Saksassa äänestetään tänään liittopäivien eli parlamentin vaaleissa. Melko varmana tunnutaan pitävän sitä, että nykyisen liittokansleri Angela Merkelin puolue, Kristillisdemokraatit, vaaliliittolaisensa Baijerin Kristillissosiaalisen Unionin kanssa, tulee voittamaan vaalit. Kahdeksan vuotta Saksaa tiukalla otteella johtanut rouva Merkel nauttii suurta kansansuosiota. Sen sijaan ainoa todellinen vastaehdokas, Sosialidemokraattien Peer Steinbrück, ei tunnu saavan ympärilleen innostusta edes omassa puolueessaan.

Saksan vaalijärjestelmä on erikoinen eikä se avautunut minulle aivan täysin kahdellakaan lukemisella. Suhteellisuuden parantamiseksi vaalijärjestelmää muutettiin vähän aikaa sitten. Nykyisellä vaalitavalla jokainen äänestäjä saa antaa kaksi ääntä - ensimmäinen ääni annetaan oman vaalipiirin ehdokkaalle ja toinen ääni annetaan valtakunnalliselle puolueelle. Tavoitteena on suhteellisuuden parantaminen. Äänestys antaa mahdollisuuden kuitenkin taktikointiin. Merkelin hallituskoalitioon kuulunut Vapaiden Demokraattien puolue, joka on oikeistolainen liberaalipuolue, koettaa saada Merkelin kannattajia antamaan toisen äänensä heille pelotellen, että muutoin he voivat pudota 5 %:n äänikynnyksen alle ja pois parlamentista - ja Sosialidemokraatit on otettava silloin hallitukseen mukaan.

Tavoite suhteellisuuden täyteen toteutumiseen vaaleissa on sinällään kaunis, mutta se aiheuttaa monia ongelmia. Suomessa viime hallituskaudella yritettiin täysin kelvotonta vaalialuemallia. Se olisi merkinnyt sitä, että toisten vaalipiirien äänet olisivat vaikuttaneet siihen, ketkä esim. Lapista tulee valituksi. Ihmisten täytyy tietää, mihin heidän äänensä vaikuttaa. 

Euroopan Unionin ja euroalueen jäsenenä ei ole merkityksetöntä, kuka johtaa EU:n monin tavoin tärkeintä valtiota, Saksaa. En jaa läheskään Angela Merkelin tavoitteita EU:n tulevaisuudesta. Hänhän on avoimesti visioinut Euroopasta muodostettavaa liittovaltiota. Toisaalta on sanottava, että rouva Merkel on rehellinen. Hän haluaa vahvan euron ja pidemmän päälle se voi edellyttää vahvaa puuttumista jäsenvaltioiden talouspolitiikkaan.

Suomessahan on vallalla ihmeellinen ajatus, että euroalueessa pitäisi pysyä eikä kai ketään muutakaan heittää sieltä pois. Mutta kuitenkaan ei saisi rakentaa liittovaltiota. Nämä linjaukset eivät ole kovinkaan helposti sovitettavissa yhteen.

Kemian tohtori Merkel, papin tytär entisestä Itä-Saksasta, on rauhallisella ja eleettömällä, mutta päättäväisellä toiminnallaan nostanut itsensä Euroopan johtavien poliitikkojen kärkeen ja onpa häntä arvioitu maailman tämän hetken merkittävimmäksi naispoliitikoksi. Lehdistössä käytetään hänestä nimityksiä, kuten Uusi Bismarck, Euroopan Kuningatar ja Saksan Rautarouva, vaikka arkiseen ja tavallisenoloiseen Merkeliin tällaiset eivät ehkä oikein helposti sovikaan. Saksalaisten keskuudessa hänen kansansuosionsa on mittausten mukaan paljon suurempi kuin hänen puolueensa kannatus. Ihmisten on helppo rouva Merkeliin, jonka olemus tuo mieleen ystävällisen naapurinrouvan, jota tervehditään postilaatikolla. Hänestä käytetäänkin yleisesti lempinimeä Mutti (Äiskä), vaikka Merkelillä itsellään ei olekaan lapsia.

Merkel on säilyttänyt realistisen suhtautumisen maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen, jonka arvostelu on ainakin Suomessa tehty hyvin vaikeaksi. Maltillista rouva Merkeliä ei kukaan järkevä ihminen pitäne rasistina. Hän on kuitenkin tohtinut sanoa ääneen sen, että Saksaan tulevien maahanmuuttajien on omaksuttava länsimaisen kulttuurin perusarvot ja ihmiskuva. "Heidän, jotka haluavat olla osa yhteiskuntaamme, täytyy noudattaa lakiamme ja perustuslakiamme ja oppia kielemme." Merkel totesi, että monikulttuurisen Saksan rakentaminen on epäonnistunut täysin.

Mikä sitten on vaihtoehto Merkelille? Saksaan on perustettu uusi puolue, jonka nimikin on "vaihtoehto", eli Alternative für Deutschland (Vaihtoehto Saksalle). Tämä puolue vastustaa rahan lappomista Kreikkaan ja nykyistä rahaliittoa. Soisin tämän puolueen ylittävän äänikynnyksen ja nousevan parlamenttiin. Ehkä se havahduttaisi suuret puolueet ymmärtämään, että suuren EU-utopian nimissä ei voi tehdä sentään mitä tahansa. "Saksan Persuiksi" kutsutusta puolueesta ei ole kuitenkaan ykköspaikoille. Pahimmillaan sen vaalivoitto voi viedä konservatiivikoalitiolta ratkaisevat äänet, niin että hallitus joudutaan muodostamaan Sosialidemokraattien kanssa.

Perinteinen vastavoima konservatiivien (mikäli Kristillisdemokraatit ja Kristillissosiaalinen Unioni lasketaan sellaisiksi) ja oikeistoliberaalien koalitiolle on Saksassa ns. punavihreä hallitus. Se koostuu Sosialidemokraateista ja Vihreistä. Lisäksi maassa on jyrkän vasemmistolainen puolue, jonka juuret ovat vanhassa kommunistisessa liikkeessä. Sosialidemokraatit eivät kuitenkaan vaikuta haluavan edelleenkään tehdä yhteistyötä sen kanssa, vaan kääntyvät mieluummin vaikka porvariston puolueen saadakseen tukea.

Siinä missä Sosialidemokraateilla on ollut vaikeuksia muuttaa liittokansleriehdokkaansa ylimieliseksi ja elitistiseksi koettua imagoa perinteisille työläisäänestäjille sopivaksi, ovat Saksan Vihreät joutuneet tekemään tiliä todella iljettävän menneisyyden kanssa. Puolueessa on ollut 1980-luvulla toimikunta, joka on osana arvojen liberalisoitumista, halunnut tehdä aikuisten ja lasten välisen sukupuolielämän tekemistä lain sallimaksi. Vaikka Saksan Vihreät eivät toki nykyään puolueena kannata tällaisia linjauksia, on puolueen vastuupaikoilla edelleen näitä ajatuksia esittäneitä henkilöitä. Puolueen europarlamentaarikko on kirjoittanut omista kokemuksistaan lasten lähentelyistä ja peräti puolueen nykyinen puheenjohtaja on nuoruudessaan allekirjoittanut vuonna 1981 vaalijulistuksen, jossa vaadittiin pedofiliaa laillistettavaksi. Minun ajatusmaailmaani ei mahdu, kuinka kukaan terve ihminen voi kannattaa tällaisen miehen johtamaa puoluetta.

Henkilökohtaisesti toivon, että Angela Merkel saa jatkokauden liittokanslerina. Punavihreä vaihtoehto on, kuten yleensä, se huonoin vaihtoehto. Toivon myös, että EU-kriittisten kannatus nousee niin paljon, että myös Merkel joutuu tiukentamaan politiikkaansa.