. Olin siellä minäkin. Pelkäsin, ettei puoluekokoukseen tulisi kovin paljoa väkeä, koska puheenjohtajavaalia ei tällä kertaa käydä, vaan Juha Sipilä valitaan tehtävään yksimielisesti. Puheenjohtajavaalihan aina eniten väkeä kiinnostaa. Kuitenkin paikalle tuli varsin mukava määrä väkeä, noin 1.500 puoluekokousedustajaa ja lisäksi noin tuhat muuta keskustalaista seuraamaan kokousta ja tapaamaan tuttavia. Keskustan voima on sen kenttäväessä ja puoluekokous on kansanvallan juhlaa.

Niin ikään Turussa pidettiin 34 vuotta sitten historiallinen puoluekokous, jota nytkin muisteltiin. Silloin nuori Paavo Väyrynen voitti tiukassa äänestyksessä puoluetta 16 vuotta johtaneen Johannes Virolaisen. Paavo Väyrynen oli tietysti nytkin Turussa ja puolueen kunniapuheenjohtajana käytti myös yleiskeskustelun ensimmäisen puheenvuoron.

Puoluekokouksessa muisteltiin Johannes Virolaisen elämäntyötä, sillä hänen syntymästään on tullut kuluneeksi sata vuotta. Päätösjuhlassa nähtiinkin Johannes ja Kyllikki Virolaisen elämästä kertova näytelmä.

Keskustan puoluekokous ei saanut tietenkään kovin suurta julkisuutta, koska Kokoomuksen puoluekokous pidettiin yhtä aikaa Lahdessa. Siellä valittiin puolueelle uusi puheenjohtaja ja samalla Suomelle uusi pääministeri. Parhaana ehdokkaana pidin Paula Risikkoa, joka olisi ideologisesti varmasti ollut lähimpänä Keskustan perinteistä linjaa. Stubbin valinta toisaalta vie Kokoomuksen niin kovaan talousoikeistoon ja toisaalta arvoliberaaliin suuntaan, että Kokoomuksen alkanut kannatusnousu voi vähitellen sulaa. 

Keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen sai suuret aplodit todetessaan puheessaan: "Alexander Stubbista on tulossa pätkäpääministeri. Meidän tehtävämme on pitää huoli, että pätkäpääministeriksi hän jääkin."

IMG_0434-normal.jpg

Varapuheenjohtajaehdokas Katri Kulmuni keskellä ja hänen lappilaisia kannattajiaan Tarja Perälä Kemijärveltä ja Pirkko Jauhojärvi Kittilästä.

Ei Keskustan puoluekokous silti jännityksetön ollut, vaikka meillä ei puheenjohtajaa valittukaan. Henkilövaaleja käytiin silti. Itse seurasin enimmin Keskustan varapuheenjohtajavaalia. Aiemmissa blogimerkinnöissä olen kertonut, miksi lähdin tukemaan Katri Kulmunin valintaa. Olen ollut monista asioista Katrin kanssa eri mieltä ja olemme erilaisia ihmisiä, mutta tässä tilanteessa katsoin hänen valintansa edustavan puolueen vahvaa maakuntahenkistä ja aatteellista kehitystä. Olin itsekin mukana kampanjassa.

Lähdimme vaaliin hyvin haastavassa asetelmassa. Etukäteen pidettiin lähes varmana, että valituksi tulevat jatkokaudelle pyrkivät Annika Saarikko ja Juha Rehula. Kolmas, Riikka Pakariselta vapautuva, paikka oli se, josta kilpailua odotettiin. Ja tätä kolmatta paikkaa ilmoittautui tavoittelemaan entinen ministeri, pitkäaikainen kansanedustaja ja tunnettu Keskustavaikuttaja Anu Vehviläinen. Toista itäsuomalaista kansanedustajaa Elsi Kataista odotettiin ehdokkaaksi, mutta hän lopulta kieltäytyi. Näin ollen tämä kolmen kansanedustajan joukko vaikutti lähes ylivoimaiselta. Anu Vehviläinen on sitä paitsi myös täällä Lapissa hyvin arvostettu henkilö, muistamme hänen ansionsa mm. Kemijärven yöjunayhteyden palauttamisen osalta.

Siihen nähden pidän melkoisena saavutuksena, että 26-vuotias torniolainen paikallispoliitikko, jolla ei ole juurikaan valtakunnallista tunnettavuutta edes Keskusta-liikkeen sisällä, kamppaili tasaväkisesti kolmannesta varapuheenjohtajapaikasta Anu Vehviläisen kanssa

Tähän vaikutti varmasti Katrin kampanjassa vahvasti esillä pidetyt aluepoliittiset ja maakuntahenkiset linjaukset, tosissaan tehty kampanja laajoinen kenttäkierroksineen sekä aatteelliset painotukset ja esitykset aatteellisen koulutuksen elvyttämisestä puolueessa. Katri kiersi Pohjois-Karjalaa lukuun ottamatta kaikissa Keskustan piireissä. Uskoakseni kukaan muu puoluekokousvaalien ehdokas ei tämän kampanjoinnin aikana kiertänyt yhtä laajasti tapaamassa keskustaväkeä kuin Katri.

Katrin kampanjan osalta tilanne oli sitä paitsi haastava senkin osalta, että Lapista asetettiin kaksi ehdokasta. Katrin lisäksi ehdolla oli toinen nuori naispoliitikko, Rovaniemen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Liisa Ansala, joka on myös monin tavoin ansioitunut, esiintymiskykyinen ja edustava nuori nainen.

Jonkin verran Lapissa käytiinkin keskusteluja, olisiko ehdokkaita tullut asettaa vain yksi. Tästä keskusteltiin julkisesti mm. Keskustan Lapin piirin kevätkokouksessa Kemijärvellä. Nyt jälkeenpäin on niin Pohjolan Sanomien uutisoinnissa kuin eräiden muidenkin tahojen väittämissä tuotu esille, että yhteisen ehdokkaan valitseminen kaatui Katri Kulmunin vastustuksen takia. On tuntunut pahalta lukea näitä perättömiä väittämiä, kun olen itse sivusta seurannut asioiden kulkua ja selvittänyt, miten kaikki on todellisuudessa mennyt. Mutta politiikassa kaikenlainen mustamaalaus valitettavasti kuuluu pelin luonteeseen, sille ei voi kai mitään.

Keskusteluja siitä, pitäisikö Lapista valita vain yksi ehdokas, oli kyllä käyty laajalti, mutta yhteisymmärrystä siitä, mikä toimielin tällaisen valitsisi, ei syntynyt. Katrin puolelta esitettiin Peräpohjolan ja Lapin piirien piirihallitusten yhteiskokousta, mutta tällaista ei jostain syystä koskaan järjestetty.

Sellaiset esitykset, että Keskustanuorten etupäässä Helsingissä kokoontuva liittohallitus olisi ollut oikea henkilö valitsemaan pohjoisen ehdokkaan, olikin syytä tyrmätä. Ei meidän lappilaisten tarvitse sentään päätöksentekoa ulkoistaa pääosin oman maakuntamme ulkopuolisten ihmisten käsiin! 

Keskusta on kansanliike ja vaikka erilaisia pohdintoja voikin alueilla käydä, niin juridisesti sitovia jäsenvaaleja puoluekokousehdokkaiksi nostettavien kesken ei voi suorittaa. Jokainen puoluekokousedustaja voi tehdä esityksen haluamastaan ehdokkaasta ja kansanvalta puhuu. Näin sen tulee olla. Itse sanoinkin jo Kemijärven puoluekokouksessa, että jos meillä on täällä kaksi hyvää nuorta naisehdokasta, jotka haluavat olla ehdokkaana ja joiden tukiryhmät kokevat ehdokkuudet merkitykselliseksi, niin sitten molemmat ovat ehdolla, ei se ole sen kummempaa.

Katrin tosissaan käymä kova kampanja sekä hyvä äänimäärä kuitenkin osoittavat selkeästi sen, että hänellä ei ollut mitään syytä väistyä kisasta. Uskon käydyn kampanjan tuoneen arvokkaita asioita puolueemme sisäiseen keskusteluun, niin poliittisella kuin järjestöllisellä puolella.

Kampanja käytiin hyvässä hengessä. Meidän riveistämme ei esitetty julkisia vaatimuksia, että jonkun toisen ehdokkaan olisi pitänyt vetäytyä kisasta, puhumattakaan, että olisi uhkailtu erilaisilla kielteisillä seuraamuksilla ehdokkuuttan pohtivia henkilöitä. Luotimme omiin vahvuuksiin, olipa vastassa kuka tahansa. Niinhän sen tuleekin olla.

Ilahdutti myös havaita, että monet nuoret keskustalaiset aatetoverit eri puolilta maata, kuten Joonas Könttä, Antti Pakkanen, Ilmari Pokela ja Markus Ylimaa, tulivat vahvasti mukaan Katrin kampanjaan.

Katrin esiintyminen puoluekokouksessa niin paneelikeskustelussa kuin omassa puheenvuorossaan, keräsi runsaasti kiitosta. Puhe olisi vahvasti tunteisiin vetoava ja Helsingin Sanomatkin noteerasi sen.

Takamatka oli kuitenkin liian pitkä ja toisaalta puoluekokouksen tunnelma ei "satanut laariimme". Muutamat ystäväni kuvailivat Turun puoluekokousta "mukavaksi kesäretkeksi". Ajateltiin, että kaikki menee hyvin ja kun tehdään "varmat valinnat", niin hyvin menee jatkossakin. Katri profiloitui haastajana, mutta rohkenen arvioida kokouksessa vallinneen sellaisen hengen, että nyt menee jo "tarpeeksi hyvin".

Tulevaan vaalivoittoon ei kannata kuitenkaan liiaksi etukäteen tuudittautua. Olemme tulleet gallupeissa viime aikoina jälleen alaspäin. Viime hallituskauden virheet tulee myöntää ja tunnustaa avoimesti, jotta niistä voidaan ottaa oppia. Paasikiven sanoin, kaikki viisaus lähtee tosiasioiden tunnustamisesta. Suomi tarvitsee vahvaa Keskustaa, mutta vahvistuakseen Keskusta tarvitsee kasvua aatteensa juurilta ja aatteen näkymistä poliittisissa teoissa.

Varapuheenjohtajavaalissa äänet jakautuivat seuraavasti. Katrin valinta jäi siis 99 äänen päähän.

Juha Rehula 1304
Annika Saarikko 1237

Anu Vehviläinen 642
Katri Kulmuni 543
Liisa Ansala 311
Ann-Mari Kemell 307
Paula Sihto 186

Lapin maakunnat äänet, eli Peräpohjolan ja Lapin piirien yhteisellä äänestysalueella annetut äänet, jakautuivat seuraavasti: Rehula 86, Saarikko 79, Kulmuni 65, Ansala 53, Vehviläinen 26, Sihto 5, Kemell 4.

Puoluesihteeristä käytiin myös äänestys. Lapista ehdokkaana oli entinen kansanedustaja Janne Seurujärvi. Teemat, joita Seurujärvi piti kampanjassaan esillä, olivat erittäin hyviä, mutta kampanja lähti liikkeelle aivan liian myöhään. Nykyisen puoluesihteerin haastaminen olisi edellyttänyt laajaa kenttäkierrosta ja kannatuksen hakemista ympäri maata. Timo Laaninen valittiinkin jatkokaudelle saaden yli puolet äänistä jo ensimmäisellä kierroksella.

Toivon Keskustan johdolle, eduskuntaryhmälle ja meille kaikille tavallisille puoluejäsenille voimia ja viisautta tulevaan vaalityöhön. Eduskuntavaaleissa Suomen suunta on muutettava. Ilman Keskustaa se ei tapahdu. Mutta sitä ei tapahdu Keskustan kanssakaan, jos meillä ei ole vahvaa tahtopolitiikkaa ja selkeää ideologista päämäärää hajautetun yhteiskuntajärjestyksen, vahvan aluepolitiikan, kansallista etua painottavan EU-politiikan sekä vahvojen maakuntien ja omavaraisen elintarviketuotannon ja elinvoimaisen maaseudun osalta.

IMG_0479-normal.jpg

Katri Kulmuni pitämässä puheenvuoroaan varapuheenjohtajaehdokkaana. 

 

IMG_0572-normal.jpg