Britannian entinen pääministeri, paronitar Margaret Hilda Thatcher, on jättänyt tämän maailman. Hänen ruumiinsa siunattiin haudan lepoon Lontoon St. Paulin katedraalissa. Hautajaisissa noudatettiin tarkoin hänen omia toivomuksiaan.

Margaret Thatcherin poliittista perintöä voi arvioida monin tavoin. Oma käsitykseni on, että hän oli modernin ajan suurimpia johtajia Euroopassa ja koko maailmassa. Hän teki urallaan eräitä suuria virheitä ja ylilyöntejä, mutta kokonaisuutena hänen yhteiskunnallisen toimintansa vaikutukset Britannian taloudelliselle hyvinvoinnille, Euroopan liittovaltiohankkeiden estämiselle, Kylmän sodan loppumiselle ja kommunismin kukistamiselle ovat kiistattomat.

Täytyy muistaa myös se tilanne, mistä Britannia lähti vuonna 1979, kun Thatcher tuli valtaan. Maa oli ajautunut täyteen kaaokseen ja sen selvittämiseen tarvittiin rautaista tahtoa ja kovia lääkkeitä. En minä Suomessa tänä päivänä äänestäisi poliitikkoa, joka ajaa täysin samanlaista talouspolitiikkaa. Mutta jokainen poliittinen toimija on arvioitava hänen omaa aikaansa vasten.

Monia suomalaisia on ihmetyttänyt, miten Thatcherin kuolemaa on hänen vastustajiensa toimesta juhlittu kaduilla. Kaikessa vastenmielisyydessään nuo ala-arvoiset mielenilmaisut osoittavat hyvin Thatcherin persoonan merkittävyyden. Hän herättää edelleen sangen voimakkaita tunteita.

Kun aikaa kuluu, hänen elämäntyötään voidaan tarkastella kiihkottomammin. Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan oli Suomessa ja laajalti Euroopassa inhottu hahmo. Jopa poliittinen oikeistomme suhtautui häneen kielteisesti. Nykyään Ronald Reagania arvostetaan yhtenä aikamme suurimmista valtiomiehistä.

Internetissä olen nähnyt monien uutislehtien sivuilla pilakuvia, osa niistä on sinällään varsin hyväntahtoisia, joissa viitataan Margaret Thatcherin poismenoon. Useissa Margaret Thatcher kuvataan juuri taivaaseen saapuvana, sydämellisesti tervehtimässä Ronald Reagania. Eräässä kuvassa oli mukaana entinen paavi Johannes Paavali II. Näillä kolmella henkilöllä onkin valtaisat ansiot ateistiseen marxilaisuuteen perustuneen kommunisten järjestelmän loppuun Itä-Euroopassa ja Venäjällä.

Eräissä humoristisissa piirroksissa Thatcher on kuvattu taivaassakin topakaksi hahmoksi, joka käsilaukkuineen alkaa pistää asioita järjestykseen. Pietarikin saa pelätä, että portinvartijan tehtävät kilpailutetaan.

Todellisuudessa meidän katseemme ei yllä rajan ylitse. Margaret Hilda Thatcherin sydän on lakannut lyömästä. Englantilaisissa lehdissä on julkaistu hänen kuolintodistuksensa, joka kertoo 87-vuotiaan naisen menehtyneen halvauskohtauksen seurauksena. Kuolemaan myötävaikuttaneina tekijöinä on mainittu myös virtsarakon syöpä ja dementia.

Maan päällä hän oli tiedenainen, parlamentaarikko, voittoisa sotapäällikkö ja maailman mahtavimpia johtajia. Mutta nyt hän on tullut rajalle, jolla omat ansiot eivät auta. Sillä rajalla voi puolustautua vain rukoilemalla: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen."

Margaret Thatcherin hautajaisissa kerrottiin tapauksesta, kun 9-vuotias poika oli lähettänyt hänelle kirjeen. Pojalla oli tullut isän kanssa erimielisyyttä. Isä oli sanonut, että yksin Jeesus on ollut synnitön, mutta poika oli arvellut, että myöskään Margaret Thatcher ei ole koskaan tehnyt syntiä. Thatcher oli vastannut pojalle ja joutunut toteamaan, että isä oli valitettavasti oikeassa. Myös Thatcher on sanonut ja tehnyt asioita, joita hän on myöhemmin katunut.

Me emme voi varmasti sanoa, kuka pelastuu ja kuka ei. Se ei ole tehtävämmekään. Meidän tehtävämme on julistaa evankeliumin ilosanomaa, kertoa kristinuskon suurta kertomusta ja täyttää siten lähetyskäskyn suurta velvoitusta. Ja rukoilla. Siitä voimme olla varmoja, että myös Margaret Hilda Thatcherin kohtalo on nyt Jumalan käsissä. Itse olen kyllä taipuvainen ajattelemaan, että se piirroskuva, jossa Reagan ja Thatcher kohtaavat, on nyt rajan toisella puolella täyttä totta. Together at last.

Illalla katsottuani tv:stä Margaret Thatcherin elämästä kertovan dokumentin minulle tuli hyvin surullinen olo ajatellessani, miten tästä ajasta puuttuu sellaista inspiroivaa johtajuutta, mitä Thatcherin ja Reaganin kaltaiset henkilöt osoittivat.

Avattuani sattumanvaraisesti Raamatun illalla, sieltä aukesi kohta, joka kieltämättä sopii hyvin tähän päivään ja muistuttamaan kaikista niistä kansanjohtajista, jotka ovat pyrkineet kansansa ja koko ihmiskunnan hyvinvointiin.

"Joka oikeamielisenä hallitsee ihmisiä, joka hallitsee heitä Jumalaa peläten, hän sädehtii niin kuin pilvetön aamu auringonnousun aikaan, kun ruoho valon loisteessa versoo maasta sateen jälkeen." (2. Sam. 23:3-4)