Arvoisa puheenjohtaja!

Helsingin hiippakuntavaltuusto esittää Internet- ja postiäänestyksen toteuttamisen mahdollisuuksien selvittämistä kirkollisten vaalien osalta. Ymmärtääkseni esityksen tavoitteena on pyrkimys äänestysaktiivisuuden lisäämiseen. Tämä tavoite on sinällään kannatettava ja uskoakseni me kaikki näkisimme mieluusti, että äänestysvilkkaus seurakuntavaaleissa kasvaisi.

Ensi ajattelemalta olisi helppo todeta, että mikäs siinä – sen kun pistetään nettiin äänestys, jos se on teknisesti mahdollista eikä liikoja maksa. Että onhan se edistystä. Mutta kun asiaa tarkastelee lähemmin, niin joutuu vakavasti pohtimaan, ovatko tällaisen äänestystavan sallimisen suomat hyödyt sittenkään haittoja suuremmat?

Voisi ajatella, että Internet- ja postiäänestys tekee äänestyksen helpommaksi.

Kuitenkin heille, joiden on fyysisesti mahdotonta tai hyvin työlästä päästä äänestämään varsinaisille äänestyspaikoille, on tarjolla kotiäänestys tai mahdollisuus äänestää laitoksessa. Esimerkiksi ukkini äiti äänesti vuoden 2002 seurakuntavaaleissa kotonaan, vuoden 2006 seurakuntavaaleissa vanhainkodilla ja vuoden 2010 vaaleihin mennessä hän olikin jo liittynyt sinne perille päässeeseen seurakuntaan, jossa ei ymmärtääkseni enää seurakuntavaaleja käydä.

Internet- ja postiäänestys vaikuttaisi siis enemmän niiden asemaan, joilla ei ole fyysistä estettä käydä äänestyspaikalla, mutta jotka eivät syystä tai toisesta ole vaivautuneet sinne. Äänestäisivätkö he helpommin omalta tietokoneelta tai veisivätkö he lappunsa postiin, jos asia ei kiinnosta sen vertaa, että he kävisivät vaikka kauppareissunsa yhteydessä uhraamassa pari minuuttia perinteiseen äänestystoimitukseen?

Kotiseurakunnassani Kemijärvellä äänestysprosentti nousi viime seurakuntavaaleissa 23,5 prosenttiin, kun se oli edellisvaaleissa vain 14,6 prosenttia.

Miksi näin? Ei johtunut nettiäänestyksestä. Ensinnäkin meillä lisättiin ennakkoäänestyspaikkoja. Äänestys vietiin niin sanotusti kansan pariin, eniten suosiota saivat kahden paikallisen valintamyymälän eteisaulaan sijoitetut äänestyspisteet. Kemijärvi olikin koko Suomen ykkönen ennakkoäänestyksen suosiossa – meillä 82,7 % äänestäneistä äänesti ennakkoon. Kun moni näki äänestyspisteen, tuli hän kysymään, että mikä se tämä on ja kävi jättämässä äänensä.

Lisäksi äänestysvilkkauteen vaikutti varmasti paikkakunnalla erinäisistä seurakunnallisista asioista käyty julkinen keskustelu, ehdokkaiden ja ehdokaslistojen aktiivinen kampanjointi sekä yleensäkin verrattain korkea sitoutuminen kirkon jäsenyyteen.

Mitä haittaa posti- ja Internet-äänestyksen sallimisesta sitten olisi?

Ensinnä tulee kustannuskysymys. Mitä toimiva ja tietoturvallinen nettiäänestys kustantaa kirkolle ja seurakunnille? Entä koteihin postitettavat kirjeet ja äänestyslaput? Onko tällainen kustannuserä näinä taloudellisesti ahtaina aikoina niin tärkeä ja kirkon perustehtävää edistävä asia, että se on syytä ottaa mukaan? Äänioikeutettujen määrä kun ymmärtääkseni edelleen – onneksi! – lasketaan miljoonissa eikä tuhansissa.

Esityksessä asetetaan luotettavalle äänestykselle kolme vaatimusta: 1.) henkilöllisyyden luotettava tunnistaminen 2.) äänestyksen tapahtuminen häiriöttä ja 3.) vaalityötä ei sallita äänestyspaikoilla. – Mutta asiahan on niin, että kaikki nämä vaarantuvat posti- ja Internet-äänestyksissä.

Joskus käytetään vitsailevaa esimerkkiä, että jos emäntä hakee postin, niin sitten hän voi ottaa myös sen isännän äänestyskuoren ja palauttaa molempien laput.

Mutta tämä ei ole välttämättä niin naurun aihe kuin voisimme kuvitella. Voi olla todella dominoivia perhesuhteita, joissa tämäkin on yksi vallankäytön muoto. Määrätään, ketä äänestetään. Perheenisä tai -äiti voi ottaa vaikkapa opiskelemassa olevien, mutta kotiosoitteessa kirjat pitäneiden aikuisten lasten äänestyslaput, täyttää ja postittaa ne. Joku tiivis verkosto voi masinoida tällaisen toiminnan vaikka kokonaisen suvun, tuttavapiirin tai kyläkunnan osalta.

Elävästä elämästä löytyy todella ikäviä esimerkkejä. Jo nykyisen vaalitavan puitteissa on mahdollista – ja olen joitakin tapauksia jopa omin silmin nähnyt – kun joku ehdokas tuo alkoholisteja, dementoituneita vanhuksia tai kehitysvammaisia ihmisiä äänestämään. Niin valtiollisissa, kunnallisissa kuin seurakunnallisissa vaaleissa. Kuinka aito on tällaisen äänestäjän tahto, kun hän on ensin istunut automatkan mahdollisesti hyvinkin painostavaan sävyyn esiintyneen ehdokkaan kyydissä.

Eräs kehitysvammainen mies kertoi kerran vedet silmissä, että ei määrätyt tahot hänestä muuten välitä, mutta kun vaalit lähestyy, niin johan kavereita löytyy. Luvataan äänestyskuljetuksia ja eräs ehdokas jopa lupasi käyttää häntä kaljalla paikallisessa anniskeluravintolassa.

Jos postiäänestys sallittaisiin, niin tällaista toimintaa ei valvoisi enää kukaan. Nyt äänestysvirkailijat kuitenkin katsovat, että äänestäjä sentään on yksin äänestyskopissa ja saa ainakin teoreettisesti antaa äänensä vapaasti. Mutta Internet- ja postiäänestystä ei valvota. Äänestyslippuja voidaan jopa ostaa, rahalla tai viinapulloilla – ja ihmismieli on monesti niin alhainen, että sitä vuorenvarmasti myös tapahtuisi!

Suomalaisessa järjestelmässä on pidetty lähes pyhänä periaatteena, että julkisissa vaaleissa ei äänestyspaikalla sallita mainontaa. Eräässä seurakunnassa tämä konkretisoitui siten, että pappi heitti kirkosta ulos vaalimainoksia jakaneen pitkäaikaisen luottamushenkilön. Mutta netti- ja postiäänestyksissä tällaista kontrollia ei enää olisi.

On totta, että eräät yhdistykset ja osuuskunnat käyvät omia vaalejaan posti- ja Internet-äänestyksinä. Mutta niissä äänioikeutettujen määrä on yleensä paljon pienempi, ja niissä on otettu eri syistä johtuen tietoinen riski, että äänestys voi olla epäluotettavampi ja epädemokraattisempi kuin ns. julkisissa vaaleissa.

Meidän tulisi kirkossa kuitenkin pitää tärkeänä arvona sitä, että jokainen annettu ääni on aito ääni. Varsinkin kun huomioidaan, miten moninaista äänestäjäkuntamme voi olla.

Tiedän sitä paitsi, että järjestöpuolellakin järjestetään edelleen perinteisiä vaaleja, kun halutaan varmistua äänestäjien todellisesta tahdosta. Olen osallistunut oman poliittisen järjestöni puitteissa mm. kansanedustajaehdokkaista käytäviin esivaaleihin käymällä äänestämässä ihan perinteiseen tapaan äänestyspaikalla pudottamalla lapun äänestysuurnaan, järjestön edustajien toimiessa toimihenkilöinä.

Helsingin hiippakuntavaltuuston esityksessä viitataan, että papiston osalta käytetään postiäänestystä eräissä vaaleissa. Tämä on totta, mutta tuolloin äänioikeutettujen piiri on kuitenkin sangen rajallinen ja pappien voisi kuvitella omaavan suhteellisen korkean mielenkiinnon vaalitoimitusta kohtaan ja ainakin pääosin äänestävän niin kuin itse tahtovat.

Sekä tässä Helsingin hiippakuntavaltuuston esityksessä että sen pohjana olevassa Vuosaaren seurakuntaneuvoston esityksessä on viitattu hyvänä toimintamallina osuuskauppa HOK-Elannon edustajistonvaaleihin, jotka ensi kertaa käytiin Internet- ja postiäänestyksenä. No kuinkas näissä vaaleissa kävi? Äänestysprosentti putosi 26,8 prosentista 21,0 prosenttiin. Internet-äänestystä käytti äänestäneistä noin kolmannes. Eli ei se helppojen äänestysmenetelmien tarjoaminen välttämättä aktiivisuutta lisää, jos asia ei muuten kiinnosta.

Kirkon lakivaliokunta on sitä paitsi juuri käsitellyt vaalisäännöksien muuttamisen yhteydessä myös sähköisen äänestyksen mahdollisuutta. Mietinnössä 3/2013 todetaan, että kirkon on syytä seurata yleisen vaalilainsäädännön kehitystä näiden asioiden osalta eikä sähköiseen äänestykseen siirtyminen ole siis ainakaan toistaiseksi ajankohtaista.

Äänestysaktiivisuuden kohottaminen on varmasti meidän kaikkien yhteinen tavoite, mutta on oltava tarkkoja, mitkä toimet sitä tosiasiallisesti edistävät. Kaikkein tehokkaimmin äänestysprosentti ja muukin aktiivisuus kirkon suhteen nousee, kun seurakuntalaiset kokevat kirkon tekemän työn ja – ennen kaikkea – kun he kokevat kirkon ydinsanoman omakohtaisesti tärkeäksi.