Vaikka väsyttää, niin en saa unta, ja kirjoitanpa tässä puolenyön jälkeen jonkun rivin ajatuksiani. Kotiseutuni katastrofista en osaa sanoa juuri mitään. Rukoile ja tee työtä, ehkä se kävisi ohjeeksi tähänkin, muuta en keksi. Rukoilla päättäjille viisautta ja oikeamielisyyttä ja samalla pitää ääntä niin lujaa kuin sitä lähtee. Ja käyttää kaikki kontaktit mitä itse kullakin on. Nyt ei ole kyse vain sellutehtaasta ja Itä-Lapin kohtalosta, niin elintärkeitä kysymyksiä kuin ne meille ovatkin. Nyt on kyse siitä, minkä tien Suomi valitsee, tasapuolisen, kaikista ihmisistä välittävän tien, jollaista menneet päättäjät, Kekkonen, Virolainen, Sorsa ja monet muut kulkivat - vaiko vapaan markkinatalouden, rahavallan ja välinpitämättömyyden tien.

Keskiviikkona Kemijärvellä järjestäydytään asian tiimoilta. Hyvä! Toivottavasti on mahdollisimman paljon ihmisiä yli puoluerajojen paikalla. Ei ole mikään salaisuus, että Kemijärven kunnallispolitiikassa on ristiriitoja, syviäkin, mutta tämä on kysymys, jota kukaan ei vastusta. Tämä yhdistää. Ja sanomattakin kai on selvää, että tämä "tehdaskapina" ei ole mikään poliittisten irtopisteiden keruupaikka ja jos joku yrittäisi tällaisella yhteisellä hankkeella kruunata itsensä vaikkapa tulevia kunnallisvaaleja varten, tulisi hän eittämättä saamaan ihmisten ärtymyksen osakseen. Nyt on kyse koko Itä-Lapin yhteisestä asiasta, Itä-Lapin ja koko maakunnan kohtalonkysymyksestä, jota kukaan ei täällä vastusta ja jossa kaikki Kemijärven päättäjät Vasemmistoliiton Pikkaraisesta Kokoomuksen Kortelaiseen seisovat yhteisessä rintamassa.

Haluan kuitenkin hetkeksi suunnata ajatukseni pois tästä murheellisesta kotiseutuni tilanteesta. Tulin eilen nimittäin Suomen Keskustanuorten liittokokouksesta, joka järjestettiin Kajaanissa. Kaikin puolin mahtava ja rikastuttava kokemus! En ole aikaisemmin käynyt "liittarissa" ja ihan harmittaa, että olen arkaillut lähtöä ja tuntenut muka olevani niin kiireinen tai sitten vain liian hidas lähtemään.

Meitä lähti viiden hengen ryhmä lähti Rovaniemen rautatieasemalta perjantai-iltapäivänä. Matkalla vaihdeltiin kuulumisia ja minä tietysti kertoilin Taivaan tulien kaupungin ihmeellisyyksistä... Oulussa käytiin grillillä syömässä ja matka jatkui siitä Kajaaniin, jonne saavuimme vasta kymmenen jälkeen. Asemalla ei ollut taksia ja ehdotin, että suuntaisimme yön pimeydessä puitten oksien lomasta näkyvää valoa kohden. Kuitenkin katsoimme parhaaksi tilata taksin soittamalla, kun oudossa kaupungissa voi olla vaikea suunnistella öiseen aikaan. Hotellille päästiin, osa lappilaisista tuli sitten seuraavana päivänä.

Kokouspaikka oli hotellin viereisessä rakennuksessa. Hienot puitteet olikin Kainuun piiri järjestänyt tälle maamme suurimmalle poliittiselle nuorisojärjestölle. Kokoukseen tuli tervehdyksiä monelta eri taholta, mm. ministeri Vehviläinen, entinen järjestömme puheenjohtaja, kävi pitämässä hauskan puheen. Puolueen tervehdyksen toi kansanedustaja Antti Rantakangas, joka käsitteli puheenvuorossaan myös Kemijärven tilannetta. Kävin kiittämässä häntä jämerästä kannanotosta Kemijärven sellutehtaan puolesta.

Suurella ilolla tervehdin sitä, että vaikka Keskustanuorissa, kuten myös emopuolueessa, on kovastikin toisistaan eroavia mielipiteitä jäsenistön keskuudessa, niin kohtasin aika monta EU-käsitykseni jakavaa henkilöä. Moni nuori sanoi iloitsevansa suuresti Paavo Väyrysen paluusta ja useissa puheenvuoroissa vaadittiin suhteessa EU:hun nöyristelyn ja mallioppilasvuosien lopettamista, sillä ne eivät ole tuottaneet mitään tulosta. Lauantai-iltana sain käydä jopa kiihkeäsävyisen keskustelun muutamien vahvasti alkiolais-kekkoslaisten nuorten kanssa ja olimme iloisia, että löytyy meitä, jotka haluamme avoimesti olla aluepoliitikkoja, ajaa tasapuolista koko maan kehittämistä ja uskallamme kritisoida EU:ta. Nauroimmekin, että jos Keskustan sisällä emme saisi kehittää EU-kriittistä linjaa, niin eihän meillä olisi muuta vaihtoehtoa kuin lähteä Perussuomalaisiin. Mutta isiemme puolueesta emme halua lähteä, vaan haluamme sitä rakentaa. Aatepohjamme on ainutlaatuinen.

Itse kokouksen lisäksi oli ohjelmassa mm. vaalipaneeli ja Kekkosen haarikka -kilpailuja. Kävin myös kiertoajelulla: Kajaanin keskustassa sijaitsi Urho Kekkosen vanha kotitalo ja koulu. Kävimme myös Eino Leino -perinnetalossa. Se oli vaikuttava kokemus. En tiennyt, että Leino oli syntyisin Kajaanista. Nyt muistan sen varmasti. Lauantai-iltana oli kaupungin vastaanotto. Seisovasta pöydästä saatiin syödä niin paljon kuin jaksoi. Iltamyöhällä vielä pidimme Lapin piirin ryhmäkokouksen, joka oli hyödyllinen. Me emme sido kenenkään käsiä, vaan avoimesti keskustelimme eri vaihtoehdoista ja minulle monta asiaa ratkesi niiden pohjalta.

Tietysti jännitystä tuovat aina henkilövaalit. Niin nytkin. Istuvan puheenjohtaja Tuomo Puumalan haastoi Antti Vähäjylkkä. Äänestin haastajaa, koska vaikka nykyinen puheenjohtaja onkin tehnyt hyvää työtä, niin haastajan arvomaailma vastasi enemmän omaani. Kuitenkin se, että istuva puheenjohtaja on myös istuva kansanedustaja teki hänen kaatamisestaan vaikean ja oma ehdokkaani oli myös melko nuori, vasta 20-vuotias. Tunnustan, että ennakoin jo etukäteen, että ehdokkaani ei voita, mutta yllätyin, että ääniero oli niinkin suuri. Vähäjylkkä totesi tappionsa jälkeen Johannes Virolaisesta alkaneen keskustalaisen perinteen mukaisesti: kansa on puhunut ja pulinat pois.

Varapuheenjohtajuudesta käytiin kovaa kilpailua, samoin hallituspaikoista. Hallitukseen tuli valituksi mm. Lapin yliopistossa allekirjoittaneen tavoin oikiksessa opiskeleva Topi Heinänen, jota äänestin. Valitettavasti monta hyvää, aluepolitiikankin huomioivaa keskustanuorta jäi valitsematta. Sellaista on demokratia, kaikki eivät ole tyytyväisiä tulokseen, mutta se kuuluu asiaan. Myönnän, että olin todella pahoillani Timo Tapanisen niukasta tappiosta varapuheenjohtajakisassa. Sentään hän jatkaa hallituksessa.

Tein esityksen Tapanisen valinnasta suunnilleen seuraavanlaisen puheenvuoron muodossa:
"Esitän varapuheenjohtajaksi Timo Tapanista. En siksi, että hän on Lapista ja että kun minäkin olen Lapista, niin jonkin velvollisuuden vuoksi minun pitäisi häntä esittää. Tunnen hänet, hänen hyvän linjansa ja kestävän arvomaailmansa. Hän linjansa - se on Urho Kekkosen linja. Ja se linja ei ole hyvä ainoastaan Pohjois- tai Itä-Suomelle, vaan se on hyvä koko maalle ja tälle järjestölle! Ja nyt sitä Kekkosen linjaa tarvitaan. Minunkin kotikaupunkini, Taivaan tulien kaupunki Kemijärvi, on menettämässä viimeisen suuren teollisuuslaitoksensa, ellei valtio puutu asiaan. Siis niin valtakunnanpolitiikassa kuin Keskustanuorissa tarvitaan Kekkosen henkeä. Siksi valitkaamme hallintotieteen ylioppilas, eduskunta-avustaja Timo Tapaninen Keskustanuorten varapuheenjohtajaksi!"

Paikalla kokouksessa oli 279 osallistujaa, joista 256 oli virallisia ja 23 epävirallisia. Lapista meitä oli kymmenen hengen joukko. Oli suorastaan ihmeellinen tunne olla mukana tällaisessa tapahtumassa, jatkamassa isien työtä. Sanoinkin, kun hävisimme muutamia äänestyksiä, että työ jatkuu ja jatkamme puolueen rakentamista oman arvomaailmamme pohjalta. Tällaista on, että joskus tulee tappioita ja joskus ei. Kun asemalle kävellessämme hieman harmittelin vielä vaalitulosta Lustigin Matille ja muille, jotka palasivat junalla Roihin, niin totesin samaan hengenvetoon, että en koe yhtään silti, että oli turha reissu. Sain tutustua uusiin ihmisiin, kuulla monenlaisia ajatuksia ja tehdä jo jotain johtopäätöksiä siitä, millainen Suomi on sitten, kun nämä Keskustanuoret ovat maamme päättäjiä.

Niin, ja tulihan siellä voittokin! Nimittäin joku Keskustanuorten osasto oli (taas kerran) tehnyt aloitteen siitä, että liiton kannaksi tulisi ei ns. pakkoruotsille. Minä taas kannatan kaksikielisyyttä ja pohjoismaista yhteistyötä, koska Pohjoismaat ovat lähin viiteryhmämme, ei EU, Baltia tai mikään muu. Pikemminkin pitäisi keskittyä muokkaamaan asenteita, sillä niistä suurin osa ruotsin kielen ongelmista johtuu. Kieliopiltaanhan se on paljon helpompi kuin vaikka esim. englanti. Kovasti tästä oltiin kyllä kanssani eri mieltä ja käytettiin kiivaita puheenvuoroja, mutta niinpä vain saatiin tiukka äänestystulos, mutta kantani mukainen: äänin 74-71 liittokokous torjui aloitteen. Lappilaisista näin äänestivät myös mm. Hanna Plosila, Susanna Viitala sekä Timo ja Maria Tapaninen. Joku kuului vitsailevan, että kuinka itään tämä liittokokous on vietävä, että aloite saadaan läpi. Nimittäin sitä on monesti ennenkin koettu saada aikaan ja aina se on torjuttu äänestyksessä.