Muistelin hartauspuheessani Kemijärven kirkkovaltuuston kokouksessa 30.10.2024 viime viikonlopun matkaani Etelä-Ranskassa Lourdes'ssa.

* * *

Hyvä kokousväki,

”Vain pisara Jeesuksen verta, ja syyllisyys pyyhitään pois”, lauletaan eräässä hengellisessä laulussa.

Kävin viime viikonloppuna Lourdes-nimisessä pienessä kaupungissa Etelä-Ranskassa, lähellä Espanjan rajaa Pyreneiden vuoristossa. En ollut siellä työtehtävissä, vaan omalla parin päivän lomalla paikassa, jonne olen jo vuosia sitten halunnut päästä.

Minulla on ikävä luonteenpiirre, että muistan vuosien ja vuosikymmenten takaa helposti, mitä joku on jossakin tölväissyt. Muistan myös, kuinka kerroin kauan sitten sosiaalisessa mediassa haaveestani päästä käymään Lourdes’ssa. Tuolloin muuan nyt jo edesmennyt tuttava, johonkin vapaaseen suuntaan kuulunut, sinällään varmasti vilpittömästi uskovainen ihminen, alkoi tentata haaveeni syitä. Hänellä oli usein tapana pilkata katolista kirkkoa ja sen menoja taikauskona ja hokkuspokkuksena. Ehkä hän ajatteli, että joku piilokatolilaisuus minussa sai aikaan toiveen päästä tähän tunnettuun katolilaisten pyhiinvaelluspaikkaan.

Ekumeenisessa hengessä kävin kuitenkin varsin hyvällä omallatunnolla tuossa pienessä kaupungissa, josta on kehittynyt kuluneiden 166 vuoden aikana merkittävä roomalaiskatolilaisten kristittyjen pyhiinvaelluskohde. Vaikka kaupungissa on vain n. 13.000 paikallista asukasta, kuulemma hotelleja siellä on keskustassa tiheydeltään toiseksi eniten koko Ranskassa. Vain Pariisissa on enemmän.

Miksi tuo pieni ja syrjäinen pitäjä sitten on niin kuuluisa kristillisessä maailmassa. Helmikuun 11. päivänä vuonna 1858 tavallisen maalaisperheen, verrattain hyvästä taloudellisesta asemasta vararikkoon joutuneen, sinällään muuten kunnollisen, mutta alkoholille hieman heikon myllärin ja hänen vaimonsa vanhin tytär, 14-vuotias Bernadette Soubirous oli paimenessa. Hän oli pienikokoinen, sairaalloinen lapsi, jonka elämä koostui jokapäiväisestä työstä perheen toimeentulon hyväksi.

Bernadette oli paimentamassa kyläkeskuksen laitamilla olevan kallioluolan läheisyydessä, ja kertoi nähneensä siellä hyvin kauniin, valkokaapuisen naisen, jota hän ei tunnistanut. Tuon kevään ja kesän aikana nainen ilmestyi Bernadettelle 18 kertaa. Hän pyysi ihmisiä mukaan katsomaan naista, mutta kukaan muu ei nähnyt koskaan tätä näkyä, ainoastaan Bernadette.

Luultavasti koko juttu olisi jäänytkin tähän ja kuitattu vain nuoren, herkän ja sairaalloisen tytön mielikuvituksena, mutta kun hän väitti sitten, että nainen on pyytänyt häntä kaivamaan maata, jotta luolan alla oleva lähde tulee esiin. Kylässä oli kuitenkin käsitys, että sillä alueella mitään lähdettä ole. Niinpä tämä nuori tyttö alkoi itse kaivaa maata, ja kun vesisuoni alkoi pulputa, herätti tapahtuma tietenkin enemmän huomiota ja se alettiin ottaa vakavammin. Bernadette kävi puhumassa myös paikalliselle papille, joka heitti hänet ensin ulos pappilasta. Myöhemmin pappi alkoi tutkia tapausta ja vuonna 1862 katolinen kirkko julisti ihmeen aidoksi, paikalle rakennettiin kirkko ja monet ovat sittemmin uskoneet lähteen veden parantavaan vaikutukseen.

Ilmestyikö Vapahtajan Äiti tuolla paikalla oikeasti? Meidän uskonelämämme kannalta tämä tieto ei tietenkään ole olennaista. Se, mitä Raamatussa lukee, riittää. Mutta mitä Bernadette kertoi Marian sanoneen hänen noiden ilmestysten aikana. Maria oli antanut selkeitä, lyhyitä ohjeita: rukoilkaa, katukaa syntejänne, käykää kirkossa. Ja että tässä elämässä ei välttämättä tule onnea, mutta tulevassa elämässä kyllä, kun Jeesukseen turvaa. Eivätkö ne ole aivan hyviä ohjeita myös meille luterilaisille kristityn elämään.

Tietysti erilaisten pyhimyskulttien ympärille on kehittynyt kaikenlaisia uskomuksia ja sellaista markkinapaikkahenkeä, joka meidän luterilaisesta näkökulmastamme voi tuntua vieraalta. Kuitenkin jos miettii tätä maailmanaikaa, ja millaisia aatteita ja oppeja maailmalta leviää, niin ehkäpä on sentään parempi, että ihmiset ylipäätään hakeutuvat perinteisten kristillisten kirkkojen piiriin kuin että heidän huomionsa olisi yksinomaan tässä maailmassa ja sen menon mukaisissa riennoissa.

Eikä tämä Bernadette Soubirous’kaan halunnut, että Lourdes muuttuu miksikään markkinapaikaksi tai että sen löytyneen lähteen vedestä tulee jonkinlainen uskon kohde. Kerrotaan, että kun hän oli nähnyt ihmisten alkavan kantaa lähteestä vettä saavikaupalla mukaansa, hän oli sanonut, ”vain pisara riittää, usko on tärkeintä”.

Myöhemmällä iällä Bernadette ei pitänyt siitä, kun pappeja ja piispoja tuli hänen luokseen kyselemään näistä ihmeistä. Vaikka hän oli oppimaton tyttö, joka myöhemmin ryhtyi nunnaksi, saattoi hän nuhdella hyvin tiukasti näitä korkeasti oppineita pappeja ja piispoja – pysykää seurakuntalaistenne luona, opettakaa ja auttakaa heitä. Älkää käyttäkö aikaa turhiin matkoihin luokseni.

Tunnustan, että minäkin kyllä ajattelin tuoda sieltä vettä kotiini ja ostin sitä varten tehdyn muoviastian. Jonotin pitkään, kun edessäni oli mummo, joka laski vettä hitaasti tippuvasta hanasta bensakanisterin kokoiseen astiaan. Kun tuli minun vuoroni, en saanut millään oman pienen astiani korkkia auki ja lopulta riuhtaisin sen auki niin, että korkin pää irtosi. En lähtenyt ostamaan uutta astiaa, vaan ajattelin, että tämä oli merkki minulle, ja lähdin pois jonosta, kun junani lähtökin alkoi lähestyä. Ei se vesi ollut tärkeintä. Pisara riittää, usko on tärkeintä.