Tänään tuli kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun 1900-luvun kenties merkittävin nainen ja yksi Aasian modernin historian suurimmista vaikuttajista, Intian pääministeri Indira Gandhi kuoli vähän ennen 67-vuotispäiväänsä.

Olen käynyt hänen murhapaikallaan New Delhissä. Hän oli kävelemässä henkilökohtaisesta kodistaan pihan halki pääministerin virka-asunnolle antamaan haastattelua brittitoimittajalle, kun sikhiuskontoon kuuluneet henkivartijat ampuivat hänet konekivääreillä kostoksi sikhien aseellisen kapinan kukistamisesta samana kesänä. Viimeisinä hetkinään ennen laukauksia rouva Gandhi vitsaili avustajiensa kanssa siitä, kuinka Ronald Reagan värjää hiuksiaan. Juhlallisemmat viimeiset sanat hän lausui edellisenä päivänä vaalitilaisuudessa Orissassa pitämässään puheessa - "En ole kiinnostunut elämään vanhaksi. Tärkeintä on palvella kansakuntaa, ja voin tehdä sen elämällä tai kuolemalla. Jos kuolen väkivaltaisen kuoleman, kuten jotkut pelkäävät ja muutamat toivovat, niin jokainen veripisarani tulee vain yhdistämään kansakuntaa."

Kotimuseossa koskettavina esineinä on reikiä täynnä oleva viimeinen mekko sekä sukkapuikkoihin kesken jäänyt kudontatyö. Ne muistuttavat, että tämäkin mitä mahtavin nainen, joka ohjasi kansakuntansa kohtaloa vuosikymmenten ajan, oli vain tavallinen kuolevainen ihminen.

Jo melko nuorena kiinnostuin Intian poliittisesta historiasta ja hankin käsiini Nehru-Gandhi dynastiaa käsittelevää kirjallisuutta. Ihailin heitä suuresti. Iän myötä kuvani heistä on monipuolistunut ja näen myös varjokohdat. Silti ajattelen, että rouva Gandhi kuuluu virheistään huolimatta ihmiskunnan suurimpien hahmojen joukkoon. Tultuaan pääministeri hän itse määrittelikin: "Isäni oli valtiomies, minä olen poliittinen nainen. Isäni oli pyhimys, minä en ole."

Pääministerinä Indira Gandhi vei maataan määrätietoisesti eteenpäin. Hänen suurimpia saavutuksiaan oli ns. vihreä vallankumous, maareformi, maatalouden koneellistaminen ja uudet viljelylajikkeet ja lannoitteet. Nehrun unelmasta alkoi tulla totta, nälänhätä väistyi. Hän lakkautti vanhojen maharadzojen erioikeudet ja kansallisti pankkeja. Myöhemmällä iällään hän käänsi linjaansa enemmän oikealle, maan talous sakkasi ja yksityisyrittäjyyttä tarvittiin. Maailmanpolitiikassa hän haki tukea milloin Amerikasta, milloin Neuvostoliitosta.

On sanottu, ettei Indiralla ollut mitään selkeää ideologiaa, jota hän olisi noudattanut, vaan hänen päämääränään oli nähdä kansakuntansa mahtavana. Hän oli nuorena ollut mukana itsenäisyystaistelun eri vaiheissa ja organisoinut jo teinityttönä Kongressipuolueen nuorisoliikkeen vastarintaa. Isänsä, suuren Nehrun, ja Mahatma Gandhin ym. vapaustaistelun johtajien läheisyys muovasi  Indiran elämää. Hän toimi isänsä epävirallisena avustajana ja neuvonantajana tämän 17-vuotisen pääministeriyden ajan, oli vähän aikaa myös puolueen puheenjohtajana, ja kaksi vuotta isänsä kuoltua tuli Intian johtoon.

Kongressipuolueen vanha kaarti, "syndikaatiksi" kutsuttu puolue-eliitti, koetti ohjata Indiraa tämän tultua pääministeriksi 1966. Valtataistelu päättyi Indiran uhkapeliin. Hän erosi maata koko itsenäisyyden ajan hallinneesta puolueesta ja perusti uuden, lähes samannimisen puolueen. Uusi Kongressipuolue voitti vaalit ja vanha puolue-eliitti huomasi vallan ja kannattajien kadonneen altaan. Intian-Pakistanin sodan päättyminen Intian voittoon johti Bangladeshin valtion syntymiseen ja vapauttamiseen Pakistanin sortohallinnosta. Indiraa pidettiin uuden valtion itsenäisyyden kätilönä ja hänen kannattajansa julistivat: "Nehru teki historiaa, mutta Indira tekee maantiedettä!"

Vallassa ollessaan rouva Gandhi teki myös suuria virheitä. Vuonna 1975 hän koki rautatieläisten lakosta alkaneiden mielenosoitusten uhkaavan yhteiskunnan vakautta, julisti maahan poikkeuslain, vangitutti tuhansia vastustajiaan ja asetti voimaan sensuurin. Taustalla oli myös tuomio siitä, että Indiran kampanjassa oli käytetty valtion työntekijöiden työaikaa vaalityössä. Indiran olisi pitänyt luopua pääministerin tehtävästä, mutta seurauksena hän määräsi katkaistavaksi sähköt oikeusistuimen talosta ja sanomalehtipainoista. Indira hallitsi maata käytännössä diktaattorina seuraavat kaksi vuotta, ja hän antoi pojalleen Sanjaylle paljon valtaa. Myöhemmin monet ylilyönnit laitettiin nousukasmaisen pojan päähän. Väitetään, että Kongressipuolue joutui vaihtamaan logoaan, koska vastustajat alkoivat pilkata entisessä logossa olevien lehmän ja vasikan tarkoittavan Indiraa ja hänen poikaansa.

Indiran kunniaksi on kuitenkin sanottava, että hän palautti demokratian ilman verenvuodatusta. Vuoden 1977 vaalit olivat vapaat - ja kansa rankaisi. Indira menetti jopa oman parlamenttipaikkansa. Uusi hallitus oli kuitenkin sillisalaatti marxilaisista äärioikeistoon, ja sitä yhdisti vain viha Indiraa kohtaan. Kolmen vuoden kuluttua kansa oli kyllästynyt riitelevään hallitukseen ja Indira palasi valtaan äänivyöryllä. Siinä välissä hän oli kiertänyt köyhistä köyhimpien luona ja joskus jopa ratsastanut norsulla maaseutukylästä toiseen. Sanjay Gandhi kuoli lento-onnettomuudessa 1980 ja Indira alkoi kasvattaa vanhempaa poikaa Rajivia seuraajakseen.

Indira Gandhin persoonaa voi pohtia hänen varhaisemmilla kokemuksillaan. Hän jäi vanhempiensa ainoaksi lapseksi aikana ja yhteiskunnassa, jossa toivottiin nimenomaan paljon poikalapsia. Murrosikäsenä hän kuuli oven takaa, kuinka täti säälitteli Indiran äidille, kuinka tämän ainoa tytär on ruma ja tyhmä. Se jätti jäljet lopuksi ikää. Indira meni nuorena naimisiin toimittaja Feroze Gandhin kanssa suuresta rakkaudesta, vastoin isänsä tahtoa. Mies ei ollut mitään sukua Mahatmalle, mutta Indiran vaalikampanjoissa otettiin silti kaikki irti Gandhin nimen mahdista. Avioliitosta syntyi kaksi poikaa, mutta yhteiselämä väljehtyi vuosien myötä. Miehellä oli muita naissuhteita ja toimittajana hän lopulta alkoi kirjoitella lehtiin aggressiivisia kirjoituksia vaimonsa puoluetta vastaan. Ilmeisesti uskonnollisista syistä ja myös poliittisen imagon takia Indira ei halunnut avioeroa ja muodollisesti avioliitto kesti miehen kuolemaan saakka. Myöhemmät elinvuotensa hän eli yksin omistautuen täysin politiikalle. Jopa poikansa kuolinpäivänä hän piti hallituksen kokouksen sairaalan käytävällä ja vaati, että yhtään asiaa ei saa jättää käsittelemättä. Elämäntavoiltaan hän oli ehdottoman raitis ja hän noudatti myös tiukkaa ruokavaliota.

Gandhin nimellä on edelleen mahtia. Indiran jälkeen hänen poikansa, miniänsä ja pojanpoikansa ovat vuorollaan johtaneet Kongressipuoluetta. Ja viikko sitten tuli uutinen, että kesken vaalikautta pidettävissä erään vaalipiirin täytevaaleissa, joissa valitaan uusi kansanedustaja, on Indiran pojantytär  Priyanka Gandhi vihdoin suostunut hänkin ehdokkaaksi. Hän muistuttaa ulkoisesti voimakkaasti Indiraa ja moni odottaa hänestä suuren isoäitinsä työn seuraajaa. Maata hallitsevan hindunationalistisen liikkeen parista tulleet viime päivien purkaukset hänen ehdokkuutensa johdosta osoittavat, että myös uusin Gandhi on syytä ottaa vakavasti.