Suomi viettää 107. itsenäisyyspäiväänsä. Harvalle ihmisyksilölle suodaan niin pitkään elonaikaa. Sukumme vanhin, talvi- ja jatkosodan veteraani, sai alkunsa äitinsä kohdussa seuraavana talvena, vapaussodan riehuessa, ja syntyi lokakuussa 1918. Hän on elänyt melkein koko itsenäisen Suomen historian.
Valtiollisen itsenäisyytemme juhlapäivänä pidetään tätä joulukuun kuudetta, koska eduskunta hyväksyi tuolloin Svinhufvudin senaatin itsenäisyysjuhlistuksen. Helsingin Kaivopuistossa kasvavan Itsenäisyyden kuusen siemen istutettiin juuri tuona päivänä, ja sen edessä olevassa muistomerkissä lukee: "Muistoksi päivälle 6/XII 1917, jolloin eduskunta mursi kansaltaan orjan ikeen virittäen sille vapauden soihdun."
Muitakin merkkipäiviä on loppuvuodelta 1917 nostettu tässä yhteydessä esiin. Eduskunta oli päättänyt julistautua Suomen korkeimman vallan haltijaksi jo 15.11., mitä jotkut pitävät todellisena itsenäisyyden alkamispäivänä. Itsenäisyysjulistuksen Senaatti antoi 4.12. Leninin hallitus tunnusti Venäjästä eronneen Suomen itsenäisyyden 31.12. (Vasta sen jälkeen länsimaat katsoivat voivansa tunnustaa Suomen itsenäisyyden, Ruotsi ensiksi 4.1. ja seuraavaksi Ranska 5.1.)
Maantieteellinen asemamme suuren valtakunnan naapurissa on keskeisesti muovannut historiaamme. Ruotsinvallan aikana olimme vuosisadasta toiseen sotien taistelutanner ja Suomi oli vain itäinen maakunta. Tietoisuus Suomesta ja suomalaisuudesta omana kansana ja kulttuurina heräsi kunnolla vasta autonomian aikana. Sen alkuaika oli hyvää aikaa, mutta sen loppu päättyi sortokausiin. Vuonna 1918 naapurista tuettiin demokraattisesti valittua eduskuntaa vastaan noussutta aseellista kapinaa, mutta 1939 Stalin teki Suomen kansasta yksimielisen, kun puna-armeija otettiin vastaan konekivääreillä. Otto-Wille Kuusinen ei jäänyt historiaan Suomen pääministerinä, vaan isänmaanpetturina, mutta Mannerheim ratsastaa edelleen itsenäisen Suomen eduskuntataloa vastapäätä.
Arvomme ja yhteiskuntajärjestyksemme on aina ollut läntinen ja ennen kaikkea pohjoismainen. Meillä ei ole ollut sen enempää venäläistä maaorjuutta kuin keskieurooppalaista feodaaliorjuutta. Vapaan talonpojan ihanne on yhä suomalaisen ajattelun perusta. Mutta suomalaisessa sielunmaisemassa on silti myös paljon itää ja slaavilaisuutta, vaikka sitä ei näinä aikoina mielellään myönnetäkään. Myös historiastamme löytyy aikoja, jolloin Venäjän hallitsijat ovat ratkaisevan myönteisellä tavalla vaikuttaneet Suomen kehitykseen.
Maailmanhistorian ensimmäinen henkilö, joka viralliselta taholta esitti itsenäisen Suomen valtion perustamista oli keisarinna Elisabet Petrovna. Ei toki hyvää hyvyyttään, vaan haluna heikentää Ruotsin valtakuntaa, mutta ne sanat oli kuitenkin lausuttu ja ne jäivät ilmaan. Autonomian aikana Aleksanteri I nosti meidät kansakunnaksi kansakuntien joukkoon, Aleksanteri II käynnisti säännölliset valtiopäivät ja mahdollisti kansallisen heräämisen kasvun täyteen päivänkoittoon. Runeberg runoili, Lönnrot kokosi Kalevalan, Snellman taisteli oman rahan jne. - perusta sille, että ei vain talonpoika omalla maallaan, vaan myös suomalainen omassa valtiossa on isäntä talossaan. Tuon ajan hengestä syntyi myös Eugen Schauman ja hänen luotinsa Senaatinlinnan portaikossa, jonka seinällä on yhä laatta: "Antanut itsensä isänmaan puolesta".
Itsenäisyyspäivänämme muistetaan usein historiamme sotia, etenkin viime sotiamme. Joskus on esitetty arvostelua, että itsenäisyyspäivä näyttäytyy liikaa näiden raskaiden ajanjaksojen kautta. Mutta eikö näitä asioita pidäkin muistella ja viedä eteenpäin tuleville sukupolville? Edesmennyt ystäväni Helena Poikolainen, joka vaikutti Kemijärvellä monenlaisten kotiseututapahtumien järjestäjänä ja matkailun kehittäjänä, piti tärkeänä, että itsenäisyyspäivä on vakavahenkinen ja arvokas juhla. Kyllä niitä karnevaaleja ja tonttuleikkejä ehtii muina päivinä pitää.
Se, että muistelemme sotiamme, ei ole mitään sodanlietsontaa. Suomen kansa on rauhantahtoinen kansa, ainakin jo olosuhteiden pakosta, koska sillä ei ole riittävästi divisioonia naapureittensa valtaamiseen. On oikein vaalia rauhaa ja tehdä aina kaikki voitava sen löytämiseksi ja vaalimiseksi. Se on myös sotaveteraaniemme perintö. Mutta isänmaan vapauden hinta on ollut joskus raskas ja vaatinut myös sitä, että Suomen vapaus on jouduttu verellä lunastamaan. Sodan kauhujen muistelu on osa itsenäisyyspäiväämme ja niin se kuuluukin olla. Ja niin vaikealta kuin maailmantilanne on viime vuosina alkanutkin näyttää, olkoon silti rukouksemme - "Herra, ei koskaan enää!"
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
