Kirkolliskokouksessa on ollut pitkät päivät, enkä ole ehtinyt tänne raportoida tapahtumista. Aamusta iltaan on kokouksia, lähinnä täysistuntoja sekä oman valiokunnan. Tänään aloitimme aamuhartaudella klo 9 ja ohjelma loppui iltahartauteen, joka päättyi illalla hieman puoli kymmenen jälkeen, eli kellonkierto siinä meni.
Eilen oli myös juhlavampaa ohjelmaa, kun ministeri Päivi Räsänen kävi tuomassa valtiovallan tervehdyksen. Hän piti ansiokkaan puheen, jossa muistutti kirkon perustehtävästä.
Tänään kutakuinkin koko päivä kului seurakuntarakenteen uudistamista koskevan mietinnön käsittelyyn. Pidin asiasta yleiskeskustelussa itse asiassa ensimmäisen puheenvuoron. Se ei ollut varsinaisesti tarkoitukseni, mutta painoin nappia nähtävästi ensinnä. Illasta sitten äänestettiin yksityiskohdista, osittain melko vaikeaselkoisenkin menettelyn jälkeen. Pohdin, olisiko ollut parempi koota kaikki ponsiesitykset kirjallisesti ja äänestää niistä huomenna, jolloin asioihin olisi saanut enemmän perehtyä. No, nyt kuitenkin ponnet on käsitelty. Emme siis tehneet lopullisia päätöksiä, mutta kirkolliskokouksen kanta tärkeisiin kysymyksiin selvitettiin jatkovalmistelua varten.
Suurin pettymys oli se, että kirkolliskokouksen enemmistö kannatti esitystä siitä, että kaikki seurakunnat joutuvat pakolla kuulumaan jatkossa seurakuntayhtymiin. On nimittäin tilanteita, jolloin esim. alueellisten syiden vuoksi ei olisi niin järkevää perustaa seurakuntayhtymää. Tai eräät suuret seurakunnat eivät tarvitse sellaista rakennetta, kun he varmasti pärjäävät omillaan, eikä muillakaan ole syytä heidän kanssaan liittoutua.
No, kirkossa onneksi määräenemmistösäädökset turvaavat myös vähemmistön näkökantojen huomioinnin, ja se ohjaa kirkollishallintoa toimimaan kompromissihakuisesti. Oletan, toivon ja uskon, että jatkovalmistelussa huomioidaan tämä suuri vähemmistö (57-48), ja muotoillaan lopullisiin pykäliin mahdollisuus säilyttää myös itsenäisiä seurakuntia. Jotkut valittavat, että määräenemmistöllä estetään kirkon kehitys, mutta kyllä se mielestäni juuri edistää sitä, että kirkko voi toimia harkitusti eikä kulloisenkin pienen enemmistön heilahtelujen mukaan.
Suuri onnistuminen oli taas se, että hallintovaliokunta päätti kehittää seurakuntavaalijärjestelmää edelleen ns. kahden vaalin järjestelmän pohjalta. Asiasta äänestettiin lopulta selvin numeroin 100-6, 1 tyhjä. Nimittäin kirkkohallitus alun perin esitti, että tulevissa seurakuntayhtymissä seurakuntalaiset saavat valita vain oman alueensa seurakuntaneuvoston, joka sitten valitsee yhteisen kirkkovaltuuston. Ymmärrän toki, että kaikkeen ei voi suoraa kansanvaalia pistää, koska kirkossa kyse on hengellisestä yhteisöstä, jossa teologinen tuntemus tulee olla edustettuna riittävästi, mutta nyt on kyse kirkollisverosta ym. taloudellisista kysymyksistä päättävistä yhtymän kirkkovaltuustoista.
Ainoa peruste oli se, että kahdella lipulla äänestäminen on liian vaikeaa. Höpöhöpö! Ja äänestettäköön vaikka samalla paperilla, jossa on kaksi kohtaa, toiseen kirjoitetaan neuvostoehdokkaan ja toiseen valtuustoehdokkaan numero. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on monia vaalitoimituksia, joissa samalla äänestyslipulla voidaan tehdä useita eri valintoja eri toimielimiin. Ei se ole mikään ylitsepääsemätön ongelma.
---
Olen pitämässä iltahartautta kirkolliskokousviikon tiistai-iltana. Jokainen pitää hartauden vuorollaan.
