Käytin seuraavan puheenvuoron 9.5. pidetyssä kokouksessa, käsiteltäessä Porvoon hiippakuntavaltuuston tekemää esitystä/ Maksu kirkkoon kuulumattoman hautaan siunaamisesta.

---

Arvoisa puheenjohtaja, hyvä kokousväki

Rohkenin jo näin ensimmäisellä kokousviikolla nousta tänne puhujakorokkeelle, sillä tämä asia on sellainen, joka askarruttaa varmasti monia kirkon jäseniä.

Kun viitisen vuotta sitten tulin valituksi oman kotiseurakuntani kirkkovaltuustoon, niin hautauspalveluihin liittyvät kysymykset olivat - ehkä yllätyksekseni - niitä, joiden tiimoilta seurakuntalaiset ottivat minuun luullakseni eniten yhteyttä. Oli aika yllättävää, että minuun, nuorena valtuutettuna, monet ihmiset ottivat yhteyttä koskien hautausmaita.

Uskon, että moni kokee nämä kirkkoon kuulumattoman hautaansiunausmaksut yhtäältä evankeliointikysymykseksi ja toisaalta myös oikeudenmukaisuuskysymykseksi.

Eräs vuosikymmeniä kirkon hallinnossa työskennellyt tuttavani kertoi minulle saavansa usein kuulla kysymyksiä: "Mitä hyötyä jäsenyydestä on, jos muutenkin saa samat palvelut?"

Edellisellä kaudella tätä asiaa on ymmärtääkseni käsitelty osana hautaustoimen maksuja koskevaa asiaa, mutta mielestäni tämä on nyt syytä käsitellä erikseen. Perusteluna siihen on kirkkoherra Torsten Sandellin aloitteessaan esittämä tilasto kirkkoon kuulumattomien vainajien hautausten ja heidän kirkollisten siunaamistensa kasvun määrästä.

Seurakunnilla ei ole ollut tapana periä korvausta toimituksistaan. Ilmaiseksi olemme saaneet armon omalle kohdallemme emmekä voi vaatia maksua evankeliumin ilosanomasta, kun sitä edelleen julistamme. Mutta ei kai tämän periaatteen kanssa ristiriidassa ole se, että kirkko perisi pienen korvauksen niistä kuluista, joita sille tällaisen erikseen pyydetyn toimituksen järjestelyistä aiheutuu esimerkiksi kanttorin, suntion ja kirkkoherranviraston kanslistin työajassa.

Nykyään tällaista korvausta toki peritään, ainakin joissakin seurakunnissa, kiertoteitse, eli esimerkiksi siunauskappelin korotettuna vuokrana, kun tila varataan kirkosta eronneen henkilön ruumiinsiunausta varten.

Kun tämä asia tulee käsiteltäväksi, niin meidän on huolehdittava myös siitä, että asiasta lähtevät mahdolliset väärinkäsitykset oikaistaan. Itse sain jo kuulla kysyttävän, että kirkkoko aikoo lähteä rahastamaan ihmisten hautaamisilla? Että eikö ahneudella ole ajassamme enää mitään rajaa? Aloitetekstissä korostetaankin sitä, että kyse ei ole nyt hautapaikasta aiheutuvista kustannuksista, jotka lain mukaan ovat kaikille samat kirkon jäsenyydestä riippumatta.

Suomalaisessa julkisessa keskustelussa ja tiedotusvälineissä on ennenkin masinoitu monennäköisiä kirkostaeroamisiin yllyttäviä kampanjoita virheellisten tietojen perusteella. Siksikin on oltava tarkkana, että tämän aloitteen käsittelyä ei missään päästäisi ilman oikaisua uutisoimaan siten, että kirkko aikoo nyt hautaamisilla päästä lyömään rahoiksi.

On pohdittu maksun oikeudenmukaisuutta huomioiden se, että vainaja olisi kuulunut vuosikymmeniä kirkkoon ja vasta viime vuosina eronnut. Johdonmukaista mielestäni kuitenkin on, että huomioidaan kuolinhetken tilanne. Kirkosta eronneet ovat tehneet ratkaisunsa omasta vapaasta tahdostaan.

Nykyään kirkkoon ei monikaan kuulu enää edes tavan tai kulttuuriperinteen vuoksi. Jos asia esitetään niin, että älä kuulu kirkkoon, kun saat samat palvelut ilmaiseksikin, niin sekin voi lisätä erohaluja - ja jälleen meillä on verotuloja vähemmän! Kirkon tutkimuskeskuksen vuonna 2008 laatiman julkaisun mukaan mahdollisuus hautaan siunaamiseen on tärkein yksittäinen kirkkoon kuulumisen syy. 61 prosenttia piti tätä hyvin tärkeänä syynä kuulua kirkkoon.

Kyllä meidän on tehtävä entistä selkeämmäksi, mitä palveluja kirkon jäsenyyden myötä ihminen tulee saamaan.

Karuahan se toki on, jos kirkon sanomaa tai edes sen tekemää hyvää työtä yhteiskunnassamme ei pidetä kokonaisuudessa niin merkittävänä, että sitä haluttaisiin jäsenyydellä tukea ilman itselle saatavia konkreettisia toimituksia tai jopa taloudellisia etuja. Mutta kertoohan Jeesuskin Matteuksen evankeliumissa ajoista, jolloin eksytykset tulevat ja monien rakkaus kylmenee.

Lopuksi kerron vielä esimerkin. Sukulaiseni oli eronnut kirkosta oltuaan kirkon jäsen yli 50 vuotta. Viimeisinä elinaikoinaan hän oli tietääkseni puhunut aikeestaan liittyä takaisin kirkkoon, mutta se jäi tekemättä äkkikuoleman johdosta. Hänelle järjestettiin kirkollinen hautaan siunaaminen, mikä oli mielestäni perusteltua, kun hän oli kerran tätä ratkaisua ollut tekemässä eikä ollut tuonut ilmi olevansa kristinuskon vastustaja. Mutta en olisi pitänyt millään muotoa epäoikeudenmukaisena, jos tästä palvelusta seurakunnalle aiheutuneista kustannuksista olisi peritty asiaankuuluva korvaus

Ei ole kyse siitä, että evankeliumista perittäisiin maksua. Ja tuskin yksikään haluttu siunaus jäisi tämän takia suorittamatta. Mutta vaikka kirkko ei ole maailmasta, niin se elää tässä maailmassa ja se tarvitsee rahaa vaikkapa siunauskappelin sähkölaskujen ja siivouskulujen maksamiseen.

Ja vielä äskeisistä puheenvuoroista totean, että kenttäpiispan esiintuoma näkemys siitä, että papin palvelu olisi ilmainen, mutta tilavuokrat ja muiden työntekijöiden palvelut voisi harkita korvattaviksi, olisi valiokuntakäsittelyssä mielestäni pohtimisen arvoinen.