Olen tehnyt viikonlopun tiiviisti vaalityötä. Lauantaina jaoimme makkaroita Kemijärvellä Kauppapaikkan edustalla Paavo Väyrysen nimissä. Pitkälti kolmattasataa makkaraa paistettiin ja annettiin ihmisille. Hyvin sujui tilaisuus ja kun tarjosin Paavon kuvaa, kuului monen vastaus: "ei tarvitse antaa, on jo äänestetty Väyrystä". Muutamia vastaanväittäjiä toki oli, kuten kuuluukin. Joskus vain äänensävy näillä ihmisillä on sellainen, että tekisi mieli antaa samalla tasolla takaisin. Silloin kuitenkin kun on jonkun toimitsijana, on maltettava mielensä - siinähän edustaa vähän ehdokastakin eikä vain itseään.

Vieressämme demarit jakoivat hernekeittoa. Sovussa mahduttiin molemmat samalle parkkipaikka-alueelle. Haarahiltusen Lassi demareista kävi peräti vaihtamassa kaasupullomme. Ja kun kojullamme pistäytyi myös Kokoomuksen Irma Kortelainen, niin voi sanoa, että yli puoluerajojen mahduttiin sopuisasti kampanjaa käymään.

Makkaranjaosta sitten menin suoraan Ari Ruotsalaisen vaalitilaisuuteen. Jämerä, suomalainen maalaismies, joka puhui selkeää asiaa. Keskustalaiset arvot kunnossa. Hän muistutti terveiden perusarvojen merkityksestä. Tilaisuudessa Vappu Tyvi lausui runoja sekä Eero Kaisamatti ja Markku Salo soittivat. Oikein hyvin sujui.

Tänään klo 11.30 Paavo Väyrysen vaalijuhla pidettiin Kulttuurikeskuksessa. Paikalla n. 70 henkeä. Paavo muistutti erityissuhteestaan Itä-Lappiin, että se on jo 1970-luvun alun perua. Hän tietää varmasti asiamme ja seutukuntamme tarpeet. Tilaisuudessa esiintyi Itse valtiaat -sarjan imitaattori Heikki Hilander sekä nuori laulaja Paula Präktig. Hienosti sujui! Iltapäivällä tulin Jussi-sedän kanssa Rovaniemelle, ja käväisin vielä serkkupojan rippijuhlissa. Nyt edessä opiskeluviikko.