hautakivi.jpg

Kun Keskustan puoluekokous käydään lauantaina, niin ajattelin nyt siihen saakka jakaa muutamia muistojani liittyen puheenjohtajaehdokas Katri Kulmuniin, kun luulen aiheesta jotain tietäväni. Monet kyselevät nyt, kuka on tämä Katri Kulmuni ja millaista hänen toimintansa on ollut. Me Keskusta-aktiivit toki hänet tunnemme, mutta suuri yleisö ei välttämättä yhtä hyvin.

 

Aloitin Katrin kanssa yhteistyön Lapin Keskustanuorissa, kun olimme molemmat parikymppisiä; tapasin hänen ensimmäisen kerran Kajaanissa syksyllä 2007. Matkan varrelle on mahtunut paljon. Olemme erilaisia ihmisiä ja olleet monesti asioista eri mieltä. Yhteen on otettu joskus kovastikin, mutta jatkettu silti yhteistyötä Keskusta-aatteen pohjalta. Kansanliike kokoaa erilaisia ihmisiä yhteisten tavoitteiden taakse.

 

Olen ottanut yllä olevan kuvan Katrista vanhalla kännykkäkameralla muistaakseni kesällä 2010, kun odotellessamme jotain tapahtumaa alkavaksi puoluetoimistolla kävimme joutessamme Kekkosen haudalla. Tunsin jo tuolloin suuren joukon nuoria keskustalaisia. Katri oli ainoa, joka koskaan lainasi minulta esim. Santeri Alkion teoksia, joista sitten keskustelimme. Myös Urho Kekkosen elämäntyö ja etenkin ulkopolitiikka kiinnosti häntä. Opiskelimme molemmat Rovaniemellä Lapin yliopistossa, Katri opiskeli kansainvälisiä suhteita ja puhui jo tuolloin viittä kieltä.

 

Aloitimme suunnilleen yhtä aikaa poliittisen uramme alkutaaperrusta. Ystävystyimme oikeastaan vasta vuosia myöhemmin, mutta järjestötoiminnan parissa teimme yhteistyötä jo tuolloin. Oli hauska havaita, miten otsa rypistyi ja todella aito suuttumus nousi Katrin naamalle monta kertaa hänen havaitessaan keskittämispoliitikkojen tekemiä linjauksia. Peräpohjolaisen maaseudun tyttönä maakuntien väheksyminen oli hänelle todella vastenmielistä. (Edelleenkään Katri ei ole oppinut teeskentelemään aina iloista, kuten monet poliitikot tekevät, vaan jos tympäsee, niin se näkyy kyllä hänestä.)

 

Sanotaan, että Keskusta on myötäillyt liikaa milloin Kokoomusta, milloin Vihreitä jne. ja siksi kannatus on pudonnut. – Toki osin kyse on vain mielikuvista, mutta kirkkaammalle aatteelliselle linjalle on silti varmasti tarvetta. Katrissa on todella ainesta tahtopoliitikoksi.

 

Keskustanuorissa minulla oli monia ystäviä, jotka olivat minulle ihmisinä ja ystävinä tuolloin paljon läheisempiä kuin Katri. Jotenkin kuitenkin vakuutuin, että Katrissa on ainesta. Esitin muutamien kavereitteni kanssa, että Katri pitää nostaa Suomen Keskustanuorten liittohallitukseen. Katri lähti kampanjoimaan tosissaan, kiersi kaikki nuorten piirijärjestöt, ja vakuutti valitsijat. Kalajoella lokakuussa 2009 pidetyssä liittokokouksessa – samassa, jossa Antti Kurvinen valittiin liiton puheenjohtajaksi – Katri sai ylivoimaisen äänten enemmistön liittohallituksen jäsenten vaalissa.

 

Kuulin, kun jotkut minulle tuntemattomat keskustanuoret olivat jutelleet keskenään: ”Äänestimme sitä sympaattista Lapin tyttöä.” Siitä alkoi Katrin laajempi toiminta ja tunnettavuus Keskusta-liikkeessä. Uskon, ettei Katrilla ollut tuolloin mitään määrätietoista haavetta poliitikon urasta eikä hän ollut lähdössä vuoden 2011 vaaleihin. Mutta tuon liittokokouksen tuoma suuri kannatus havahdutti monet meistä ymmärtämään, että Katrin persoona sekä korkea työmoraali ja ”turnauskestävyys” kampanjoissa voi vielä tulevaisuudessa kerätä laajalta äänestäjien joukolta kannatusta tärkeiden keskustalaisten yhteiskunnallisten tavoitteiden taakse.

 

Katrimainos2011.jpg

. Nämä kuvat on otettu Pelkosenniemen Suvannon kylässä vuonna 2010 Lapin Keskustanuorten tapahtumassa ja mainos on vanha lehtimainos vuoden 2011 eduskuntavaaleista. Kuvat muistuttavat minulle siitä, miten vaatimattomissa oloissa me kampanjaa kävimme. Ei ollut kalliita mainostoimistoja ja lehti-ilmoituksissakin oli minun satasen kameralla otettuja räpsyjä. Mutta kampanjassa oli mukana sydän ja aate.

 

Lokakuussa 2009 Katri oli valittu Suomen Keskustanuorten liittohallitukseen. Hän sai yli 80 %:n kokousedustajan kannatuksen ja oli ylivoimainen ääniharava vaalissa, vaikka oli entuudestaan vielä melko tuntematon oman piirinsä ulkopuolella. Tämä sai varmasti monet lappilaiset ajattelemaan, että Katrissa on ainesta isompiinkin vaaleihin.

 

Palatessamme liittokokouksesta isommalla lappilaisten keskustanuorten porukalla pysähdyimme jonnekin Pohjois-Pohjanmaalle huoltoaseman kahvilaan. Sanoin siinä Katrille – alapa harkita, että lähdet ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin.

 

Omalta kohdaltani olin päättänyt, etten lähde ehdokkaaksi. Lopettelin opintojani Lapin yliopistossa enkä löytänyt itsestäni sisäistä paloa eduskuntavaaleihin. Ystäväni Susanna Junttila oli ollut ehdokkaana vuoden 2007 vaaleissa ja saanut noin 2000 ääntä, mutta hän lopulta kieltäytyi tavoittelemasta ehdokkuutta seuraaviin vaaleihin.

 

Kevät 2011 oli hyvin haastavaa aikaa. En ollut missään palkkatyössä, vaan elin käytännössä ainakin kaksi kuukautta täysin Katri Kulmunin ja Eeva-Maria Maijalan eduskuntavaalikampanjoille. Juuri millekään muulle ei elämässä jäänyt aikaa. Kumpaakaan ei pidetty aluksi potentiaalisena läpimenijänä. Eeva-Marian mies vitsaili: ”On se Jannella huonosti asiat, on kahden naisen loukussa – eikä kumpikaan ole edes oma!” Lopulta kävi kuitenkin niin, että Maijala sai Keskustan ehdokkaista eniten ääniä ja tuli valituksi ja Katrin läpimenokin jäi 270 äänen päähän.

 

Kun nyt tällä järjellä ajattelen, niin kyllähän kampanjamme oli melkoista höseltämistä. Suurin virhe tehtiin siinä, että tukiverkostoa olisi pitänyt alkaa rakentaa aikaisemmin ja Peräpohjolan piirin jäsenvaalissa olisi täytynyt kampanjoida vahvemmin. Se olisi tuonut Katrille laajemman pohjan itse eduskuntavaaleihin. Kun Tuija Palosaari saatiin alkutalvesta kampanjapäälliköksi, niin sitten kyllä alkoi tapahtua. Luulen, että jos vaalikampanjointi olisi kestänyt pari viikkoa kauemmin, niin Katri olisi tullut valituksi.

 

Katrin vahvoja Keskusta-arvoja ja aatteellisuutta korostaneet vaaliteemat herättivät luottamusta ihmisissä. Tietysti nuori ikä arvelutti. Katri oli tuolloin vasta 23-vuotias. Hän sanoi TV-mainoksessa: ”Kyllä nuorikin voi tulla valituksi eduskuntaan – kun vain saa riittävästi ääniä.” Oli ihmisiä, jotka nauroivat vaaliteltoilla avoimesti: ”Mene tyttö kotiin kasvamaan” ja heittivät vaalimainoksen maahan naaman edessä. Mutta sellaiseen pitää tottua. Katri sai huomattavaa julkisuutta, kun hän sai työpaikan ulkoministeriöstä silloisen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen lehdistöavustajana. Tuolloin Paavo vaikutti vielä vahvasti Keskustan riveissä. On surullista, miten asiat ovat sittemmin menneet.

 

Jotkut ovat ylikorostaneet rooliani ”kuningattarentekijänä” Katrin ensimmäisissä eduskuntavaaleissa. Se ei pidä paikkaansa. Minä olin kyllä ensimmäinen, joka teki esityksen Katrin ehdokkuudesta ja aloin herättää keskusteluja asiasta. Mutta ilman Tuijaa ja merilappilaisten ydinporukkaa, joka lähti kampanjaan mukaan, ei hommasta olisi tullut mitään. Se into ja tarmo, millä he omistautuivat asialle, oli todella ihailtavaa. Seuraavissa eduskuntavaaleissa olikin sitten jo laaja verkosto ympäri Lappia.

 

Uskon, että eduskuntavaalit 2011 olivat Katrille varmasti hyvin kasvattava kokemus ihmisenä. Hän lähtikin vaalien jälkeen sitten jatkamaan opintojaan Pietariin ja hankki lisää työkokemusta myös politiikan ulkopuolelta. Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa hänestä tuli kotikaupunkinsa Tornion ääniharava ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Seuraavissa eduskuntavaaleissa hän olikin jo koko Lapin ääniharava ja sai Keskustan ehdokkaista oman vaalipiirinsä äänistä suhteellisesti toiseksi eniten ääniä, heti Juha Sipilän jälkeen. Mutta tuo vuoden 2015 vaalitulos ei olisi onnistunut ilman vuoden 2011 vaaleissa kerättyä pohjaa.

 

Katri2007.jpg

Tässä on kaksi valokuvaa elämäni varrelta. Ensimmäinen on otettu 26.10.2007. Tapasin tuolloin ensimmäisen kerran elämässäni torniolaisen keskustanuorten Katri Kulmunin, Kajaanissa Keskustanuorten liittokokouksessa. Joku otti meistä kuvan ruokapöydässä, kun lappilaiset hioivat strategiaansa kokousvalintoihin. Toinen kuva on otettu 4.7.2019, jolloin tapasin Katrin työvoima- ja elinkeinoministerinä, ministeriön virkahuoneessa.

 

Olemme me vähän muuttuneet! Niin ulkoa kuin varmasti sisältäkin!

 

Tähän väliin on mahtunut paljon. Olen aikaisemmin kertonut varhemmasta yhteistyöstämme. Vuosina 2015-19 olimme kuitenkin tiiviimmin tekemisissä, kun päädyimme samaan työpaikkaan, Suomen eduskuntaan. En ollut Katrin avustaja (en ole koskaan ollut, vaikka monesti niin luullaan), vaan olin koko aikani eduskunnassa lappilaisen Eeva-Maria Maijalan eduskunta-avustajana.

 

Monesti saman vaalipiirin kansanedustajien kesken syntyy kilpailuasetelmia ja jännitteitä, mikä on sinällään luonnollista, mutta Eeva-Marian ja Katrin yhteistyö toimi hyvin ja perustui luottamukseen. Eeva-Maria valitettavasti putosi eduskunnasta viime keväänä, mutta hän on silti mukana tukemassa nyt Katria Keskustan puheenjohtajaksi. Jo aikaisemmin hän tuki Katria julkisesti ja näkyvästi Keskustan varapuheenjohtajakisassa. Moni kansanedustaja olisi vastaavassa tilanteessa voinut asettua vastahankaan pelätäkseen, että nyt tuosta toisesta tulee sitten vaalipiirin ykkösedustaja ja oma asema kärsii. Mutta todellinen kansan ja aatteen edustaja katsoo pidemmälle kuin omaa hetkellistä etuaan.

 

Minulla ja Katrilla oli työhuoneet samassa rakennuksessa ja samassa kerroksessa. Kävimme usein, jos aikataulut sallivat, keskusteluja ajankohtaisista kysymyksistä. Arvostan sitä, että Katri ei kuvittele olevansa kaikkitietävä, vaan kysyy mielipiteitä ja neuvoja ympärillään olevilta ihmisiltä. Katri on tunnollinen ja haluaa perehtyä asioihin huolella ja eri näkökulmista. Voin vakuuttaa, että annoin hänelle joskus palautetta hyvinkin rapsakasti. Joskus varmasti kuului käytävälle asti…

 

Kun Katri tuli valituksi Keskustan varapuheenjohtajaksi vuonna 2016, hänen aikataulunsa muuttui tietysti melkoisesti. Katri lupasi kiertää ympäri Suomea, keskustalaisen kenttäväen parissa, ja sitä hän on tehnyt. Melkein joka viikonloppu hän oli jossakin päin maata pitämässä tupailtoja tai käymässä piirikokouksissa. Kuluneiden neljän vuoden aikana yli 600 yleisötilaisuutta! Sen sovittaminen ei ollut aina helppoa, kun oma vaalipiirikin piti hoitaa. Tämä kuitenkin loi pohjaa tulevaan ministerin ja – toivottavasti – puolueen puheenjohtajan tehtävän velvoitteiden täyttämiseen.

 

Tietenkin yhteistyöhömme ja ystävyyteemme mahtuu paljon luottamuksellisesti käsiteltyjä asioita, jotka kerron korkeintaan joskus vanhana muistelmissani, jos elän, tai ehken silloinkaan. Voin sanoa, ettei Katri aina päästä lähipiiriään helpolla. Luulen, että järjestökoneemme johtoon sellainen nainen tarvitaankin. Joka pistää puoluetoimiston ja puoluekoneiston lujasti töihin.

 

Joskus minulta kysytään, että millainen Katri on oikein ihmisenä. Mitäpä siihen sanoisin? Vaikka olemme monesti riidelleet ja kokeneet koviakin asioita, niin eteenpäin on menty. Olen poliittisen toimintani aikana auttanut monia ihmisiä ja kampanjoita, aikaani ja voimiani säästämättä. Lapsena mummi toisteli minulle usein lausetta: ”Kiittämättömyys on maailman palkka.” Ja kieltämättä, silloin kun itse olisi tarvinnut apua tai edes jonkinlaista henkistä tukea, niin nämä ihmiset ovat usein pysyneet kaukana, tai sitten muuttuvat sellaisiksi, etteivät kestä enää muuta kuin ylistystä ympärillään. Ei tietenkään politiikassa ihmisiä auteta vastapalvelusten toivossa, vaan tuettava sitä henkilöä, joka kuhunkin tehtävään on sillä hetkellä paras.

 

Mutta Katri on kuitenkin pitänyt yhteyttä myös niinä huonoina päivinä eikä ole unohtanut ystäviään, valitsijoitaan, juuriaan. Se kertoo hänestä ihmisenä. Kun hänet oli valittu lähes 10.000 äänellä eduskuntaan keväällä 2015, niin juhlahumu Lapissa oli valtava ja lehtiotsikot nostivat Kulmunin nimeä. Kun Katri soitti minulle ensi kerran valintansa jälkeen, sanoin hänelle: ”Nyt ne huutavat nimeäsi iltapäivälehtien lööppejä myöten, mutta muista, että minulle olet aina vain se sama pyöreäpäinen tyttö Alatornion Kyläjoelta.” Hän nauroi ja sanoi, että näin se on hyvä.