Hyvä juhlaväki!
Vaikka sää ei olekaan tänään kovin keväinen, niin juhlimme kuitenkin tätä kevään juhlaa ja suomalaisen työn juhlaa.
On hienoa, että Kemijärven Keskusta elvytti reilut kymmenen vuotta sitten tämän perinteen pitää Vihreää Vappu -juhlaa ja että se on nyt joka kevät saatu uskollisten talkoolaistemme voimin järjestetyksi.
Tietääkseni Lapin kunnista lisäksi ainoastaan Torniossa pidetään keskustalaista vappujuhlaa säännöllisesti joka kevät.
Muistan, kun tätä juhlaa alettiin Kemijärvellä ensimmäisen kerran järjestää pitkän tauon jälkeen, niin kuului jupinaa, että miksi keskustalaiset tulevat häiritsemään työväen juhlaa ja järjestävät yhtä aikaa tapahtumaansa juuri vappuna.
Vappu ei kuitenkaan ole vain vasemmistolaisen työväen juhlaa. Eiköhän keskustalainen väki ole vähintään yhtä paljon työtä tehnyt tämän maan rakentamiseksi – puolueen alkuaikoina etupäässä maatalouden parissa, mutta nyttemmin kaikissa ammattiryhmissä.
Lapissa työväen vasemman laidan, vanhan SKDL:n, ja Maalaisliiton välinen raja ei ollut aikanaan kovin selvä. Kun sodan jälkeen vaatimattomia pientiloja viljeltiin aineellisesti niukoissa oloissa, niin ei ollut juuri mieltä kokea naapurimökin isäntää luokkaviholliseksi, vaikka toinen oli maalaisliittolainen ja toinen kommunisti.
Jopa vanha suojeluskuntalainen, Kemijärveä 28 vuotta eduskunnassa edustanut Matti Oskari Lahtelakin, vetosi uransa loppuvaiheessa eduskuntapuheissaan, että tulkaa edes te toverit vasemmalta tukemaan näitä esityksiä vähäväkisen maaseudun auttamiseksi, kun nuo porvarit eivät niistä innostu!
Mutta rajalinja sosialistien ja ei-sosialistien välillä oli silti olemassa, ja on se edelleen, vaikka puoluekenttä onkin muovautunut nykyään eri tavoin.
Tästä rajalinjasta kuvaavan esimerkin antaa vanha kasku, jota mm. presidentti Urho Kekkonen käytti jossain kirjoituksessaan. Tarinan mukaan jossakin korpimailla sotien jälkeen oli kaksi pientä asutustilaa. Toisen isäntä oli maalaisliittolainen ja toisen isäntä oli kommunisti. Molempien mökkien katot alkoivat sateisena kesänä vuotaa. Tuolloin maalaisliittolainen isäntä haki päreitä, kiipesi katolle ja paikkasi vuotavan kohdan. Mutta SKDL:ää äänestävä isäntä meni pihalleen seisomaan ja alkoi huutaa ja kirota ankarasti yhteiskuntaa, joka antaa köyhän ihmisen asua vuotavassa talossa.
Hyvät ystävät!
Keskusta koki historiansa ankarimman vaalitappion pari viikkoa sitten käydyissä eduskuntavaaleissa. Kannatus putosi yli seitsemän prosenttiyksikköä ja menetimme 18 kansanedustajapaikkaa. Kato kosketti Lapin vaalipiiriä, jossa Itä-Lappi menetti oman edustajansa.
Keskustan vaalitappiolle on haettu monenlaisia syitä. Osa arvioista on keskittynyt sinällään oikeisiin, mutta kuitenkin toisarvoisiin tekijöihin.
Puhutaan paljon viestinnän pettämisestä ja siitä, ettei Keskusta saa pärjää mediassa. Totta onkin, että porvarihallituksessa Kokoomus onnistuu usein ottamaan julkisuudessa rusinat pullasta, ja Keskusta kantaa vastuun vaikeista päätöksistä. Luonnollisesti esim. vähäosaisia koskevat leikkaukset kirpaisevat enemmän meidän kuin Kokoomuksen keskimääräistä äänestäjäkuntaa. Ja harva muisti, että se oli juuri Keskusta, joka ajoi esim. takuueläkkeen tai opintotuen huoltajalisän nostoa.
Eikä media, jonka toimittajista valtaosa on nykyään vihreitä tai vasemmistolaisia, tietenkään suhtaudu Keskustaan myötämielisesti.
Kuitenkin on vakavasti pohdittava, onko vika markkinoinnissa, vai sittenkin myös siinä, että markkinoimamme tuote oli osittain väärä. Jos kauppias myy pahaa voita, niin ei menekkiä auta se, että ostaa lisää mainoksia lehtiin ja vakuuttelee, että kyllä se nyt kuitenkin hyvää on, älkää vaihtako margariiniin.
Pitkäaikainen keskustavaikuttaja, Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki kirjoitti vaalien jälkeen:
”Vaalitappion myötä on tullut tavaksi sanoa, ettei viesti mennyt perille. Keskustan viesti meni perille, mutta kannattajamme eivät pitäneet viestistä. Viesti oli väärä.
Keskusta unohti, että puolueen pitää kuunnella, mitä ihmisillä on sanottavana. Lopulta viestit vähenivät, koska keskusta ei vastannut ihmisten huoliin. Palaute tuli äänestyspäivänä.”
On sanottu myös, että kun vaikeat ajat vaativat vaikeita päätöksiä, niin Keskusta joutui tekemään kipeitä ratkaisuja, joita äänestäjät eivät ymmärtäneet.
Osittain tämä on totta. Mutta olemme ennenkin joutuneet kantamaan vastuuta Suomen vaikeina aikoina, eikä kannatuksen romahdus ole ollut näin suurta.
Toivon, että Keskustan politiikassa näkyy jatkossa vahva aatteellisuus pelkän kokoomuslaisen talousretoriikan sijaan. Tietenkin valtion talous täytyy pitää kunnossa, mutta missä olivat avauksemme aluepolitiikan tai sivistyspolitiikan osalta? Moni meistä koetti vuosien ajan kiinnittää huomiota epäkohtiin ja varoittaa tulevasta katastrofituloksesta. Köyhän asia, puolueen rooli sivistysliikkeenä, aktiivinen ulkopolitiikka ja koko maan tasapuolinen kehittäminen – ne täytyy olla politiikkamme kärkenä.
Myös ministerivalinnat olisi syytä jatkossa tehdä tasapuolisesti puolueen eri virtaukset huomioiden ja miettiä, kannattaako valita ministereitä, joilla ei ole mitään kokemusta keskustalaisesta traditiosta. Tai mitä puoluedemokratialle merkitsee se, että hallituspolitiikassa ajetaan täysin puoluekokouksen päätösten vastaisia linjauksia, kuten esim. taksiuudistuksessa tehtiin.
Keskustan sisällä käydään usein keskustelua siitä, tulisiko mennä voimakkaasti suurkaupunkeihin vai ennemmin varmistaa maaseudun äänten säilyminen. Vaalituloksemme osoittavat kuitenkin, että kun häviämme, niin häviämme kaikkialla Suomessa. Kun voitamme, niin yleensä voitamme silloin niin Utsjoella kuin Helsingissä kautta linjan. Keskustalainen aate ja sanoma kyllä puree kaikkialla, jos se vain on kirkkaana politiikkamme ytimessä.
Se on kuitenkin selvää, että jos Keskustan johtaman hallituksen hallitusohjelmassa ei puhuta mitään aluepolitiikasta, niin suunta on väärä.
Kritiikki Keskustaa kohtaan kuitataan nyt helposti sillä, että vaikeat ajat vaativat vaikeita päätöksiä. Ja pakko niitä olikin tehdä ja hyviä tuloksia on saatu aikaan. Mutta silti osa päätöksistä on ollut todella vaikeita meille ja joista perustellusti voi kysyä, olisiko säästöt saatu aikaan muilla tavoin? Olivatko esim. keliakiaa sairastavien ruokavaliokorvausten poisto tai diabeteslääkkeiden korvauskäytännön muuttaminen välttämättömiä päätöksiä? Pelastuiko valtiontalous juuri näiden leikkausten ansiosta, vai olisiko nämä kaikkein vähäosaisimpiin kohdistuneet säästöt voitu hakea muualta?
Urho Kekkonen sanoi: ”Pitäkää puolueen linja sellaisena, ettei kukaan voi syyttää, että Maalaisliitto on unohtanut köyhän ihmisen asian.”
Ja Santeri Alkio toivoi, että kykenemme aina itsekritiikkiin myös omista tekemisistämme. Sen sijaan, että alamme haukkua äänestäjiä, että olivatpa ne tyhmiä, kun eivät äänestäneet meitä.
Uskallan sanoa, että minun kohdallani kritiikissä kyse ei ole jälkiviisaudesta.
Kirjoitin vuosi sitten kirjan "Taisteluun desentralismin puolesta" ja koetin herättää aatteellista keskustelua puolueen linjasta. Valitettavasti vastauksena oli lähes täysi radiohiljaisuus ja tai syyttely, että ei saa arvostella puolueen johtoa. Tietenkin on kunnioitettava demokraattisia päätöksiä, joilla kulloisetkin vastuunkantajat on valittu, eivätkä ratkaisut ongelmiin ole mustavalkoisia, mutta totuus kuitenkin on se, että me Keskustan aktiivit olemme eläneet pitkälti omassa kuplassamme emmekä ole ottaneet vakavasti signaaleja äänestäjäkunnasta.
Keskustan uuden puheenjohtajan valinnasta on kuluneet viikot keskusteltu nyt kovasti. Keskustelisin itse mieluummin linjasta eikä henkilöistä. Vaalitappio ei ole yhden ihmisen syy eikä yksi ihminen puoluetta voi pidemmällä tähtäimellä nostaakaan. Kansanliike on muutakin kuin johtajat, jotka vuorollaan aina vaihtuvat, mikä on aivan luonnollista.
Me saamme valittua kyllä hyvän uuden puheenjohtajan, mutta ei se pelasta Keskustaa, jos emme onnistu uudistamaan Keskustaa sen alkiolais-kekkoslaiselta ideologiselta perustalta. Tämä kansanliike kasvaa vain juuriltaan.
Kun Keskustan politiikan kärkenä ja ytimessä ovat aateperustastamme nousevat tavoitteet, niin tuolloin kestämme paremmin myös sisäiset erimielisyydet, ja voimme palauttaa suomalaisten luottamuksen.
Tämä kansanliike esti vuorollaan saksalaisen monarkian, fasismin ja kommunismin nousun Suomessa. Se rakensi kansalaissovun, joka mahdollisti talvisodan ihmeen, ja oli uuden ulkopoliittisen suunnan, Paasikiven-Kekkosen linjan vankkumattomin tuki sotien jälkeen. Sen johdolla luotiin kansaneläke-, lapsilisä- ja sairasvakuutusjärjestelmä, teollistettiin Pohjois- ja Itä-Suomi ja rakennettiin koko maan kattava korkeakouluverkko, joka oli avoinna muillekin kuin rikkaiden perheiden lapsille.
Tätä liikettä tarvitaan edelleen, mutta sen on kasvettava juuriltaan.
Hyvät ystävät!
Yksi syy, miksi lähdin ehdokkaaksi tämän kuun 26. päivänä käytäviin Euroopan parlamentin vaaleihin, on se, että haluan palauttaa alkiolais-kekkoslaiset arvot kunniaan Keskustan sisällä ja nostaa ne myös suomalaisen politiikan keskiöön. Ne arvot, jotka tekivät Maalaisliitosta mahtavan.
Vaalilauseeni on – ”Kekkosen linjalla eteenpäin!”
Te kemijärveläiset ja itälappilaiset tiedätte, mitä kaikkea Urho Kekkosen poliittisen toiminnan tuloksena tällekin alueelle saatiin. Aika on muuttunut, mutta monet yhteiskunnalliset ongelmat ovat edelleen samoja. Sama on myös kotiseuturakkaus, joka saa monet tuntemaan tuskaa, kun ihmiset vedetään juuriltaan irti ja pakotetaan muuttamaan pois synnyinseuduiltaan.
Vuonna 1994 olisin äänestänyt EU-jäsenyyttä vastaan ja vielä suurempi virhe Suomelta oli liittyä euroalueeseen, ainoana pohjoismaana. Toisaalta olemme nähneet Brexitin myötä, että EU:sta noin vain ole järkevää lähteäkään. Meidän on nyt vaikutettava sisältäpäin ja puolustettava tinkimättömästi kansallista etua.
Julkisella tukilistallani on nyt noin 390 nimeä eri puolilta Suomea. Voitte tukea kampanjaa kirjoittamalla nimen tukilistalle, joka on tuolla teltalle esillä. Nimen kirjoittaminen ei sido mihinkään.
Kampanja vaatii myös runsaasti varoja, joita on koetettu kerätä pieninä puroina eri puolilta. Kampanjaan kerätään varoja mm. myymällä kirjoittamiani kirjoja, joita on täälläkin mahdollista ostaa minulta 20 euron hinnalla.
Ennen kaikkea tärkeää on kuitenkin jalkatyö, tai kuten ennen kutsuttiin – penkkivalistus. Puhukaa ihmisille, sukulaisille, ystäville, tuttaville ja kehottakaa heitä äänestämään EU-vaaleissa. Vanhan ajan vaalikuljetuksetkin ovat vielä tarpeellisia heille, joiden on hankala päästä itse äänestyspaikalle.
Myös heille, jotka eivät asu Lapissa, vaalia kannattaa markkinoida. Kaikki eivät nimittäin muista, että EU-vaaleissa on vain yksi lista koko maassa kullakin puolueella. Olen saanut monia yhteydenottoja, että äänestäisimme muuten sinua, mutta kun asumme toisessa vaalipiirissä. Koko Suomi on kuitenkin nyt yhtä vaalipiiriä. Vaalityötä tehdään kaikkialla Suomessa ja olen iloinen, että tukiryhmässäni on runsaasti ihmisiä eri puolilta maata.
Hyvät ystävät!
Vaalikampanjassani ei ole kyse minun urakehityksestäni. Olisi tietysti hurjan suuri etuoikeus ja upea kokemus saada palvella Suomen kansaa Euroopan parlamentin jäsenenä, mutta enköhän minä lakimiehenä joitakin hommia keksi, vaikken valituksi tulisikaan.
Kyse on nyt siitä, saammeko meille lappilaisille tärkeät arvot ja perinteiset Keskusta-arvot nostettua siihen asemaan, johon ne tässä yhteiskunnassa kuuluisivat. Ja saammeko raivattua niille tavoitteille enemmän elintilaa myös Euroopan Unionin tasolla.
En anna vaalilupauksia, joita on mahdotonta toteuttaa, mutta sen voi luvata, että kaikissa tilanteissa tulisin puolustamaan hajautetun yhteiskuntarakenteen ideologiaa, keskittämispolitiikkaa vastaan – itsenäisten kansallisvaltioiden Eurooppaa, liittovaltiokehitystä vastaan – kristillis-juutalaiseen arvomaailmaan pohjautuvaa eurooppalaisuutta ja ihmisoikeuksia, äärivasemmiston, äärioikeiston ja ääri-islamilaisuuden nousua vastaan!
Konkreettisella tasolla kansallisen etumme puolustaminen näyttäytyy esim. siinä, että puolustan tinkimättä suomalaisen metsänomistajan ja metsätalouden etuja ja vastustan kaikkia niitä hakkuurajoituksia, joilla suomalainen metsä aiotaan museoida! Suomessa metsien kasvu on muutamassa vuosikymmenessä saatu kaksinkertaistettua. Siinä te yksityismetsänomistajat olette tehneet mahtavia ympäristötekoja. Kun tämä upea kehitys Suomen metsien kestävässä hoitamisessa huomioidaan, niin saatte aivan hyvällä omallatunnolla ajaa bensa- tai dieselautoilla ja syödä punaista lihaa vaikka joka päivä koko loppuelämänne ajan!
Pois siis syyllistäminen! Puolustetaan rohkeasti omaa elämäntapaamme! Luontoa on vaalittava, me keskustalaiset elämme luonnosta ja rakastamme luonnonläheisyyttä, mutta emme voi hyväksyä epärealistista luontosuhdetta, jota betonipihoilla asuvat kaupunkilaisvihreät mielessään vaalivat.
Presidentti Trumpin tavoin raittiusmiehenä voin myös luvata, että jokainen päivä edustaisin teitä selvin ajatuksin, sanoin ja teoin! Komission puheenjohtaja Juncker ei taida tässä asiassa olla ihan meidän linjoillamme…
Perussuomalaisten Jussi Halla-Aho, joka on toiminut Brysselissä meppinä viimeiset viisi vuotta ja palaa sieltä kesällä Suomeen, kertoi vastikään eräässä haastattelussa, että perhe-elämän ja mepin työn yhdistäminen on mm. runsaan matkustelun takia erittäin hankalaa, etenkin jos perhe asuu Suomessa. Halla-Aho totesi haastattelussa, että mepiksi kannattaisi valita ensisijaisesti poikamiehiä!
Voisi siis hieman huumorilla sanoa, että minulla on nyt myös Halla-Ahon suositus! Perheettömänä ihmisenä voin nimittäin käyttää aikani, tarmoni ja energiani teidän hyväksenne Brysselissä. Minulla ei ole myöskään muita sellaisia virkoja tai tehtäviä, jotka estäisivät mepin työn täysipainoisen hoidon.
Eduskuntaan valituista meppiehdokkaista esim. Vasemmistoliiton Merja Kyllönen tai Kristillisten Sari Essayah eivät aio hoitaa tehtäväänsä ollenkaan tai vain lyhyen aikaa, vaikka tulisivat valituksi. Näin he ovat julkisesti kertoneet.
Minä puolestani voin kertoa, että olen tosissani ehdolla näissä vaaleissa. En ollut ehdokkaana eduskuntaan, vaikka sinne olisi paljon helpompi päästä kuin Brysseliin. Mielestäni se todistaa teille, että pyrkimykseni edustajaksenne Brysseliin on vakava eikä kyse ole vain yhdestä konstista päästä poliittiselle uralle.
Hyvä juhlaväki!
Olen sanonut tässä useamman kerran, että keskustalainen kansanliike kasvaa vain juuriltaan.
Urho Kekkonen siteerasi MNL:n suvijuhlilla Torniossa vuonna 1954 puheessaan peräti kaksi kertaa Aaro Hellaakosken riimejä:
"Juuremme kunhan kestää, / mikään ei voi estää / nousua uudelleen, / kasvua yhä esiin / satoisampiin kesiin, / valoon ja vapauteen."
Toivotan teille kaikille Hyvää Vappua!
