Olen pienen ikäni taistellut Kemijärvellä kaikenlaista sisäpiiriytymistä vastaan. Lukioaikana vastustin jyrkästi ns. sisäisen haun käytäntöä, jonka mukaan työpaikka tuli täyttää kaupungilla jo olevista työntekijöistä, jos yksikin hakija löytyy. Päästäkseen kaupungille töihin tuli siis olla kaupungilla töissä. Tätä sääntöä, joka varsinkin sivistyspuolella aiheutti monenlaisia vaikeuksia, kutsuttiin sisäsiittosäännöksi.

Nyt monia tärkeitä virkoja on jälleen tulossa avoimeksi. Ensinnäkin kaupunginjohtaja Timo E. Korvan paikka hänen siirtyessään saattohoitamaan maaherran virkaa. On arveltu, että Korva ei enää palaa Kemijärvelle, vaan saa aikanaan maakunnan hallinnosta jonkin viran ennen eläkevuosiaan. Toistaiseksi tästä ei kuitenkaan ole mitään varmaa tietoa.

Kaupunginjohtajan virka tulee ehdottomasti asettaa julkiseen hakuun. Näin luultavasti käykin, sillä näin vaalien alla valtuutetut tuskin uskaltavat herättää ihmisten ärtymystä paljastamalla piiri-pieni-pyörii ajattelua. Yleisesti toki tiedetään, että Kemijärvellä on valtuutettuja, jotka haluaisivat vs. kaupunginjohtajaksi nykyisen teknisen johtajan Pekka Koskenrannan. Kuitenkin ulkoinen haku mahdollistaa sen, että myös Kemijärven nykyiset viranhaltijat voivat hakea tehtävään. Toivottavasti tuleekin mahdollisimman paljon hakijoita. Tärkeintä on, että valitaan aidosti paras henkilö tehtävään.

Myös elinkeinojohtaja valitaan Kemijärvelle. Mielestäni paitsi elinkeinjohtajan, myös kaikkien osastonjohtajien virkojen tulisi olla määräaikaisia samoin kuin kaupunginjohtajan viran. Ne ovat korkeita virkoja kunnassa ja kunnan tulisi pohjautua demokratiaan. Välillinen demokratia menee turhan välilliseksi, jos johtavat viranhaltijat, siis merkittävät poliittiset päättäjä, on valinnut valtuusto kauan sitten ja sillä hyvä aina eläkkeeseen asti. Esim. vuonna 1986 Korvan kaupunginjohtajaksi valinneesta kaupunginvaltuustosta ei ole montakaan valtuutettua päättäjien joukossa, osa on muuttanut pois täältä ja aika monen maallinen matka on jo päättynyt. Onko se enää mitään demokratiaa, että tämän yli 20 vuotta vanhan valtuuston päätöksen perusteella sanotaan viranhaltijalla olevan demokraattinen mandaatti. Minusta se on kuolleiden valtaa elävien yli.

Mutta yhtä kaikki, elinkeinojohtajan virka tulee laittaa ulkoiseen hakuun ja siitä on tiedotettava laajasti. Kaupunginhallituksen esityslistalla lukee seuraavanlainen päätösesitys, jonka kaupunginjohtaja on tehnyt: 3. Viranhakuilmoitus julkaistaan kaupungin ilmoitustaululla ja kotisivuilla. Kas kun ei pelkällä ilmoitustaululla! Eiköhän kuitenkin ilmoitus kannattaisi julkaista useammassa sanomalehdessä, ainakin Lapin Kansassa, Kalevassa, Helsingin Sanomissa ja Kuntalehdessä. Myös paikalliset yrittäjät ovat pitäneet asian johdosta sen verran paljon ääntä, ja kai heillä siihen on omat syynsä, niin että tehtävää tulee markkinoita mahdollisimman laajalti.

Kukaan ei ole meistä täydellinen. Tarvitaan uusia ajatuksia ja uusia tekijöitä. Kemijärvellä ei saa ajatella virkoja täytettäessä tärkeimpänä kriteerinä sitä, onko uusi viranhaltija mahdollisesti myöntyväinen jollekin pikkupoliitikkojen kuppikunnalle. Kemijärvi tarvitsee tänä aikana kaikkea muuta kuin piiri-pieni-pyörii -ajattelua.

Myös seurakunnassa on auki papin virka, kun kappalainen Eino Vesa irtisanoutui. Toivon, että Kemijärven kirkkoneuvosto ja viranhaltijat markkinoivat aktiivisesti avoinna olevaa virkaa, niin että hakijoita olisi mahdollisimman monta. Viimeksi hakijoita oli muistaakseni vain yksi. Yhdestä on hankala valita. Niin kunnassa kuin seurakunnassa hallinnon avoimuus on rehellisen päätöksenteon perusta.

12.8.2008

Kaupunginhallitus päätti eilen täyttää elinkeinojohtajan viran 5 vuoden määräajaksi ja hakuilmoitus julkaistaan sentään edes muutamassa laajalevikkisessä lehdessä. Äänestyksessä määräaikaisuutta kannatti 5 kaupunginhallituksen jäsentä eli Aulikki Imporanta, Tarja Kaisanlahti, Antti Kerkelä, Irma Kortelainen ja Ahti Majava. Elinkautista virkaa puolestaan kannattivat vasemmiston aina yksimieliset edustajat Juha Pikkarainen ja Mirja Luukinen sekä Keskustasta Heikki Nivala ja Teemu Kostamovaara. (olikohan kenellekään yllätys?)

Toivottavasti virkaan tulee paljon hyviä hakijoita!