Kulunut viikko meni minulla kirkolliskokouksessa, joka oli hyvin intensiivinen. En ehtinyt tuoreeltaan kirjoittaa ajatuksia viikon aikana pidetyistä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Toisaalta, ei ollut niin suurta intoakaan kirjoittaa. Useita kuukausia sitten julkaisin blogikirjoituksen, jossa kerroin, miten hankala Yhdysvaltain politiikasta on nykyään kirjoittaa. Polarisaatio on niin kasvanut, ja se näkyy täällä Suomessakin, että jos olen koettanut muistuttaa, mitä kaikkea hyvää Trump sai presidenttinä aikaan, niin leimaannun äänioikeiston tukijaksi, mutta jos taas arvostelen Trumpia, niin hänen fanaattisimmat kannattajansa pitävät minua valtamedian uhrina tai vihervasemmiston myötäjuoksijana.
Joka tapauksessa Yhdysvaltain 47. presidentiksi on valittu maan entinen presidentti Donald Trump. Ääntenlasku on tätä kirjoitettaessa yhä joissakin osavaltioissa hieman kesken, mutta vaalitulos on kuitenkin varma. Trump on saanut jo enemmistön valitsijamiehistä ja johtaa myös äänissä lähes neljällä miljoonalla äänellä. Republikaanit ottavat enemmistön senaattiin ja luultavasti myös edustajainhuoneeseen. Värisuora tarkoittaa presidentille isompia toimintamahdollisuuksia, vaikka toki republikaaninen puoluekin on "big tent", eivätkä sen edustajat ole joka asiasta yksimielisiä.
Yksi vaalien häviäjä on täältä pienestä pohjolasta katsottuna suomalainen media, jossa selkeästi valtaosa toimittajista odotti ja toivoi Harrisin voittoa, ja mielipahaa on ollut vaikeata salata. Enemmän olisi odottanut kiihkotonta analyysia siitä, miksi niin moni amerikkalainen äänesti Trumpia. Etenkin kun - toisin kuin 2016 tai 2020 - hän sai nyt myös selvästi eniten absoluuttisia ääniä. Ennen vaalejahan meitä valistettiin, että Kamala Harris saa kyllä eniten ääniä, mutta epäoikeudenmukainen ja vähäväkisempiä alueita suosiva valitsijamiesvaali voi johtaa kuitenkin Trumpin voittoon. Ja todella, Hillary Clinton sai lähes kolme miljoonaa ääntä enemmän vuonna 2016, mutta Trump kuitenkin valittiin presidentiksi. Joe Biden sai vuonna 2020 yli seitsemän miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump, ja hänet valittiin presidentiksi. Mutta nyt Trump ensimmäistä kertaa sai eniten myös suoria ääniä, ja hän palaa Valkoisen talon isännäksi.
Lähtökohtaisesti omat sympatiani ovat enemmän republikaanien puolella. Se on arvokonservatiivisempi puolue, harvaan asutun maaseudun puolue ja historiallisesti Lincolnin ja Reaganin puolue, jonka johdolla orjat vapautettiin ja kylmä sota päätettiin. Tiedostan suhtautumisessani myös tunnesyitä, edesmenneiden Amerikassa asuneiden ja voimakkaasti republikaaneja tukeneiden omaisten vaikutuksen ja heidän muistonsa kautta.
Samalla toki olen hyvilläni, että meillä Suomessa on pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon perustuva mallimme, jossa on ilmainen koulutus yliopistoa myöten ja yleinen sairausvakuutus - joka varmasti republikaanien ja myös monien demokraattien silmissä näyttää sosialistiselta. Joka maassa järjestelmä perustuu kuitenkin sen historialle, kulttuurille, elinkeinorakenteelle. Mikä toimii tällä, ei välttämättä toimi siellä. Ei ole asiani sanoa, että muiden maiden pitäisi omaksua meidän mallimme.
Maailman viime vuosikymmenten muutoksesta toki kertoo, että kun aikanaan nuorena kannatin Bushia tai McCainia presidentiksi, niin kuinka minua suomalaiset ystävät paheksuivatkaan. Demokraatit edustivat heille kaikkea kivaa ja hyvää. Mutta nyt - kun Bushin perhe tai McCain ennen kuolemaansa sitten vastusti Trumpia, niin heistä on tullutkin suomalaisessa valtamediassa kehuttuja hahmoja, ja itketään, kuinka vanha republikaanipuolue on kuollut Trumpin myötä. Siis se sama puolue, jota ennen maalattiin kaiken pahan aluksi Amerikassa.
Miksi Trump voitti vaalit? Luulen, että pohjimmiltaan siksi, että äänestäjien enemmistö ajatteli heidän arkensa olleen parempaa Trumpin aikana. Jotkut sanovat, että maan talous oli paremmassa kunnossa, toiset sanovat, että maailmalla käytiin vähemmän sotia ja Amerikkaa kunnioitettiin tai ainakin pelättiin. Kuinka paljon tästä on suoraan Trumpin ansioita, sen historioitsijat aikanaan tutkikoot, mutta tällä tavalla uskoakseni monen äänestäjän logiikka eteni.
On myös monia tavallisia amerikkalaisia, perinteisiä, maltillisia, työtä tekeviä isänmaallisia ihmisiä, jotka eivät ole kaikista Trumpin ölinöistä pitäneet, mutta jotka lopulta äänestyskopin hiljaisuudessa äänestivät Republikaaneja vastustaakseen niitä ilmiöitä, joita viime vuosina on yhä äänekkäämmin noussut.
Moni perinteisesti ajatteleva amerikkalainen on kyllästynyt erilaisten uusien ideologioiden esiinmarssiin. Kysytään, onko yliopistoilla riehuvalle Amerikan nuorisolle sateenkaarilippu tai Palestiinan lippu rakkaampi kuin tähtilippu? Sanotaan, että Trumpin voitto uhkaa naisten "lisääntymisoikeuksia", mutta yhtä lailla moni kristitty kysyy, onko oikein, että samassa sairaalassa abortoidaan samanikäisiä kohtulapsia kuin toisessa huoneessa hoidetaan keskoskaapeissa elävinä vauvoina - ja että tästä asiasta ei voi edes keskustella ilman, että kaikkein pienimpien ja heikoimpien asiasta puhuvat leimataan ihmisoikeuksien vihaajaksi. Moni on kyllästynyt wokeen ja genderiin ja erilaiseen vaahtoamiseen samalla, kun inflaatio kiihtyy ja bensan hinta nousee. Ja moni koki myös, että siirtolaistilanne rajalla oli riistäytynyt käsistä ja että demokraatit eivät ottaneet asiaa vakavasti, vaan kuittasivat aidotkin ongelmat sillä, että republikaanit vaan haluaa pelotella tai ovat rasisteja. Nämä ihmiset eivät ehkä vastanneet gallupkyselyihin, mutta he menivät ja äänestivät.
Lisäksi asia, mitä Suomessa ei oikein huomioitu. Demokraattien kampanja epäonnistui historiallisella tavalla. Istuva presidentti, joka oli jäsenvaalissa jo valittu ehdokkaaksi ja kävi kampanjaa, möi mukeja ja kampanjakasseja, vetäytyi äkkiä kisasta muutama kuukausi ennen vaaleja. Jos demokraatit tiesivät, ettei presidentti ole toimintakykyinen, niin miksi asioiden annettiin kehittyä näin pitkälle? Bidenin tiedottaja vakuutteli pontevasti vielä muutama päivä ennen vetäytymistä, että hän jatkaa ilman muuta ehdokkaana vaaleihin asti. Puolue-eliitti junttasi Kamala Harrisin sitten kiireellä ehdokkaaksi. Ei käyty oikeaa kunnon jäsenvaalia, kuten republikaanit tekivät. Nikki Haley haastoi Trumpin kunnolla ja Republikaanit kävivät reilun jäsenvaalin, jonka Trump voitti. Se ehkä sitoutti myös Haleyn kannattajia lopulta Trumpin taakse. Kamala Harris tuskin on niin huono poliitikko kuin oikealta äärilaidalta haukuttiin, hän on varmasti aivan kelpo uran tehnyt kunnon kansalainen, mutta poliitikkona kuitenkin hyvin keskinkertainen, hänen esiintymisensä oli liiaksi varmistelevaa ja ponnetonta. Vaikka kuinka somessa jaettiin kuvia hänestä vapaudenpatsaana, niin mitään hurmosliikettä hänen tuekseen ei syntynyt. Häntä tuettiin etupäässä siksi, että haluttiin estää Trumpin valinta, ja se ei riittänyt. Hillary Clinton voitti Trumpin äänissä vuonna 2016, mutta Harris hävisi selvästi.
Mielestäni Trump teki presidenttinä edellisellä kaudellaan monia asioita oikein, kätilöi rauhaa Lähi-Itään ja Korean niemimaalle jne., mutta valitettavasti hän ei pyrkinyt nousemaan kansakuntaansa kokoavaksi hahmoksi, kuten esim. Reagan aikoinaan, vaan keskittyi ennen kaikkea täyttämään omien kannattajiensa odotuksia. Tammikuun 2021 tapahtumat puolestaan olivat musta luku Yhdysvaltain historiassa. Vaikka kaikki mellakointi ei ollut suoraan Trumpin vastuulla, teki hän nähdäkseni väärin, kun ei tunnustanut vaalitappiotaan vuoden 2020 presidentinvaaleissa. Republikaanit ovat toki perustellusti arvostelleet vaalijärjestelmän ongelmia, mm. äänestäjien tunnistautumisen suhteen, jo kauan ennen Trumpia. Mutta mitään miljoonien äänten varastamista ei ole voitu osoittaa tapahtuneeksi. Ihmisen suuruus mitataan ei voittojen päivinä, vaan kovina päivinä, tappioiden hetkinä.
Samalla on myönnettävä, että Trumpin historiallinen paluu presidentiksi on todella "come back" vertaansa vailla. Maailman vaikuttavin tosi-tv sai jatko-osan, jota muutama vuosi sitten ei monikaan olisi voinut tapahtuvaksi. Että onhan se kova ukko. Vieläpä ehdottoman raittiuden miehiä nuoruudestaan saakka, kuten myös presidentti Biden. (Ja minunkin vaatimaton persoonani.)
Meille suomalaisille - Nato-jäsenyyden myötä - Yhdysvaltain vaaleilla on isompi merkitys kuin aikaisemmin. Toivoa sopii, että kahdenvälisten suhteiden merkitys muistetaan meillä jatkossakin, kun maailmalla toimimme. Valtionjohdon vastaus ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme kysymyksiin ei saa olla vain, että "meidän on keskusteltava asiasta liittolaistemme kanssa". Jos meitä syytettiin aikanaan rähmällään olosta itään päin, niin ei jenkkejäkään pidä sokeasti kumartaa ja kilpailla, kuka meistä kiivaimmin milloistakin USA:n ja Naton linjausta kannattaa. Ja sama pätee myös EU:hun.
Kaikissa tapauksissa on syytä rukoilla maailman johtajien puolesta, ja tietysti myös maailman mahtavimman valtion - Amerikan Yhdysvaltojen - ja sen presidentin puolesta. God bless America! Jumala siunatkoon presidentti Trumpia.