Viime päivinä olen saanut yhteydenottoja niin oikealta kuin vasemmalta. Kun olen vain pieni ja vähäinen tekijä paikallisessa politiikassa, niin voinee ainoastaan kuvitella, millaisen painostuksen kohteeksi oikeat keskustalaiset päättäjät näinä päivinä joutuvat.

Oman ehdokkaan pudottua toiselta kierrokselta Keskustan johtohenkilöt ovat asettuneet enemmän tai vähemmän uskottavasti Kokoomuksen Sauli Niinistön tueksi. Kävi kuten viime keväänä eräälle kokoomuslaiselle tytölle yliopiston naulakoilla totesin, Keskusta joutuu tukemaan Niinistöä, sillä toiselle kierrokselle selvisikin Kokoomuksen ehdokas. Moni piti varmana, että siellä on Keskustan Vanhanen ja että nytpä saadaan Kokoomus vihdoin tukemaan meidän kandidaattia!

Olen useasti kokenut, että hallituspolitiikassa SDP vie ja Keskusta vikisee. Puolueen profiilia on syytä kirkastaa ja erityisesti aluepoliittisissa kysymyksissä pitää lujemmin omasta linjasta ja vaalilupauksista kiinni; minä en ole vieläkään oppinut hyväksymään sitä, että vaalilupaukset on lupa unohtaa, vaikka paikallistasollakin se on melko laajasti hyväksytty periaate. Kuitenkin myös punamullan ansiot on syytä muistaa.

Sen sijaan nämä presidentinvaalit eivät ole mikään "näytön paikka" demareille. Puoluetta tärkeämpi minulle on ehdokkaan ulkopoliittinen linja - sen eräät keskustalaiset tuntuvat unohtaneen. Eihän presidentti ole enää parlamenttia johtava Kekkonen, vaan lähes yksinomaan ulkopolitiikan johtaja. Minä asetan painoarvon yksinomaan sille, millainen on ehdokkaan ulkopoliittinen linja. Matti Vanhasen ja Tarja Halosen linja hallituksessa on ollut hyvä enkä soisi sen muuttuvan.

Tämän johdosta olen katsonut oikeasti toimia omantuntoni mukaan. Tuen Tarja Halosen valintaa presidentiksi, niin katkeran pettynyt kuin hänen valintaansa kuusi vuotta sitten olinkin. Minulla on vähän samantapaiset tunnelmat kuin sillä pohjalaisella emännällä, joka oli lähettänyt Tarja Haloselle sen kuuluisan kirjeen.

Monet tuttavani ja sukulaisenikin ovat varmasti pettyneitä ratkaisuuni. On tuntunut pahalta loukata heitä sanomalla, etten voi tässä asiassa tukea ns. porvarillista yhteistyötä. Anteeksi en kuitenkaan ala keneltäkään pyytämään, sillä ehkäpä vapaassa maassa jokaisella on oikeus tehdä valintansa. Keskustapuolueen eteen olen tehnyt niin lujasti työtä koko elämäni ajan, että jos joku alkaa syytellä piilodemariksi, niin takaisin tulee ja lujaa.

Haluan luotettavan ja turvallisen ulkopoliittisen linjan jatkuvan. Jos Suomen ulkopoliittista linjaa joskus jouduttaisiin muuttamaan, niin se on tehtävä harkitusti eikä vouhottaen. Annan suurta arvoa myös Tarja Halosen hyville idänsuhteille.

Hän on eronnut kirkosta, tiedän sen. En jaksa asettaa tälle kysymykselle ratkaisevaa merkitystä maan ulkopoliittista johtajaa valitessa. Viime vaaleissa meuhkattiin perhearvoilla, nyt oltiin sattuneesta syystä hipihiljaa. Selkeimmin moraalikysymyksissä minua lähellä olisivat varmaan ensimmäisen kierroksen ehdokkaat Bjarne Kallis ja Timo Soini.

Suomen tie maailmassa on koeteltu ulkopolitiikka. Turvallinen linja jatkukoon!