Kävin viikonloppuna Kemissä Lapin Keskustanuorten kevätkokouksessa. En ole koskaan aiemmin käynyt Kemissä, vain ohi ajanut. Oli kuin olisin käynyt ulkomailla.

Eilen sopimusoikeuden kurssi kesti koululla kahdeksaan ja sen jälkeen yhdeksästä puoli kahteen yöllä tehtiin tietokoneella internetin kautta opiskelutovereiden kanssa ryhmätyötä. En näin ollut kovin aikaisin noussut ja minulla jäi näkemättä Sirkka-Liisa Anttilan haastattelu Aamu-TV:ssä. Kuulemma Keskustan ministereistä osa ollut jo valmis lähtemään hallituksesta. Hyvä, että siellä löytyy särmää! Demareiden on turha haukkua, niin paljon Keskusta on antanut hallituksessa periksi. Niin paljon, että omat ovat menettäneet luottamuksen puolueeseen.

Varmaan tämäkin asia käännetään siten, että tyhmät jyväjemmarit yrittävät saada kaupunkityöläisten verorahoja itselleen yhä enemmän ja Kepu nyt suuttui, kun maaseudun ökyisännät eivät saa tarpeeksi tukia. Tietäisivätpä millaisessa alituiseen kasvavassa ahdingossa maaseudulla eletään. Ja juuri niillä maataloustuilla taataan, että kaupunkien ihmiset saavat edullisesti puhdasta kotimaista ruokaa.

Jälleen kerran täytyy kiitellä kotiseutuni kansanedustajaa, Markus Mustajärveä, vaikka hän onkin toisen aatteen mies. Hänen kannanottonsa siitä, että Vasemmistoliiton automaattinen hallitustoveri ei tarvitse olla toveri SDP, oli terve ja raikas ajatus. Olisi enemmän kuin hauskaa, jos puolueiden voimasuhteet voisivat kehittyä siten, että automaattisesti hallituksessa ei olisikaan aina kahta suurta + RKP, vaan yksi ns. suuri puolue keskisuurten ja mahdollisesti pienien ryhmien kanssa. Keskustan (55), Vasemmistoliiton (19) Vihreiden (14), Ruotsalaisten (9), Kristillisten (6) ja Perussuomalaisten (3) hallituksella olisi eduskunnan enemmistö, 106 paikkaa. Ei semmoinen sateenkaarihallitus ainakaan Lipposen hallituksia huonompi olisi.