En ole, toisin kuin monet muut suomalaiset, koskaan ollut Sauli Niinistön kannattaja. Viime presidentinvaalien toisella kierroksella äänestin Tarja Halosta ja kun katson sitä seikkailupolitiikkaa, jolla Kokoomus pyrkii vaikuttamaan maamme ulkosuhteiden hoitoon, olen erittäin tyytyväinen valintaani. Monet keskustalaiset Niinistön kannattajatkin ovat joutuneet myöntämään, että oli sittenkin parempi, kun Kokoomus ei saanut presidenttiyttä itselleen.

Ulkopolitiikan johtoa, joka on presidentin tärkein tehtävä, en siis Niinistölle antaisi. Mutta sisäpolitiikassa hänen linjauksissaan on ollut paljonkin järkeä. Eduskunnan puhemiehenä hän on pyrkinyt karsimaan eduskunnan menoja ja koettanut järkiperäistää holtitonta rahankäyttöä. Tänään kansanedustajat palkitsivat Niinistön äänestämällä tyhjää ja kirjoittelemalla typeryyksiä äänestyslappuihin. Koska hyväksytyistä äänistä yli puolet annettiin kuitenkin Niinistölle, hän tuli valituksi uudelleen.

Se tapa, jolla suomalaiset kansanedustajat ovat hoitaneet itselleen etuuksia, on varmasti yksi syy ns. tavallisten ihmisten katkeroitumiseen koko poliittista toimintaa kohtaan. Kun kehotetaan pidentämään työuria ja nostetaan kansaneläkkeitä muutamilla euroilla, mutta korotetaan omia palkkioita sadoilla tai tuhansilla ja maksetaan ns. sopeutumisrahana eläkettä jo varsin nuorille entisille kansanedustajille, ei kannate ihmetellä kansalaisten katkeroitumista poliitikkoja kohtaan.

Sauli Niinistö ei ole eduskunnan puhemiehenä tyytynyt vain johtamaan kokouksia ja paistattelemaan eliittijuhlien kunniavieraana. Hän on puuttunut eduskunnan taloudenhoitoon ja vetänyt tiukkaa linjaa. Tämä on järkyttänyt monia kansanedustajia, joiden etuudet ovat pienentyneet. Vaikeana aikana, ja muinakin aikoina, eduskunnan tuleekin näyttää esimerkkiä valtiolle, kunnille, yrityksille ja yhteisölle jämerästä taloudenpidosta. Joissakin Niinistön toimissa on kieltämättä hieman populismin makua, mutta ei kai tänä harmaiden poliitikkojen aikana sitä kannatakaan jättää Timo Soinin yksinoikeudeksi.

Esimerkiksi kansanedustaja Sinikka Hurskainen (sd) kauhisteli haastattelussa, että hän joutuu matkustamaan ulkomailla toisessa luokassa ja on mm. nukkunut Ukrainassa kylmässä hotellihuoneessa. Onpahan syy kaataa Niinistö puhemiehen paikalta! Kuinkahan ylpeitä Forssan kokouksessa SDP:n perustaneet työväenliikkeen perustajat olisivat, jos kuulisivat tuonkin haastattelun!

Sauli Niinistöstä todettakoon vielä, että lehtitietojen mukaan hän ei ota vastaan lainkaan palkkaa eduskunnan puhemiehen tehtävistään, vaan on lahjoittanut sen kokonaan hyväntekeväisyyteen.

Tänään Niinistö kertoi äänestyksen jälkeen, ettei koe mielekkääksi jatkaa tehtävässään, muttei kuitenkaan nähtävästi aio erota. Se oli ymmärrettävä, muttei ehkä kovin harkittu lausunto. Mielestäni Niinistön kaltaisen jämerän miehen tulee joko jatkaa nykyisellä linjallaan puhemiehenä, hänellähän on kuitenkin eduskunnan äänestäneen enemmistön tuki, tai sitten kerralla erota tehtävästään ja jättää paikka niille, jotka antavat kansanedustajien elää vähän leveämmin veronmaksajien rahoilla.

Toinen sympatiakohteeni on Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen, Niinistön vanha kilpakumppani. Hänen toinen presidenttikautensa on ollut kamala, mutta hänestä itsestään riippumattomista syistä. Kokoomus - ja valitettavasti myös osa omasta puolueestani - on pitänyt yllä naurettavaa keskustelua presidentin valtaoikeuksista. Erityisesti maamme äärimmäinen oikeisto antaa mielikuvan, että on jotenkin hienompaa, jos presidentti on vain vallaton keulakuva. Tämä ei estä heitä kuitenkaan ajamasta Suomea Natoon, jota johtaa maailman ehkä presidenttivaltaisin valtakunta, USA.

Tarja Halosen toinen presidenttikausi on mennyt kuluttavaan kädenvääntöön, joka tuskin on ollut Suomen kansan edun mukainen. En minä ainakaan äänestänyt Halosta taidenäyttelyjä avaamaan ja kirjapalkintoja jakamaan. Minä ja äänestäjien enemmistö äänestimme hänet johtamaan harkittua Suomen ulkopolitiikkaa, edistämään hyviä ulkosuhteitamme maailman maihin ja - ennen kaikkea, ylläpitämään hyviä idänsuhteita J. K. Paasikiven ja Urho Kekkosen viitoittamalla tiellä. Halonen on nyt este Kokoomuksen Nato-tiellä. Kun kansa ei ole "ymmärtänyt" valita Nato-mielistä ehdokasta presidentiksi, täytyy presidentiltä ottaa valta pois.

Sanotaan, että presidentti ei saa olla diktaattori. Mutta pääministerillekö sitten pitäisi kaikki valta keskittää? Presidentin sentään valitsee kansa, pääministerin eduskunta, käytännössä suurimpien puolueiden johtohenkilöt.

On surullista nähdä, miten monet keskustanuoretkin tuntuvat pitävän itsestäänselvänä kehityksenä sitä, että presidentin valtaoikeudet täytyy riisua olemattomiin. Ei se ole mikään vääjäämätön kehitys. Se kun ei ole edes kansallemme hyväksi. EU-pöydän kautta ei voi suomalaista ulkopolitiikkaa hoitaa. Moskova on aina lähempänä kuin Bryssel. Ulkopolitiikka on niin vaikea taiteenlaji Suomessa, että siitä päättämään tarvitaan nykyinen, kaksinkertainen järjestelmä, jossa sekä presidentti että valtioneuvosto ovat mukana.

Nykyinen ulkopoliittinen linjamme on ollut hyvä. Mielestäni nykyinen presidentti voisi jatkaa kolmannellekin presidenttikaudelle, mutta lainsäädäntömme ei enää valitettavasti mahdollista sitä. En jaa Halosen ideologista vakaumusta enkä hänen liberaalia arvomaailmaansa, mutta ulkopolitiikkamme ja erityisesti Venäjä-suhteemme hän on hoitanut hyvin.

Tarja Halonen ja Sauli Niinistö ovat suomalaisen politiikan raskasta sarjaa. He ovat protokollan mukaan presidenttinä ja eduskunnan puhemiehenä valtiollisen elämämme ykkönen ja kakkonen. Käytännössä he eivät ole enää vallan ytimessä, ja se on maan kannalta vahinko. Mutta toisaalta, onhan Keskustallakin ollut varaa pitää puolueensa ehdottomasti terävimpään kärkeen kuuluvat poliitikot, Anneli Jäätteenmäki ja Paavo Väyrynen jo vuosia kakkosketjussa. Siihen asiantilaan odotan tulevan kesäkuun tuovan muutoksen.