Olin puolitoista viikkoa Etelä-Suomessa keräämässä materiaalia graduuni eri arkistolähteistä. Tässäpä muutama kuva matkan varrelta.

1242074234_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vapun vietin Tampereella. Se on vanha työläiskaupunki, ja punaiset liput liehuivat marssissa. Katselin sitä minäkin Hämeensillan kupeesta, mutta ei tehnyt mieli marssirivistöihin, enhän ole ennenkään ollut. Marssi oli SAK:n, SDP:n ja Vasemmistoliiton yhteinen. Kommunisteilla oli erikseen oma vappujuhlansa.

1242074243_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Myös Vihreä Vappu järjestettiin Tampereella. Kuvassa Tampereella asuva isotätini Terttu Lindén ja Keskustan kansanedustaja Mikko Alatalo. Tampere on minulla läheinen kaupunki, paljon tutumpi kuin muut Etelä-Suomessa, olen käynyt Terttu-tädin luona joka vuosi lapsesta saakka.

1242074253_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jeesus-marssi Hämeenkadulla Tampereella. Myös monilla muilla paikkakunnilla Jeesuksen Jumalan Pojaksi ja Ihmiskunnan Vapahtajaksi tunnustavat kristityt marssivat vappuisin. Kunpa meilläkin näkyisi enemmän katukuvassa kristillisiä tapahtumia! Kyltit ja laulut julistivat evankeliumin ilosanomaa!

1242074299_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eduskuntatalo oli Helsingissä entisellä paikallaan. Kävin eduskunnan kirjastossa läpi säätyvaltiopäivien aikaisia papereita graduani varten. Säätyvaltiopäivien aikana 1863-1906 oli demokratia varsin vajavaista, mutta Suomen itsemääräämisoikeus oli kuitenkin laajempaa mitä nykyään. Perustuslakimme koskemattomuus oli turvattu (Nikolai II:en sortovuosiin asti), nyt EU:n asetukset ja direktiivit ylittävät kansallisen lainsäädännön, perustuslakia myöten!

1242074316_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eduskunta-avustaja Matti Lustig eduskunnan uutiskuvista tuttujen hissien edustalla. Matti toimi pari vuotta Lapin Keskustanuorten toiminnanjohtajana ennen nykyistä toiminnanjohtajaamme Sanna Ruokamoa.

1242074263_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Suuren presidenttimme Urho Kekkosen hautakivi Hietaniemen hautausmaalla. Vein haudalla 20 valkoista ruusua. Olen pitänyt tapanani käydä usein Helsingissä vieraillessani rakastetun valtiomiehen ja Pohjois-Suomen vankkumattoman puolustajan maallisten jäännösten äärellä.

1242074330_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Maiju-serkkuni Sipoossa. Minulla on pääkaupunkiseudulla paljon sukulaisia, joiden luona on mukava käydä, vaikken Etelä-Suomeen ikinä haluaisikaan muuttaa. Asuin pari päivää ensin tätini perheen luona Ruskeasuolla ja sitten setäni luona Söderkullassa, Sipoossa. Kävin myös Lauttasaaressa asuvan tätini luona kylässä. Paljon kavereitakin on Helsinkiin muuttanut, joka illaksi olisi ollut kyläpaikka.