Armon vuosi 2024 on eletty. Kun muistelen elämää vuosi taaksepäin, niin odotin alkavasta vuodesta ehkä monin tavoin toisenlaista kuin siitä lopulta tuli. Mutta hyvä se on näinkin. Jälleen, kuten aiemminkin olen uudenvuoden aattona tehnyt, on mielestäni syytä lainata Urho Kekkosen sanoja: "Katso taaksepäin, kiitä. Katso eteenpäin, luota. Katso ylöspäin, usko. Katso ympärillesi ja rakasta."

Maailmalla tämäkin vuosi on ollut monien sotien ja levottomuuksien vuosi. Ihminen on kovin primitiivinen rotu, se käyttää resurssinsa ja teknologiansa kehittääkseen aina tehokkaampia välineitä lajitovereittensa tappamiseen. Kristittyjen toivo ei ole kuitenkaan tästä maailmasta, vaan saamme luottaa tulevaan maailmaan, jossa - kuten profeetta Miikan kirjaan perustuvassa virressä lauletaan - "Auroiksi miekat taotaan, rauha ei pääty milloinkaan."

Omassa elämässäni tänä vuonna oli jonkin verran muutoksia. Toimittuani useamman vuoden lakimiehenä yksityisyrittäjänä siirryin heinäkuussa Katri Kulmunin erityisavustajaksi Euroopan parlamenttiin. Parhaani yritän tukea häntä siinä työssä, johon äänestäjät hänet valtuuttivat puolustamaan suomalaista elämänmuotoa ja kansantaloutta. Osan ajasta voin työskennellä Suomesta, eduskunnan vanhasta työhuoneesta ja kotoakin käsin, mutta nyt alkavana vuonna aikaa menee varmasti enemmän myös Brysselin päässä. Työn alussa on saanut tutustua paljon keskieurooppalaiseen byrokratiaan, mikä on ollut turhauttavaa, mutta muutoin työ on mielenkiintoista ja koen etuoikeutena tämän mahdollisuuden palvella isänmaata tällä tavalla omalla vaatimattomalla panoksella.

Kuluneen vuoden olen toiminut myös Lapin hyvinvointialueen aluevaltuustossa sekä pelastus- ja valmiuslautakunnan varapuheenjohtajana. Aluevaltuusto on ollut raskas pesti. Sisäinen ristiveto on voimakasta, eikä valtiovaltakaan anna aitoa työrauhaa ja mahdollisuutta uuden järjestelmän kehittämiseen. Surullista tämä on. Kannustan kuitenkin ihmisiä vaaleihin. Demokratia on kallis asia, jokainen ehdokas tekee palvelusta demokratialle, ja etenkin pohjoinen tarvitsee puolustajansa.

Kirkollisella puolella olen toiminut tämän vuoden kotiseurakuntani Kemijärven kirkkovaltuuston puheenjohtajana. Parhaani olen yrittänyt. Vajavaiseksi se ihmisillä aina jää. Koen kuitenkin, että joskus on ollut raskaampiakin aikoja tuolla saralla kuin nyt. Toivon, että voimme palvella seurakuntaa ja saada evankeliumia yhä laajemmin tavoittamaan ihmisiä. Keväällä alkoi neljäs kauteni kirkolliskokouksen maallikkojäsenenä ja kirkon lakivaliokunnassa. Korkeana käyvät ajan aallot, Golgatan kallio kestää.

Vuosi 2024 oli ensimmäinen kokonainen vuosi ilman, että ukkini Heino oli enää joukossamme. Koska yhteydenpito ja elämä Lapissa on vielä aikuisiälläni ollut hyvin tiivistä, niin ukin poismeno on surutyön lisäksi merkinnyt uuden arjen opettelua. Toukokuussa Ranualla kuoli isoenoni Tauno Hiltula, jonka esikuva ja merkitys niin yhteiskunnallisessa toiminnassani kuin elämässä yleensä oli suuri. Marraskuussa hänen sisarensa, Maila-täti, sai kutsun kirkkauteen Ruotsissa. Marraskuussa lähtökutsu koitti myös äitipuoleni äidille ja veljieni mummolle Anna-Liisalle pitkän sairauden jälkeen. Monia muitakin sukulaisia, tuttavia ja yhteistyötovereita on lähtenyt rajan yli. Mainitsen tässä erityisesti Itä-Lapin kulttuurielämän keskeisen vaikuttajan Rauni Pulskan, joka näytteli pääosaa kolmessa kirjoittamassani näytelmässä. Hänen piti esiintyä myös syntymäpäivilläni.

Syksyn tapahtumiin kuului myös lähiomaisen vakava sairastuminen, ja siihen liittyvien monenlaisten asioiden hoitaminen. Kaiken kuoleman, vanhenemisen ja sairaustapauksien keskellä on ollut tulevaisuustoivoa antavaa saada seurata kummityttöni Viljan ja kolmen muun veljenlapseni kasvua ja kehitystä. On mukavaa, että molemmat veljeni jäivät asumaan Lappiin ja perustivat sinne myös perheen, niin seuraavakin sukupolvi saa kasvaa juuriltaan. 

Syksyllä täytin 40 vuotta. Pidin isot juhlat ja olen vieläkin kiitollinen ja hämmentynyt kaikesta siitä huomiosta, joka tuli osakseni. Myös juhlaohjelmasta rakentui hieno kokonaisuus. Summasin elettyä elämää syntymäpäivän alla. Tänäkin vuonna on monia hiekalle tehtyjä rakennelmia murrettu. Monella tavalla on Jumalan myllyissä ylpeyttäni jauhettu ja nöyryyttä opetettu. Koen, että minua on tänä vuonna muistutettu Johannes Kastajan sanoilla Jeesuksesta: "Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi." 

Kiitos ystävät kaikesta myötäelämisestä ja tuesta myös kuluneen vuoden aikana. Rukoillaan, että Taivaan Isä siunaisi alkavan vuoden 2025 meistä jokaisen kohdalla.