Kirkolliskokoukselle tuli aloite, jossa esitettiin kelpoisuusehtojen lisäämistä piispanvaalin ehdokkaille. Nyt riittää, kun on kirkon pappi. Perinteisesti vaatimuksia ei ole annettu, vaan äänestäjien on annettu vapaasti päättää eikä demokratiaa haluta rajoittaa. Käytännössä aloite nousi siitä, kun arkkipiispanvaalissa oli ehdokkaana mies, joka ei kannata naisten toimimista pappina. Itse olen naispappien kannalla ja pidän hyvänä, että meillä on monia upeita naispappeja tässä Siionissa, mutta en hyväksy ns. perinteisten virkakäsityksen edustajien ajamista pois kirkon viroista, kuten nyt on tehty. Tästä asiasta käytin puheenvuoron.

 

* * *

 

Arvoisa puheenjohtaja!

 

Tuttu naispappi kertoi minulle päätyneensä kerran seurakuntaan, jossa yksi miespappi tuli sanomaan hänelle: "Minä en sitten tule sinun kanssasi alttarille." Naispappi vastasi tähän iskemällä silmää ja sanomalla: ”Eihän sitä koskaan tiedä, mutta minä kyllä olen jo naimisissa.”

 

Naisen toimiminen papin virassa on ollut kirkossamme elävää todellisuutta 30 vuotta. Samoin todellisuutta on sekin, että kirkossamme toimii edelleen ihmisiä ja myös merkittäviä herätysliikkeitä, jotka ovat enemmän tai vähemmän aikaisemman virkakäsityksen kannalta.

 

Itse pidän hyvänä päätöstä, että papin virka avattiin myös naisille. En osaa varmastikaan kuvitella kaikkia niitä naispappien tuntoja, mitä heidän kutsumuksensa nollaaminen on herättänyt. Vaikka te pidättekin minua konservatiivina, niin minä tiedän, mitä on ollut toimia naispapin hyväksyvänä nuorena luottamushenkilönä seurakunnassa, jonka papisto ja keskeiset luottamushenkilöt vastustivat naispappeja. Ei ollut aina ongelmatonta. Olen saanut tutustua moniin upeisiin, väkeviin ja perinteisiin kristillisiin arvoihin nojaaviin naispappeihin, jotka – rohkenen sanoa – päihittävät monta löperöä miespappia.

 

Kuitenkin täytyy muistaa, että pappisvirkaa avattaessa naisille luvattiin säilyttää aikaisemman virkakäsityksen kannattajille toimintavapaus kirkossa, myös mahdollisuus tulla vihityksi kirkon virkoihin.

Moni kokee, että tämä lupaus on rikottu. Ja samalla tavalla luullakseni rikottaisiin myös lupaus säilyttää papin omantunnonvapaus opettaa ja toimia perinteisen avioliittokäsityksen pohjalta, jos joku ns. kompromissi avioliittokysymyksessä tultaisiin hyväksymään.

 

Syntyy väistämättä tunne, ja tämä nyt ihan avoimesti myönnettiinkin tässä esittelypuheenvuorossa, että tämä aloite on syntynyt viime arkkipiispanvaalin ehdokasasettelusta. Oliko sen ehdokasasettelun moninaisuus todella niin paha asia? Vaalipaneelit ovat tärkeitä keskustelufoorumeita, ja on hyvä, jos sinne saadaan keskustelijoita kirkon eri laidoilta. Eikö se ole sitä paljon huudettua suvaitsevaisuutta? Vai onko niin, että tietyt ryhmät ja mielipiteet tässä kirkossa on lakaistava näkyvistä? Puhutaan paljon syrjinnästä, mutta sitä syrjintääkin on niin monenlaista.

 

Minä nostan hattua sille, että edustajakollega Auvinen antoi arkkipiispanvaalissa kasvot kirkon todellisuudelle. Meillä on edelleen paljon perinteisen virkakäsityksen mukaan uskovia jäseniä ja liikkeitä. He haluavat pysyä kirkossa ja julistaa evankeliumia, vaikka heitä yhä avoimemmin syrjitään ja halveksutaan tässä Siionissa. Ekumeenisestikin joudumme outoon asemaan, jos emme näitä pappeja hyväksy, sillä esimerkiksi katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa virkakysymys on ratkaistu toisin.

 

Arkkipiispaehdokas Auvisen kampanjan keskeisenä veturina toimi muuten suuresti arvostamani naispappi ja entinen edustajakollega Aino Vesti, jolle annoin toisesta hiippakunnasta henkistä tukea ja kannatusta aikanaan hänen ollessaan ehdokkaana oman hiippakuntansa piispaksi.

 

Mielestäni tällä kirkolla on paljon suurempi uhkia ja ongelmia kuin se, että jotkut ovat virkakäsityksestä toista mieltä. En kannata tämän aloitteen hyväksymistä.