Venäjän ensimmäinen vaaleilla valittu johtaja, entinen presidentti Boris Jeltsin kuoli tänään moskovalaisessa sairaalassa sydänkohtaukseen. Jo useamman vuoden maailmanpolitiikan näyttämöltä poissa ollut mies tuli viimeisen kerran kansainvälisten tiedotusvälineiden pääuutisten kohteeksi. Kaikkialla muistellaan merkittävää valtiomiestä, jonka elämäntyöstä on vielä liian aikaista tehdä kunnollisia arvioita.

En voi sanoa, että olisin ihaillut Jeltsiniä. Hän jätti jälkeensä syvästi ongelmaisen maan ja hänen kautensa loppupuoli oli omapäisen, tempoilevan politiikan aikaa lukuisine pääministerivaihdoksineen. Kuitenkin hän jää historiaan miehenä, joka johti kansaansa Neuvostoliiton kuolinkouristuksista demokraattiseksi valtioksi. Se, onko hänen luomuksensa ainakaan tavalliselle köyhälle kansalle Gorbatshovin Neuvostoliittoa parempi, jääköön historian arvioitavaksi.

Kun Venäjän viimeaikojen tapahtumia seurataan lännessä sananvapaudesta huolta kantaen, niin Jeltsinin perintö nousee ajankohtaiseksi. Häntä syytettiin korruptiosta ja monenlaisista väärinkäytöksistä, eikä varmaankaan ilman aihetta, mutta silti meillä on syytä hiljentyä Boris Jeltsinin paarien äärellä pohtimaan demokratian ja sananvapauden jaloja periaatteita. Kommunistivallan sensuurin ja salailun tilalle tuli vapaa tiedonvälitys, mikä on sivistysvaltion ehdoton tunnusmerkki.

Jopa Mihail Gorbatshov, jolla on monta syytä vihata Jeltsiniä, lähetti surunvalittelunsa presidentin leskelle. Hän totesi, että Jeltsin teki suuria tekoja kansansa hyväksi, vaikka teki myös paljon virheitä. Suomen presidentti Tarja Halonen muistaa Jeltsiniä miehenä, joka toi Venäjälle demokratian ja puolusti sitä haasteellisissa olosuhteissa. Rauha muistollesi, Boris Nikolajevitsh!