Hyvät ystävät!

Vuosi 2018 iloineen ja suruineen on päättynyt. Kiitos kaikille teille, jotka olette eläneet sitä kanssani.

Alkava vuosi tuo mukanaan uusia haasteita. Minut on asetettu ehdokkaaksi toukokuussa käytäviin Euroopan parlamentin vaaleihin.

Haluan puolustaa vahvaa aluepolitiikkaa, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, kotimaista elintarviketuotantoa ja ennen kaikkea Suomen itsenäisyyttä. Euroopan Unionin tulee rakentua eurooppalaisten arvojen ja itsenäisten kansallisvaltioiden perustalle.

Jos tahdotte tukea näitä päämääriä, niin toivon, että voitte tulla mukaan yhteiseen kampanjaamme.

Alkava vuosi 1919 on Suomen tasavaltaisen valtiomuodon 100-vuotisjuhlavuosi. Maalaisliitto esti saksalaisen monarkian perustamisen Suomeen. Nyt on aika muistaa jälleen niitä arvoja, joiden varaan nuori tasavalta rakentui ja yhtenäistyi vaikeiden vuosien jälkeen. Ne ovat edelleen ajankohtaisia.

Toivon teille kaikille Hyvää Uutta Vuotta ja Jumalan siunausta.