Maijalan%20ilmoitus.jpg

Olen työskennellyt Eeva-Maria Maijalan eduskunta-avustajana elokuusta 2011 lähtien.

Olen hyvin läheltä nähnyt sen valtavan työmäärän, jonka Eeva-Maria on ottanut hoitaakseen kuluneella vaalikaudella. Kaikkia hyviä asioita ei valitettavasti ehdi ajaa, kun aika on rajallista, mutta hyvin moniin kysymyksiin on ehditty tarttua.

Kun olemme molemmat koulutukseltamme lakimiehiä, niin olemme voineet työstää yhdessä monia lainsäädäntöön liittyviä hankkeita. Emme ole lakanneet ihmettelemästä, miten naurettavan lieviä rangaistuksia rikoksista Suomessa annetaan. Eeva-Maria on monilla karuilla esimerkeillä koettanut eduskuntaa havahduttaa.

Eduskunnassa Eeva-Maria tunnetaan kuitenkin ennen kaikkea pohjoisen olojen asiantuntijana. Kerran satuin ohimennen kuulemaan, kuinka muuan eteläsuomalainen demarikansanedustaja totesi: ”Kyllä me paljon vähemmän tietäisimme Lapin asioista, jos Eeva-Maria ei olisi täällä.”

Lappilaiset vieraat ovat olleet aina tervetulleita Eeva-Marialle. Hän on järjestänyt mielellään myös pohjoisen ihmisten tapaamisia valtakunnan päättäjien kanssa. Eräs mieleen jäänyt tilaisuus oli eduskunnassa pidetty luonnontuotepäivä, jonka järjestelyt Eeva-Maria otti hoitaakseen. Kansanedustajille annettiin tietoa, mitä kaikkia tuotteita pohjoisen luonnon antimista voidaan valmistaa—ruoasta lääkkeisiin.

Esimiehenä Eeva-Maria ei ole ollut niuhottaja, vaan tärkeintä on, että asiat tulevat hoidetuksi. Joskus työasioita on jouduttu valmistelemaan iltayöstäkin. Tosin kerran kun soitin Eeva-Marialle lauantai-iltana yhdeksän jälkeen, niin hän tokaisi, että ”eikö sinun ikäisen miehen pitäisi olla juoksemassa tähän aikaan tyttärien perässä eikä soitella vanhalle akalle”.

Tämä kuvastaa hyvin Eeva-Marian välitöntä luonnetta ja lappilaista rempseää huumoria.

Toivon, että Maijalan ahkera työ kotimaakuntamme puolesta voi jatkua. Te äänestäjät sen päätätte.