Eri maailmankatsomukset kertovat meille, mitä tapahtuu kuolemamme jälkeen. Maallisessa mielessä jäämme elämään geenien kautta jälkeläisissä ja jälkimaailman muistoissa. Jos en väärin muista, niin Adolf Hitler toivoi olevansa mieluummin vihattu kuin unohdettu kuoltuansa. Hänen toiveensa toteutui.

Monista kohtuullisen tavallisistakin ihmisistä jää erinäisiä tarinoita elämään sukupolvesta toiseen, jotkut muistetaan anekdooteissa vielä vuosisatojen päästä. Tärkeää on myös, että vanhemmat kertovat esivanhempien elämänvaiheista lapsilleen ja edes jonkinmoinen käsitys siitä, millaisia esi-isät ja esi-äidit olivat, siirtyy eteenpäin.

Minä löysin yllättäen tarinan eräästä esiäidistäni, Elisabeth Eneskjöldistä, joka eli 1600-luvulla. Ruotsalaisessa P. G. Bergin vuonna 1864 kirjoittamassa kirjassa "Anteckningar om svenska kvinnor", joka löytyy myös Internetistä, kerrottiin lukuisista kuuluisista ja vähemmän kuuluisista naisista. Esiäiti Elisabeth oli saanut nimensä historiaan. Suomensin tekstin vaillinaisella ruotsin kielen taidollani ja se kuuluu allaolevasti. Luulen, että Elisabeth Eneskjöld itse ei olisi pahastunut, vaikka tämä teksti hänestä olisikin jätetty kirjoittamatta. Huomattakoon, että koko kirjassa, joka oli tehty hakuteoksen muotoon, ei ollut hänestä kuin tämä kirjoitus:

Grothusen, Elisabeth,

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

naisihminen, joka riidanhaluisuutensa ja kiivasluontoisen vallanhalunsa ansiosta sai nimensä säilymään jälkimaailmalle; sillä on monta kunniaa, kuten tiedetään, keinoina voittaa kuolemattomuus.

Nimittäin Elisabeth, jonka isännimi oli Grothusen, oli naimisissa kamreeri Engelbrecht Enesköldin kanssa. Vuonna 1658 hän oli juuri rukouspäivänä Turun tuomiokirkossa ja kävi sananvaihtoa rouva Liljeholmin kanssa, joka ei myöskään kuulu olleen noiden aikojen sopuisimpien ja nöyrimpien naisen joukossa. Nämä arvoisat naiset kävivät niin kovaäänisiksi, että he häiritsivät koko muuta seurakuntaa, minkä vuoksi heidät sittemmin haastettiin Turun tuomiokapituliin.

Kamreeri Enesköld, joka joko katsoi vaimonsa olleen suurin väärintekijä tai myös se, jolla oli parhaat taloudelliset edellytykset, sovitteli osapuolten kesken tietyn summan rahaa, jonka jälkeen rouvien välinen riita aina jatkui eikä heidän suureksi häpeäkseen koskaan unohtunut heidän aikalaisiltaan kaupungissa ja paikkakunnalla.