Tällainen törkeä väkivallanteko on tietysti isku paitsi yksittäisiä ihmisyksilöitä niin myös koko demokraattista järjestelmää vastaan. Demokratiassa aseet ovat vain sana ja kynä - ja ennenkaikkea äänestyslippu. Kaikista puutteistaan huolimatta demokratia on parhaaksi havaittu hallintomuoto, ja sen varaan koko läntinen maailma valtiolliset koneistonsa rakentaa.

Sitä dramaattisempaa on, että juuri Yhdysvalloissa - maassa, joka on levittänyt demokratian nimissä vaikutusvaltaansa eri puolille maailmaa, joskus hyvinkin kyseenalaisin keinoin - demokratia ja luottamus demokraattisiin instituutioihin on viime vuosina kovasti rapautunut.

On äärimmäisen tärkeää, että tapahtunut veriteko tutkitaan perusteellisesti ja läpinäkyvästi. Elämme aikaa, jolloin erilaiset teoriat, jopa mitä älyvapaimmat, löytävät helposti kasvualustaa ja epävarmuus siitä, miten ja miksi näin pääsi tapahtumaan, voi ennestään heikentää Yhdysvaltain haurasta yhteiskuntarauhaa.

** * *

En ole viime aikoina juuri ottanut kantaa Yhdysvaltain politiikkaan. Syynä siihen on se, että se on muuttunut jatkuvasti ikävämmäksi. Joku sanoi, että "ennen USA:ssa oli kaksi hyvää puoluetta, nyt ei ole yhtään."

Perinteisesti sympatiani ovat enemmän republikaanien puolella. Syyt siihen ovat sekä henkilökohtaisia että ns. demografisia. Yhdysvalloissa asuvat sukulaiset ja tuttavat ovat olleet pääosin republikaaneja ja jo lapsesta saakka olen seurannut Yhdysvaltain politiikkaa tästä näkökulmasta. Lisäksi jos koettaisin asemoida itseäni amerikkalaisten kartalle, niin todennäköisesti pienessä maakuntapitäjässä asuvana konservatiivikristittynä, joka haluaa hajauttaa valtaa keskuksista paikallistasolle, olisin enemmän tai vähemmän republikaani. Myös puolueen kunniakas historia, orjuuden lakkauttajien ja Abraham Lincolnin puolueena, on ollut minulle tunnetasolla läheinen.

Toki en kannata Suomeen sellaista yhteiskuntajärjestelmää kuin Amerikassa - olen pohjoismaisen hyvinvointivaltion kannalla - mutta jokainen kansakunta rakentaa oman historiansa pohjalta.

Myös USA:n presidentinvaaleissa olen yleensä sympatiseerannut republikaaneja. Muistan, kuinka ystäväni kauhistelivat, kun kannatin John McCainin valintaa vuoden 2008 vaaleissa Obamaa vastaan. (Hän oli se sama herrasmies, joka muistutti vaalitilaisuudessa Obaman isänmaallisuuden kyseenalaistanutta mummoa, että vaikka he ovat monista asioista eri mieltä politiikassa, hän kunnioittaa Obamaa kanssa-amerikkalaisena.) Kun McCain sitten vuosia myöhemmin ilmoitti, ettei voi tukea Trumpia presidentiksi, muuttui tämä parjattu republikaani suomalaisten ystävieni mielestä suureksi valtiomieheksi.

Presidentti Trump on ollut poikkeuksellinen luku Yhdysvaltain ja modernin maailmanpolitiikan historiassa. Mutta sekään luku ei syntynyt itsestään, vaan nousi yhteiskunnan arvojen ja taloudellisten olojen yhä syvenevästä polarisaatiosta ja "unohtuneen kansan" kapinasta maan poliittista eliittiä vastaan. Ilman Bushia ei tullut Obamaa, ilman Obamaa ei tullut Trumpia.

Trump on niin kahtiajakava hahmo, että jos sanoo jotakin häntä ymmärtävää tai puolustavaa, saa helposti fanaatikon maineen. Mutta jos taas tämän jälkeen arvostelee häntä, joutuu hänen kiihkeiden kannattajiensa haukkumaksi. Tästä huolimatta ajattelen itse, ettei arvio hänen presidenttikaudestaan ole mustavalkoinen. Mielestäni presidenttinä hän teki monia hyviä tekoja, oli kätilöimässä rauhaa Koreaan ja Lähi-Itään ja pisti Amerikan pienyrittäjyyteen perustuvan talouden pyöriä pyörimään. Mutta Trump pilasi oman poliittisen perintönsä kieltäytymällä tunnustamasta tappiotaan vuoden 2020 vaaleissa. Presidenttikauden viimeiset viikot olivat ikävä luku Yhdysvaltain demokratian historiassa. Lisäksi hänen epäsovinnainen luonteensa ei sopeutunut niihin muotoihin, mitä presidentiltä yleensä odotetaan. Itse olisin toivonut, että hän olisi koettanut enemmän rakentaa luottamusta ei vain omien kannattajiensa parissa, vaan myös niiden, jotka eivät olleet häntä äänestäneet.

Kuitenkin pystyn hyvin ymmärtämään niitä ihmisiä, joihin Trumpin vahva retoriikka upposi, kun hän kysyi, onko oikein että sotaveteraanit makaavat kaduilla kun laittomasti maahan tulleille järjestetään etuuksia, tai onko oikein, että työpaikkojen valuessa Kiinaan woke-poliiitikot taistelevat sen puolesta, että miehet pääsevät naisten vessaan. Maailman ongelmat, saati ratkaisut niihin, ovat harvoin mustavalkoisia. Mutta liian moni amerikkalainen koki, että liian moni heille tuttu ja turvallinen asia on katoamassa. Jos Trumpia ei olisi ollut, joku muu vastaava poliitikko olisi voinut täyttää hänen paikkansa.

Yhdysvallat tarvitsisi nyt kansakuntaa kokoavia voimia ja muistutuksia siitä, että syvistäkin näkemyseroista huolimatta voisimme nähdä toisemme ihmisinä. Kumpikin poliittinen äärilaita kantaa vastuuta siitä, mikä ilmapiiri maan poliittisessa elämässä vallitsee. Vastapuolen demonisointi vaarantaa demokratian.

Britanniassa, USA:n vanhassa emämaassa, käytiin vastikään vaalit. Monenlaista dramatiikkaa siihenkin sisältyi. Mutta entinen pääministeri toivotti uudelle menestystä ja uusi kiitteli entistä. Vallanvaihto oli rauhallinen, vaikka vaalitulokseen moni oli varmaankin tyytymätön. Suomen presidentinvaaleissa toisen kierroksen voittanut ehdokas meni vielä vaali-iltana tapaamaan hävinnyttä ehdokasta hänen vaalivalvojaisiinsa. Vaikken ollut kummankaan ehdokkaan suuri ihailija, niin tällaisen eleen symboliikkaa pidän suurena.

Jossain keskustelupalstalla kysyttiin, eikö 300 miljoonan asukkaan maasta todella löydy muita ehdokkaita. Ja luultavasti moni haluaisi nähdä presidentinvaaleissa muut ehdokkaat kuin nämä kaksi vanhaa herraa ja uusintaottelun vuoden 2020 vaaleista. Mutta jos demokraattinen järjestelmä asettaa nämä mainitut herrat (molemmat muuten ehdottoman raittiuden miehiä) lopulta suurimpien puolueiden ehdokkaaksi presidentinvaaleihin, niin vaali käydään käytännössä heidän välillään. Ja siihen on demokratiassa tyytyminen. Toivottavasti vaalit voidaan käydä rauhallisesti.

Jumala siunatkoon presidentti Trumpia ja presidentti Bidenia. God bless USA.