Tiistaina kotikaupungissani Kemijärvellä vietettiin suurta kansanjuhlaa. Monien vaiheiden jälkeen rautatieyhteys Rovaniemeltä Kemijärvelle saatiin sähköistetyksi. Tämä merkitsee sitä, että voimme luottaa junan kulun jatkuvan Itä-Lappiin vielä pitkään. Toivottavasti yhteys saadaan kerran myös Kantalahden-rataan.

Joitakin vuosia sitten koko rautatieyhteys oli uhattuna. Hetkeksi matkustajaliikenne jopa lopetettiinkin ja korvattiin busseilla. Olin itsekin mukana mielenilmauksessa, joka järjestettiin rautatieasemalla viimeisen matkustajajunan lähtiessä.

Itä-Lapin yrittäjänaisten käynnistämä "junakapina" toi suuren yleisön mielenkiinnon asiaa kohtaan ja lisäsi painetta päätöksentekijöitä kohtaan. Tosiasiat rautatieyhteyden merkityksestä ja tulevaisuudennäkymistä saatiin laajempaan tietoisuuteen.

Sittemmin on paikkakunnalla käyty hieman omituistakin keskustelua siitä, että kenelle kunnia "junakapinasta" todella kuuluu. Epäilemättä monet erilaiset tahot tekivät ansiokasta työtä asian hyväksi. Irtopisteiden kerääminen yhteisellä hädällä ei kuitenkaan ollut kaikilta osin erityisen tyylikästä.

Joka tapauksessa uskon, että omalla alueellamme varmasti kaikki ihmiset puoluekannasta riippumatta vilpittömästi kannattivat junayhteyden jatkumista. Valtiollisella tasolla värillä sen sijaan oli väliä. Minkä demariministeri lopetti, sen keskustalainen ministeri palautti. Edelleenkin merkitsee, mitä puoluetta kannattaa äänestää.

Rautatie Kemijärvelle saatiin sekin pitkän poliittisen väännön tuloksena 1930-luvun alkupuolella.

Tiistaina sähköjunajuhlassa tapasin taloustirehtööri Erkki Aholan, joka kertoi olleensa poikasena myös ensimmäisen junan vastaanottajaisjuhlassa kesällä 1934. Tuolloin oli saapuneesta junasta noussut joukko silinteripäisiä herroja, jotka Kemijärven silloiset nokkamiehet olivat ottaneet vastaan. Yleisöä ei ollut kuulemma ollut yhtä paljon kuin tiistaina, mutta arvokas juhla kumminkin oli pidetty.

Minulle ja lähisuvulleni rautatie on ollut merkittävä. Isoukkini Akseli Huttunen oli työmiehenä rakentamassa rautatietä 1930-luvulla. Sittemmin hän muutti perheineen Kemijärvelle rautatieaseman lähelle. Hänen perheessään junalla kuljettiin usein Rovaniemelle sukulaisten luokse ja jäätiin tuolloin vielä toimineille pikkuasemille Kemijärven ja Rovaniemen välille marja- ja kalareissuille. Myös omassa lapsuudessani rautatie oli tärkeä. Junalla matkustettiin lomille ja junalla palattiin takaisin. Maisemat junan ikkunasta ovat tulleet tutuksi.

Edelleenkin kuljen paljon junalla. Kun olen työssä eduskunnassa, niin matkustan Helsinkiin usein Kemijärven yöjunalla. (Soisipa Kemijärven päättäjienkin käyttävän enemmän junaa, kun he asioivat pääkaupungissa, lentokoneen sijasta!) Myös Rovaniemelle matkustan usein junalla, vaikka Kemijärveltä lähteekin vain yksi vuoro. Se sopii kuitenkin usein hyvin aikatauluuni, kun juna lähtee iltaseitsemältä.

Monien huonojen uutisten ja kielteisen kehityksen vuosien jälkeen on hienoa, että Itä-Lappi on saanut liikenneoloihinsa merkittävän vahvistuksen sähköistetystä junaradasta. Toivoa sopii, ettei myönteinen kehitys pysähdy tähän.