Tänäänkin olisi kommentoitavaa monista ajankohtaisista asioista. Vaikkapa tänään pidetystä valtuuston kokouksesta. Pitäisikö sanoa vanhan kappaleen sanoin: "Niin paljon on aihetta lauluun." Vaiko että: "Niin paljon on aihetta nauruun..." No, leikki sijansa saakoon.

Olen kipiänä, kuten aika moni muukin Pohjois-Suomessa tällä hetkellä. Flunssa on jyllännyt kotonani ja se on nyt minulla. Nokka ja henkitorvi tuntuvat menevän tukkoon ja se ei ole kivaa. Olin urhoollisesti tänään englannin kurssilla yliopistolla, mutta läksyt ym. olen ihan surutta jättänyt tekemättä. Torstain tenttiä varten katselin vain muutamia vanhoja oikeustapauksia. Upseeri-isän poikana olen oppinut, että tyhjää ei valiteta eikä pienistä sairauksista mouruta. Nyt kuitenkin tunnustan, että menin vuoteeseen neljältä enkä ole monta kertaa noussut. Ajattelin tehdä saman huomenna ihan hyvin omintunnoin. Kävin vähän syömässä ja äitipuoli toi Vicks-salvaa, olen täällä Rovaniemen asunnolla, ja nyt makaan kannettava tietokone sylissäni sängysäni.

Kun on sairaana, on paljon aikaa ajatella. Kun katson eteeni, vasemmalla on eteiskäytävään johtava ovi auki ja ovessa näkyy Raittiuden ystävien vanha juliste "Raitis ja vapaa". Sitten on muovinen taulu, jonka ostin ehkä eurolla jostakin, en muista missä. Se esittää kaunista purjelaivaa. Ehkä mauton, mutta omapa on huoneeni. Sen vieressä on Ranuan mummin ja ukin hääkuva. He katsovat eteenpäin nuorina, elämä edessään. Nyt he lepäävät Ranuan hautausmaalla. Sitten on mm. kuva Sacre Cour'n kirkosta Pariisissa; kaunis kirkko ja mitkä maisevat sen portailta avautuivatkaan alas Pariisin kaupunkiin. Sinne haluan joskus uudestaan.

Vasemmalla puolella on yöpöydän vierellä sankko, johon olen yskiskellyt ja pudotellut nenäliinoja. En kuvaile sitä sen enempää. Tällä hetkellä iltalukemiseksi varattuja kirjoja näyttävät olevan ainakin Mahatma Gandhin elämäkerta ja V.A. Koskenniemen runokokoelma. (Koskenniemihän oli Kemijärven lukion entisen rehtorin, Aune Melleniuksen, salainen ihailija, joiden puheiden mukaan rakastaja; mene ja tiedä niin vanhoista asioista...) Oikealla puolellani on työpöytä, joka on täynnä paperikasoja toisensa päällä sekä tulostin, muutama kirja, kynäteline ja muutamia valokuvia. Pöydän yläpuolella on Vapahtajaamme esittävä ikoni ja viereisellä seinällä kirpputorilta ostettu maalaus lappilaisesta tunturimaisemasta. Oikealla puolella olevan pienen lipaston päällä kauniit patsaat Kristuksesta ja Neitsyt Mariasta sekä hengellistä lukemistoa.

Ehkä huoneemme kertovat meistä itsestään. Minun asuntoni kuulemma näyttää minulta, näin ovat luonani käyneet ystävät kertoilleet.

Tässä maatessa tulee mieleen, miten kiitollinen pitää olla terveydestä, niin kauan kuin sitä on. Minä todennäköisesti nousen tästä parissa päivässä, mutta monelle ihmiselle sitä ei suoda. Isomummini menetti lähes täysin liikuntakykynsä sairastuttuaan vakavasti keväällä, kiirastorstain ja pitkäperjantain välisenä yönä. Toivoin ja rukoilin, että hän voisi vielä kävellä. Olihan hän lonkkamurtuman jälkeen jo aikanaan opetellut kävelemään vielä 89-vuotiaana pitkän sairausjakson jälkeen. Kuitenkaan tätä kuntoutumista ei hänelle enää suotu. Tietysti pitää olla kiitollinen, että hän ylipäätään jäi eloon. Silti tuntuu pahalta nähdä, miten hän on täysin vuodepotilas, olkoonkin että hyvässä hoidossa Hoivakoti Puistolassa. Onneksi järki pelaa; kun menin katsomaan häntä vaalien jälkeen, hän puristi lujasti kättäni ja onnitteli. Myös hänen isänsä oli aikanaan valtuutettu Kemijärvellä. Isomummini täyttää tammikuussa 94 vuotta, jos Jumala suo. Hänen serkkunsa Alli Junttila, tunnettu kemijärveläinen persoona, joka minullakin oli kunnia kerran tavata, eli muistaakseni lähes 102-vuotiaaksi.

Mutta nyt taidan pistää nukkumaan, toivottavasti röörit eivät mene ihan tukkoon yön aikana, vaan saan kunnolla nukkua. Huomenna olisi jo melkein pakko alkaa tehdä kouluhommia, jotka tältä illalta jäivät.