Israelissa.jpg

Olen matkalla Israelissa. En ole koskaan aikaisemmin käynyt täällä Luvatuksi maaksi kutsutussa ihmeellisessä maassa, joka on ollut Raamatun tapahtumien näyttämönä menneinä vuosituhansina, ja jonka vaiheissa Raamatun ennustukset ja Jumalan lupaukset osoittautuvat todeksi myös meidän päivinämme. On siis hyvin mielenkiintoista päästä omin silmin näkemään näit

Menneinä vuosisatoina pyhiinvaeltajat tulivat tänne pitkien ja hyvin vaivalloisten matkojen takaa. Turvallisuusolotkin vaihtelivat ja matka oli monelle hyvin vaarallinen. Nyt lentokoneella tänne pääsee reilussa neljässä tunnissa Helsingistä. Turvallisuusolot eivät ole edelleenkään täydelliset, mutta esim. täällä Tiberaassa, jossa nyt majoitun, on aivan rauhallista. Valitettavasti Israelin viholliset eivät tänäänkään hyväksi Israelin valtion ja juutalaisten olemassaoloa, joten Israelin armeija on pitänyt varustaa hyvin vahvaksi. Kun juutalaiset ovat kaikkien vainojen jälkeen palenneet omaan maahansa, niin eivät he enää täältä lähde.

Monesti luemme uutisista, mitä kaikkea pahaa Israelissa tapahtuu; kuinka Israel tappoi "palestiinalaisnuorukaisen" ja kauhistellaan, kuin "Israel pommittaa", "Israel moukaroi" jne. - Sitten jossain on pienellä tekstillä maininta, että se "palestiinalaisnuorukainen" oli ollut puukottamassa israelilaisia, hyökkänyt poliisien tai Israelin sotilaiden kimppuun tai että Gazasta oli ammuttu ensin raketteja Israelin puolelle, mihin Israel oli vastannut. Media on valitettavasti hyvin Israel-vastaista maailmalla ja Hamasin terroristien propagandasota on purrut hyvin länsimaissa.

Näimme täällä mm. sen kuuluisan suojamuurin, jota kovasti on vastustettu osoituksena Israelin "sortopolitiikasta". Tämä muuri, joka muuten on suurelta osin läpinäkyvää, hyvin maisemoitua panssarilasia, eikä pelkkää betonia kauttaaltaan, on lopettanut itsemurhaiskut. Nyt tänne toiselta puolelta tulevat tarkastetaan. Maailmalla on huudettu, kuinka sortavaa politiikkaa Israel on tehnyt, kun se pisti aidan rajalleen. Näille huutajille Israelin kansalaisten, siviilien turvallisuus merkitsee vähemmän kuin muurin vastustaminen.

Kaikki muslimit ja kaikki ns. palestiinalaiset eivät tietenkään ole terroristeja. Mutta surullinen totuus on, että terroristijärjestö Hamas on ottanut vallan Gazassa. Eikä se ole Israelin vika. Terroristit opettavat lapsensa vihaan Israelia ja juutalaisia vastaan - ja tätä vieläpä "suvaitsevaiset" ihmiset lännessä pyrkivät ymmärtämään! On kauheaa nähdä, millaista vihapropagandaa monissa islamisissa yhteisöissä opetetaan Israelia kohtaan. Itsemurhaterroristeja ja puukottajia ylistetään marttyyreinä. - Golda Meir, Israelin oma rautarouva, sanoi aikanaan, että "Rauha tulee Lähi-Itään sitten, kun arabit alkavat rakastaa omia lapsiaan enemmän kuin vihaavat meitä."

Israel on Lähi-Idän ainoa demokratia ja todelliset ihmisoikeudet asukkailleen takava maa. Millaiset ovat erilaisten vähemmistöjen ihmisoikeudet niissä Israelin vihollismaissa, joita suomalaiset liberaalitkin monesti mieluummin puoltavat demokraattisen, länsimaisen Israelin sijaan. Siitäkö viha johtuu, että Israel todistaa kiistattomasti Jumalan olemassaolosta? Israelin kansa palasi omaan maahansa, vastoin kaikkia todennäköisyyksiä,

En tarkoita, että pitää hyväksyä kaikki, mitä Israelin kulloinenkin valtionjohto esittää. Minuakin ärsyttää joskus nähdä sellaista fanaattista Israelin puolustamista, jossa Israelin kaikissa tekemisissä nähdään pelkkää hyvää eikä Israelia saisi yhtään arvostella. Kyllä Israelia saa arvostella, kuten muitakin valtioita ja niiden päättäjiä. Mutta kyse on asenteesta. Onko Israelilla oikeus olla olemassa? Tunnustammeko sen? Joka siunaa Israelia, häntä kohtaavat Raamatun lupausten mukaan siunaukset.

Israelin kansa palasi omaan maahansa Raamatun lupausten mukaisesti. Vaikka he kulkivat ilman omaa maata lähes kaksituhatta vuotta maailman jaloissa, usein vainottuina, eivät he sulautuneet muihin kansoihin, vaan säilyttivät oman kulttuurinsa ja odottivat kotiinpaluuta. Edes Hitlerin vainot ja miljoonat juutalaisten murhat keskitysleireillä eivät tuhonneet tätä kansaa, jonka parista on lähtenyt mm. yli viidennes koko maailman Nobel-palkinnon saajista. Sapatti-iltana, 14.5.1948, perustettiin Israelin valtio. - Seuraavana yönä ympärillä olevat, moninkertaisesti suuremmat arabivaltiot hyökkäsivät Israelin kimppuun. Jälleen piti hävittää Israelin kansa, Hitlerin vainoista selvinnyt kansan jäännös. Seitsemän arabivaltiota, väkiluvultaan monikymmenkertaiset, iskivät raivokkaasti tämän pienen Israelin päälle. Ja koko maailman hämmästykseksi - he hävisivät!

Eräs sukulaiseni, joka ei ollut erityisen uskonnollinen, kiinnostui elämänsä loppuvaiheessa Israelin-kysymyksestä. Tämä kirkasti hänelle myös uskoa siihen, että Raamattu on totta ja että kannattaa kuolla Jeesuksen turvaten. Hän kertoi minulle ennen kuolemaansa huomanneensa, että Raamatun lupaukset Israelin paluun suhteen ovat todella täyttyneet. Ja että Israel säilyy ja kestää - yhtään sotaa se ei hävinnyt, kun kansa on nyt omaan maahansa palannut!

Vaikka israelilaiset ovat edelleen pääosin juutalaisia, jotka eivät siis tunnusta Jeesusta Herrakseen, ovat he kuitenkin samaan Jumalaan uskovina meidän veljiämme. Tietysti on rukoiltava ja tehtävä työtä, että myös juutalaiset voisivat löytää Jeesuksen Raamatun lupausten mukaisena Messiaanaan. Täällä onkin paljon myös ns messiaanisia juutalaisia, jotka identifioituva yhä juutalaiseen kansaan, mutta tunnustavat Jeesuksen Vapahtajaksi.

Haifa.jpg

Taustalla Haifan kaupunki Välimeren rannalla.

Genessaretinj%C3%A4rvi%20%E2%80%93%20Kop

"Laulan hänestä, ken vetten päällä kulki / laulan hänestä, ken vedet tyynnytti..."  - Jeesuksen julkinen toiminta tapahtui pitkälti Genessaretinjärven ympäristössä. Täällä hän teki monet tunnustekonsa ja piti suuret opetuksensa. Yhä tämä järvi toimii Israelin tärkeänä makeanveden varastona.

l%C3%A4hteill%C3%A4.jpg

Taustalla pieni virta, jossa halukkaat saivat käydä uimassa.

amfiteatteri.jpg

Roomalaisaikaisen kaupungin kaivauksilla. Kuvassa näkyy vanhaa amfiteatteria.

matkanjohtajat.jpg

Matkanjohtajamme, Rovaniemen ent. kirkkoherra Vesa-Pekka Koivuranta, tohtori Jaakko Lounela sekä ent. lähetyssihteeri Liisa Alanne. Oppaanamme toimii kuuluisa Israelin-opas, arkeologi Ariel Livson.

magdalassa.jpg

Magdalan kylän kaivauksilla. Tässä kylässä asui aikanaan Jeesuksen seuraaja Maria Magdaleena, joka tunnettiin huonomaineisena naisena, mutta josta tuli uskollinen opetuslapsi. Kaivauksessa on löytynyt vanhan synagogan rauniot. Se ajoittuu Jeesuksen elinaikaan. Synagogahuoneessa näkyi yhä vanhaa lattiamosaiikkia ja huoneen seinämien jäännöksiä. Oli huikaisevaa ajatella, että Vapahtaja itse on mitä todennäköisimmin käynyt tässä huoneessa opettamassa. Että meidän Herramme, johon minun esivanhempani monen sukupolven ajan ovat uskoneet, ja jota minäkin kaikista puutteistani huolimatta saan seurata, on kerran astunut näiden kivien yllä! Koska hän liikkui Magdalan kylässä, niin miksi hän ei olisi käynyt synagogassa puhumassa, kun hänen julkinen toimintansa koostui paljolti opetustyöstä? 

Mies, joka kulki täällä kaksituhatta vuotta sitten, on sovittanut myös minun syntini ja muuttanut elämäni. Siinä on kristinuskon voima, Jeesus elää, siinä on ihmiskunnan toivo.

Pidimme messun ja nautimme ehtoollisen lähistöllä sijaitsevassa kirkossa - Jeesuksen ajalta peräisin olevan katukiveyksen päällä.

israelinmatkalla%20%E2%80%93%20Kopio.jpg