Eilen Lapin Kansassa julkaistiin pilapiirros, jossa edesmenneet presidenttimme Juho Kusti Paasikivi ja Urho Kekkonen katsoivat pilven reunalta maan päälle ja kauhistelivat, millä tavalla Suomen ulkopolitiikka nykyisin poukkoilee. Hallitukseen päässyt Kokoomus on varmasti innokas saamaan Suomen mukaan kaikkeen vähänkin Natoon viittaavaan. Maltillista linjaa edustavan presidentti Halosen vähäiset jäljellä olevat valtaoikeudet halutaan riisua, jotta viimeinen lukko Nato-jäsenyyden tieltä poistuu.
Olen viime päivinä lueskellut J.K. Paasikiven päiväkirjoja. Lieköhän ne vieläkään ihan vanhentunutta tekstiä? Tietyissä piireissä Suomea työnnetään niin syvälle Natoon ja Euroopan Unionin liittovaltioon, että maantieteellinen sijaintimme ja sen asettamat realiteetit unohtuvat. Jumala on asettanut kansamme asumaan tälle paikalle, suurvallan naapuriksi. Se asiantila tuskin muuttuu niin kauan kuin maapallo on olemassa. Siksi meidän on ulkopolitiikassamme aina huomioitava asemamme Venäjän naapurina.
Nykypäivänä ei yksikään järkevä ihminen varmasti väitä Suomen olleen syyllinen talvisotaan. Neuvostoliiton tyranni Stalin hyökkäsi pieneen maahamme ja selvisimme vain suurten uhrausten ansiosta. Jatkosodan tapahtumat tätä taustaa vasten ovat varsin ymmärrettävät. Kuitenkaan ei ole oikein, jos Suomen valtionjohtoa tarkastellaan täysin virheettömänä ja pyhimysmäisenä. Nykyäänhän on paljon erinäisiä kommentoijia, joiden peruskäsitys tuntuu olevan, että Ryti ja Mannerheim olivat virheettömiä isänmaan miehiä ja Paasikivi ja Kekkonen isänmaan myyjiä. Kyllä minä arvon annan Rydille ja Mannerheimille, mutta aivan perusteeton ei kuitenkaan voine olla kokeneen ulkopolitiikon, J.K. Paasikiven päiväkirjamerkintä 2.9.1944, jolloin eduskunta päätti ryhtyä rauhanneuvotteluihin Neuvostoliiton kanssa:
"Olen iloinen, että tämä päätös on tehty. Olisi jo ennemmin pitänyt yrittää päästä sodasta irti. Tähän nyt on tultu 5 v. sodan ja vaikeuksien jälkeen. Meidän ulkopolitiikkaamme ei ole johdettu päällä, vaan takapuolella. - - - 'Jag fattar icke just så snart, Men det är så underbart, Hur efteråt blir allting mig så klart.' Tämän mukaan on Suomen ulkopolitiikkaa johdettu."
Oliko Paasikivi sitten "ryssien nuoleskelija" ja isänmaansa myyjä, kuten äärioikeistolaiset piirit haukkuivat häntä ja myöhemmin Kekkosta? Paasikiven päiväkirjat paljastavat tämän syvästi isänmaallisen ja uskonnollisen miehen tunnot, miten vaikeaa hänelle oli hymyillä Neuvostoliiton edustajille, puhua sotakorvauksista ja toteuttaa sotasyyllisyysoikeudenkäynti ikään kuin Suomi olisi puhdasta ilkeyttään hakeutunut liittoon Hitler-Saksan kanssa.
"Raskainta, ainakin tällaiselle vanhalle miehelle, kuin minä, on se valheellisuuden ilmapiiri, joka kaikkialla poliittisessa elämässä on vallalla. Erityisesti me suomalaiset emme voi puhua totuutta viime vuosien tapahtumista. Meidän täytyy kokonaan sivuuttaa syksyn 1939 tapaukset ja talvisota. - - - Mutta Neuvostoliitto hyökkäsi 30.11.1939 Suomen päälle, tunkeutui vieraalle alueelle. Eikö se ansaitsisi rangaistusta? Mutta se on jäänyt rankaisematta. Neuvostoliitto on päinvastoin pitänyt saaliinsa, silponut Suomen. - - - Jos venäläisissä olisi gentlemannisuutta, niin olisivat ajatelleet, vaikka kenties ei sanoneet: 'Syksyn 1939 hyökkäys ja kesäkuun 1941 tapaukset, jotka venäläisten kannalta ovat meidän hyökkäys Neuvostoliittoa vastaan, kuitataan toisiaan vastaan." (JKP 29.5.1946)
Paasikivi ja Kekkonen olivat molemmat suoraselkäisiä isänmaan miehiä, jotka puolustivat yli kaiken Suomen vapautta, itsenäisyyttä ja demokraattista valtiomuotoa ja vastustivat neuvostokommunismia ja sosialistisen järjestelmän tuomista maahamme. Se onnistui, mutta se edellytti luottamuksellisten suhteiden luomista itäisen naapurin johtoon jyrkistä ideologisista eroista huolimatta. On pelottavaa, jos nykyään Nato-innossa yhä korkeammissa piireissä pääsee vallalle katsantotapa "ei ole väliä, mitä Venäjä meistä ajattelee".
