Paavo Väyrynen tuossa kertoi kirjoittaneensa ennen vaaleja kirjan. En malta olla sanomatta, että niin se tein minäkin. Tosin en kirjoittanut sitä yksin vaan yhdessä viime vaaleissa varalle tulleen Katri Kulmunin kanssa. Tässä kirjassa Kokemuksia Keskustasta kerromme nuorten ihmisten näkökulmasta, mitä hyvää ja huonoa olemme kokeneet tässä puolueessa kuluneina vuosina. Minulla ei ole niitä kirjoja nyt matkassa, niin että en voi niitä nyt täällä kaupata, mutta kannustan kaikkia hankkimaan tämän kirjan.

Mitä viime vaaleihin tulee, niin Katri Kulmunihan jäi muutaman sadan äänen päähän valinnasta, mutta kyllä kampanja osoitti sen, että pidän varsin todennäköisenä, että hän tulee valituksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Ja vuoden 2019 vaalien jälkeen hänet voidaan valita ministeriksi presidentti Väyrysen nimittämään hallitukseen.
 
Siteerasin Keskustan viimeisimmässä puoluevaltuustossa Helsingissä suurta valtiomiestämme J. K. Paasikiveä, joka lausui puheessaan: Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Tosiasioita vastaan asettuminen on turhaa ponnistelua eikä voi viedä menestykselliseen tulokseen." - Viimeistään Lahden puoluekokouksesta lähtien Keskusta on elänyt itsepetoksen tilassa. Hoettiin uutta alkua ja uutta Keskustaa ja kuviteltiin, että tietyillä henkilövaihdoksilla kaikki ongelmat ratkeavat. Todelliset ongelmat lakaistiin kuitenkin maton alle.
 
Viime syksynä osallistuin myös Kajaanissa puoluevaltuuston kokoukseen lappilaisten edustajana, kun te minut sinne äänestitte. Keskusta oli tuolloin saanut muutaman pykälän nousun gallupkannatukseensa, ja sen innoittamana hoettiin, että kyllä tästä nyt nousu alkaa. Mihin se perustui? Perussuomalaisten kannatus oli jo tuolloin toisella kymmenellä, juhlaan ei olisi ollut aihetta. Samassa kokouksessa tehtiin selväksi, että epämiellyttävistä asioista ei ole soveliasta puhua julkisuudessa. Perustellunkin kritiikin esittäjiä syyllistettiin ankarasti. Esimerkkinä mainitsen jätevesiasetuksen käsittelyn. Sehän oli isku vasten peruskannattajakuntamme kasvoja. Silti olisi pitänyt kehua Keskustaa asian hyvästä valmistelusta ja niitä, jotka toivat älyttömät epäkohdat esiin, pidettiin oman pesän likaajina ja ties minä. Jarmo Korhosen nimi puolestaan tuntui olevan kirosana. Ikään kuin hänen poistumisensa myötä puolueen ongelmat olisivat kadonneet. Ja harvoin on puoluejohdossa ollut miestä, joka on niin voimakkaasti toiminut kenttäväen tuntojen tulkkina ja äänitorvena.
 
Vastustajamme iloitsevat nyt suuresti. Samat etelän median lehdet, jotka antoivat meille viime kesänä neuvoja, ketä pitää valita puoluejohtoon, jotta voitamme, ilkkuvat nyt, kuinka Keskusta kuihtuu pienpuolueeksi. Silloin sanottiin, että nämä ja nämä henkilöt pitää Keskustan valita, jotta vaalit voitetaan. Ja nyt ne julistavat, että Mari Kiviniemi jäi Suomen historian viimeiseksi keskustalaiseksi pääministeriksi aina hamaan tuomiopäivään saakka.
 
Mutta aatteemmepa on ainutlaatuinen, vastustajiemme kauhuksi. Eivät toiset puolueet meitä nytkään lyöneet eikä Timo Soini kykene Maalaisliiton perillistä tuhoamaan. Itse me tämän vaalitappion aiheutimme. Puoluettamme ei voi hävittää ulkopäin tulevilla hyökkäyksillä, mutta se voidaan mädättää sisältäpäin.
 
Olemme keinotekoisesti koettaneet mennä suurkaupunkeihin ja antaneet liikaa sijaa arvoliberaaleille painotuksille. Juuremme ovat kuitenkin Maalaisliitossa - eivät Liberaalisessa Kansanpuolueessa. Jos jatkamme tällä linjalla, hyysäämme city-liberaaleja ja laiminlyömme maakuntaväkeä, me tuhoudumme. Mutta jos palaamme aatteellisesti kestävälle linjalle ja alamme toteuttaa politiikkaa, jonka tavoitteena on aidosti koko maan tasapuolinen kehittäminen ja maakuntien muuttotappion pysäyttäminen, on meillä tulevaisuus. Silloin saamme vahvan kannatuksen elinvoimaisista maakunnista ja riittävästi ääniä myös pääkaupunkiseudulta, sillä kyllä sielläkin asuu ihmisiä, jotka eivät halua, että koko Suomi pakkautuu Kehä kolmosen sisäpuolelle ja jotka haluavat syödä suomalaisella maaseudulla tuotettua puhdasta ja terveellistä ruokaa.
 
On sanottu, että ei saa syyllistää. Mutta kyllähän tähän vaalitulokseen johtaneesta linjasta ovat vastanneet ihmiset, ei asia ole itsestään syntynyt. Tietysti tämä on pitkän kehityksen tulos. On sanottu, että kansanliikkeen sielussa jotain särkyi, kun Jäätteenmäen hallitus kaadettiin ja sosialidemokraatit valitsivat meille pääministerin. Lahden puoluekokouksessa olisi voitu paljon pelastaa, mutta median lietsoma paniikkimieliala ja kujanjuoksu johtivat hätäisiin ratkaisuihin. Linjanmuutos on tietysti tärkeämpi kuin henkilömuutokset, mutta jotta muutos on uskottava, tarvitsemme myös vaihdoksia puoluejohtoon. Oma mielipiteeni on, että viimeistään Rovaniemen puoluekokouksessa useampi kuin yksi henkilö puoluejohdosta on vaihdettava.
 
Keskustan kohtalo on nyt kentän käsissä. Pahoin pelkään, että ne, jotka ovat vastanneet puolueen nykyisestä linjasta, eivät ole valmiita sitä riittävästi muuttamaan. Mauri Pekkarisen valinta Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi olisi ollut maakunnille oikeansuuntainen viesti, mutta sekin sitten estettiin. On entistä selvempää, että Keskustan tulevaisuus riippuu kenttäväen toiminnasta. Onko kentällä ryhtiä palauttaa puolue alkiolais-kekkoslaiselle linjalle, maakunnista huolehtivaksi ja köyhän asialla olevaksi todelliseksi kansanliikkeeksi? Helsinkiläiset liberaalit eivät sitä tee, meidän on se tehtävä.
 
Rohkenen tähän loppuun lainata vaalivoittaja Timo Soinin oppi-isää, Veikko Vennamoa: "Edessä on vain täydellinen voitto tai täydellinen tuho - ja tuhoa ei tule, jos emme itse halua itseämme tuhota."