Kuva on otettu 6.10.2024, kun kävin onnittelemassa Saulia tulevan 106-vuotispäivän johdosta.

Sukumme vanhin täytti tänään 106 vuotta. Tässä on muutama hänen pohdintansa pitkästä iästä, vuonna 2020 kokoamastani Kirjasta "Sauli Kaisamatin vuosisata". Sauli asui kotona 101-vuotiaaksi. Vaikka kirjan kirjoittamisen jälkeen Saulin aivoverenkiertoon vaikuttava sairaus on edennyt ja liikkuminen hidastunut, keskustelee hän silti mielellään vieraiden kanssa ja pääsee yhä rollaattorin avulla kävelemään lyhyitä matkoja.

* * *

- Sitä olen itsekin ihmetellyt, että kuinka vanhaksi tässä oikein elää. Pyörryin viime syksynä kaupungin keskustassa Elinkaaritalossa yhdessä kerhossa ja ajattelin, kun kaaduin lattialle, että jopa tuli helppo lähtö. Mutta ei se ollut vielä sen aika.

- Olen syönyt aivan tavallisia ruokia koko elämäni. Minulla on kyllä melko hyvä ruokahalu edelleen ja kaikenlainen ruoka maistuu. Sitten onkin huonosti asiat, kun ruokahalu loppuu. Mitään erikoista sanottavaa en keksi ruokavaliostani. En osaa edes sanoa, että mikä olisi mieliruokaani. Vaimoni oli hyvä ruoanlaittaja, mutta ihan tavallista, suomalaisen maaseudun perusruokaa me söimme. 

- Liikkumista pidän tärkeänä asiana. Maatilan töissä ja savotoilla liikuntaa tuli tietysti luonnostaan nuorempana. Ei silloin tarvinnut lähteä iltalenkille kuntoa kohottamaan. Kun jäin eläkkeelle, niin kävin lenkillä melkein joka päivä. Nykyään joudun turvautumaan rollaattoriin. Vielä täällä palvelutalon käytävilläkin käyn säännöllisesti kävelemässä, vaikkei olisi mitään asiaakaan. Sitähän aivan köntistyy, jos ei liiku yhtään, ja alkaa lihoakin. 

- En ole kyllä tupakoinut nuoruuteni jälkeen. Sota-aikana jonkun verran poltin, kun melkein kaikki siellä polttivat. Ei silloin tupakoinnin vaaroista tiedetty mitään. Enkä minä kova tupakkamies ollut silloinkaan. Mutta kun sota loppui, niin ei tehnyt mieli tupakkia, niin ajattelin, että mitäpä sitä tyhjää polttamaan. Olihan sitä rahanmenoa muutenkin. Molemmat veljeni tupakoivat ja toinen heistä kuolikin melko nuorena keuhkosyöpään. Ehkä se tupakoimattomuus on yksi syy, että olen saanut elää näin pitkään.

- Isä kuoli sydämen läppävian seurauksena, ja äiti sai aivohalvauksen ja eli vuosia halvaantuneena ennen kuolemaansa. Minullakin on sepelvaltimotauti, mutta lääkkeillä se on pysynyt kurissa. Olen joutunut kyllä useampia kertoja sairaalaan viime vuosina, mutta niin sitä on kuntoutunut ja päässyt taas kotiin. Minulle ei ole koskaan tehty minkäänlaisia leikkauksia.

- Isä eli melkein 86-vuotiaaksi ja äiti 92-vuotiaaksi. Isäni isä ja isäni isoisä elivät molemmat pitkästi yli 90-vuotiaiksi. Sen ajan maailmassa ne olivat kovia saavutuksia. Molemmilla vanhemmillani oli kyllä elämänsä lopulla muistin kanssa ongelmia. Isä, joka oli kova poliitikko, oli kuulemma alkanut pitää vanhainkodilla valtuuston kokousta vähän ennen kuolemaansa. Minulla ei ole ollut mitään dementian oireita. Aina minulla on ollut hyvä muisti eikä siinä tunnu vieläkään mitään vikaa olevan! 

- Liikkuminen, maiseman vaihtuminen ja ihmisten tapaaminen on pitänyt minut virkeänä. Kun vaimoni kuoli, niin sanoin lapsilleni: älkää odottako, että jään tänne mökkiin istumaan. Kävin eläkeläisten kerhoissa ja sotaveteraanien retkillä. Tein matkoja eri paikkoihin kotimaassa ja ulkomaillakin. 

- Enhän minä olisi näin vanhaksi elänyt ja näin hyvässä kunnossa, jos olisin vain kotona nököttanyt. Kyllä se, että elämässä on ollut paljon tekemistä, on pitänyt minua hengissä. En minä olisi näin vanhaksi elänyt, jos olisin vain kotona istunut!